Älymateriaalit sekä lentäminen

Kuvituskuvaa
kuva I

Älykkäät polymeerit voivat tietenkin muodostaa pintoja, jotka korjaavat itsensä, mutta ne voivat muuttaa lentämistä muyös muulla tavoin. Eli ne voivat luoda pintoja, jota käyttävä lentolaite ei tarvitse mitään muuta energiaa, kuin ilmakehän tai kosmista säteilyä. Kyseinen nanopintana tai älypintana tunnettu ratkaisu perustuu siihen, että voidaan luoda sellainen hiilipolymeerilevy, mikä on täynnä pieniä ionipumppuja tai sähkögeneraattoreita. Tuo nanoteknologiaan perustuva moottori jäljittelee toiminnaltaan sekä rakenteeltaan bakteerien liikkumaelimiä että myös solujen ionipumppuja voidaan jäljentää tuohon hybridipolymeeripintaan. Vaikka yksin tuollainen nanoteknologinen generaattori tai ionipumppu ei lentokonetta voisi kuljettaa mihinkään, niin nuo välineet toimivat niinn, että niitä on tuolla lentokoneen pinnalla miljardeja, ja niiden avulla luodaan tarvittava sähköteho sekä nostovoima, jotta tuo alus voisi pysyä ilmassa.

Toki nuo ionimoottorit voisivat olla myös hiukan isompia, eli puhutaan mehupillin paksuisista putkista, joissa on normaalit potkurit, ja ryhmännä toimiessaan ne voivat nostaa lautasmaisen lentokoneen taivaalle. Mitään muuta kuin sähkövoimaa sen ei taevitse kuitenkaan käyttää, kun sen alapuolelta imetään vettä tai ilmaa sen turbogeneraattoreille. Toki tuo alus voidaan päälystää myös muutaman mikrometrin paksuisilla piipaneeleilla, joista voidan ottaa tehoa turbiineille kierrättämällä jotain nestettä sen sisään asennetun putkiston läpi. Tällä menetelmällä voidaan ionikäyttöistä avaruusalusta lentää myös tähtien lähellä. Tuollainen nanoteknologiaa hyödyntävä pinnoite voi kuitenkin tehdä myös sen mahdolliseksi, että avaruusalus tai lentokone voi muuttaa muotoaan.

Tekniikka perustuu siihen, että nuo nanopolymeerit eivät ole pelkästään nanoteknisia partikkeleita,  vaan tuon lentolaitteen pinta voidaan varustaa myös pienillä roboteilla, jotka muistuttavat ehkä hiukan pieniä hämähäkkejä tai lego-palikoita, joiden ansiosta tuo muodonmuutos on mahdollinen. Temppu perustuu siihen, että nanopolymeerit ovat sellaisia, että niitä voidaan nesteyttää tarpeen mukaan, koska nämä molekyylit ovat itseasiassa fullereeneista koostuvia ketjuita, joiden sisään on upotettu erilaisia nanokokoisia sähkömagneetteja, joiden ansiosta ne tarraavat toisiinsa muodostaen kiinteän tuntuisen aineen. Mutta kun tuo väline alkaa muuttaa muotoaan, niin sen sisään asennetut robotit alkavat kauhoa tuota materiaalia uuteen muotoon, ja niiden avulla voidaan myös kontrolloida sitä, mihin alueelle muutos kohdentuu. Eli periaatteessa me voimme luoda T-1000-robotin, joka muuttaa muotoaan ehkä jo muutaman vuoden kuluttua.

Tai sitten voidaan luoda pinta, joka imee kaiken valon sekä radiosäteilyn itseensä. Eli lentokoneen pinta varustetaan nanoteknologisilla kiteillä, jotka kääntävät heijastukset pois katsojasta tai radiolähteestä. Tuo väline ei ole niin kauhean vaikea toteuttaa, kun mitä ihmiset luulevat. Koneen pitää vain nähdä, mistä ihmiset katsovat, ja suunnata heijastuva valo pois heistä, ja jos heijastus on täydellinen, niin silloin objekti muuttuu näkymätyömäksi, koska ihminen ei tällöin näe heijastusta, mikä kimpoaa tuon lentolaitteen pinnasta. Eli temppu perustuu siihen, että valo ohjataan pois havaisijasta. Mutta myös erilaisia muita pintoja voidaan toteuttaa, ja yksi niistä tietenkin on sellainen, että tarvittaeassa lentokoneen siipiin aukeaa uria, kun nopeus kasvaa suureksi, tai tuota materiaalia voidaan siirrellä pitkin koneen pintaa, jolloin se voi toimia itsestään paksuuntuvana lämpökilpenä, eli jos avaruusaluksissa käytetään tätä materiaalia pinnoitteena, niin kun se lentää avaruudessa, niin silloin tuo lämpökilpi on tasapaksu, mutta kun alus lähtee laskeutumaan, niin silloin se muodostaa paakkuja tuon lentolaitteen siipiin sekä keulaan, jolloin lämpökilvestä tulee kevyempi.