Skip to main content

Kasvihuoneilmiö sekä älykomponentit sekä kiinteistö- sekä verokeinottelu


Kasvihuoneilmiö johtuu siitä, että voimaloissa käytetään kemiallisia polttoaineita, joiden polttamisesta seuraa tietenkin hiilidioksidipäästöjä, vaikka varsinaisesti hiukkaspäästöistä ollaan päästy melko hyvin. Osaa päästöistä ei tietenkään voida missään nimessä välttää, mutta toki niitä voidaan vähentää sellaisilla älykomponenteilla, jotka esimerkiksi säätävät voimaloiden tehoa jatkuvasti niin, että ne antavat vain sellaisen määrän sähkövirtaa ulos, kuin sillä hetkellä tarvitaan. Eli tuossa järjestelmässä tietenkin avainasemassa on Internet, ja jokainen voimalan syöttöalueen talo on siihen yhteydessä Internetin kautta. Joten noiden talojen tarvitsema energiamäärä välitetään kaiken aikaa voimalalle, joka säätää sen kattiloiden lämpötilaa todellisen tarpeen mukaan, mikä tietenkin joissain tapauksissa vähentää polttoaineen kulutusta. Ja totta kai esimerkiksi teollisuus voisi kyllä rakentaa omia voimaloita, joissa se voi tuottaa energiaa sitä mukaan kuin sillä hetkellä on tarpeen, jotta tuota sähköä sekä lämpöä ei tuoteta "harakoille".

Tyhjät teollisuuskiinteistöt ovat melko kalliita lämmittää, ja ikävä kyllä ne päätyvät usein valtion roskapankin "Arsenalin" kontolle, kun konkurssiin menneen yhtiön tai muuten toimintansa lopettaneen, kuten ulkomaille siirtyneen tuotantoyksikön kiinteistöille ei enää löydy omistajaa. Ajatellaanpa jos tehtaassa ei tapahdu tuotantoa, niin se tuskin tarvitsee mitään virtaa muuten, kuin lämmityksen ylläpitoon. Joten joissain tapauksissa on toimittu niin, että koko kiinteistö on siirretty toisen yhtiön nimiin, ja tämä yhtiö on sitten päästetty konkurssiin, jotta noiden kiinteistöjen ylläpidosta ei tarvitse maksaa. Tällöin nuo kiinteistöt joko pakkohuutokaupataan, mutta jos ostajia ei löydy, niin silloin nuo toimitilat jäävät suoraan Arsenalin hallintaan, ja niistä ei valtiolle tule kuin kuluja. Eli tuo konkurssikeinottelija ajattelee, että hän jätttää kiinteistön siivouksen täysin veronmaksajien kontolle, ja lähtee pakoon ulkomaille.

Todellisuudessa tehdaskiinteistö menee hyvin äkkiä erittäin huonoon kuntoon, jos se päästetään täysin kylmäksi. Ongelman muodostaa kondessiovesi, joka tiivistyy rakenteisiin, ja aiheuttaa pieneliöiden kuten sienten pesiytymisen noihin tiloihin, joten sähkövirtaa voidaan varsinkin tyhjiin teollisuuslaitoksiin toimittaa siten, että ainoastaan lämmitys on päällä, ja se on talvella säädetty noin 12-15 asteeseen, tai sitten seinästä otetaan kosteusmittaus-lukema, jonka mukaan tuo älyjärjestelmä sitten käyttää tuon voimalan tai kiinteistön lämpötilaa, ja tarvittaessa myös kytkee lämmityksen pois, mutta toisaalta noiden kiinteistöjen tarpeesta pitää tietenkin tehdä aina välillä arvio, jotta ne voidaan tarvittaessa purkaa pois.

Ongelma näet on noihin kiinteistöihin pesiytyvä home sekä laitapuolen kulkijat, ja osaa niistä voidaan tietenkin käyttää myös pakolaisten majoitukseen sekä yömajoina ja nuorisotiloina, joissa voi vaikka rullalautailla. Mutta osalle ei mitään käyttöä löydy, ja jos ne päästetään rapistumaan, niin niissä voi sitten myöhemmin olla ongelmia hengitysilman kanssa, kun nuo homesienet leviävät rakenteissa. Ja tämän takia osa noista tiloista pitää tietenkin purkaa pois. Eli jos puhutaan vaikka tietotyäläisistä, niin kukaan heistä ei varmasti tarvitse kahdeksan metriä korkeita teollisuushalleja, mutta toki noissa tiloissa voisi toimia vaikka "Start-Up"-yrityksiä, jos niitä ei tapeta esimerkiksi ALV eli arvonlisäveroa korottamalla. Ja toki noissa vanhoissa teollisuuskiinteistöissä voi toimia useita pieniä yrityksiä, joilla voi olla useita erilaisia toimialoja, jolloin ei synny tilannetta, jossa joku vakoilee toisen patentteja, kun yritysrypäs katsotaan niin, että niillä ei ole samaa toimialaa.

Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...