Monday, March 21, 2016

Supertietokoneiden modernisaatiosta


Kuva I

Tianhe eli Nebula 2 (Kuva I)on edelleen maailman nopein supertietokone. Mutta puhutaan esimerkiksi siitä, että nuo superlaskimit muutetaan ehkä tulevaisuudessa nestemäisen typen avulla suprajohtaviksi. Mutta ongelmia tulee siitä, kun valtava määrä nestemäistä sekä äärimmäisen kylmää kaasua johdetaan johonkin kallioluolaan, missä suurin osa noista maailman tehokkaimmista tietokoneista sijaitsee.

Ja mikäli tuo nestetyppi alkaa sitten kiehua, niin silloin kyseisen paikan paine alkaa kasvaa, ja seurauksena on vaara siitä, että tuo tila vaurioituu, ja ihmisiä joutuu tekemisiin tuon kaasun kanssa joka on lähes absoluuttista nollapistettä. Seurauksena on välitön jäätyminen. Mutta kun mietitään sitä, että supertietokoneet sijaitsevat usein kallioluolassa, niin syy siihen on se, että noin nuo tietokoneet saadaan piiloon tiedustelulta sekä säältä. Eli jos tietokone on maan sisällä, niin silloin sen komponentteja ei voida vakoilla. Supertietokoneyhtiöillä on tarkat säännöt siitä,  että kenelle noita tietokoneita saa myydä ja kenelle ei.

Niissä käytettävät teknologiset ratkaisut ovat valtiosalaisuuksia, joten noita koneita ei saa kuvata ilman lupaa. Samoin tiettyjä supertietokoneita ei saa koskaan myydä yksityiselle taholle niiden sisältämien salaisten teknisten ratkaisuiden takia. Jotenn supertietokoneyhtiöt vain vuokraavat tietokoneaikaa asiakkailleen  noista koneista, ja nuo asiakkaat sitten vain tekevät työnsä etäkäytön avulla, jotta heidän ei tarvitse nähdä tuota konetta, vaan voivat käyttää sitä etäkäytön avulla omista toimistoistaan käsin. Supertietokoneiden käyttöjärjestelmän koodia kehitetään jatkuvasti.

Näin saadaan tietojenkäsittelyä nopeutettua hieman. Mutta kuten tiedämme, niin tuo tietokone on valtavan painava laite, jota ei kukaan varmasti kotiinsa vie. Supertietokoneet ovat sikäli vaarallisia, että ne voivat yksinkertaisesti "ping" komentojen avulla kaataa minkä hyvänsä palvelimen tai tietokoneen. Tai jos joku sitten esimerkiksi käyttää tuollaista supertietokonetta roskapostin levittämiseem, niin hän voi huoletta täyttää minkä hyvänsä sähköpostilaatikon maailmassa. Tai sitten joku alkaa pommittaa esimerkiksi NORAD:in keskusvalvomoa noilla palvelunestohyökkäyksien avulla, jolloin NORAD ei voisi viestiä digitaalisesti mihinkään. Tämän takia pitää muistaa, että väärissä käsissä pelkkä supertietokone voi saada aikaan hyvin suurta vahinkoa, jos sen avulla vaikka estetään esimerkiksi lentokentän viestijärjestelmän toiminta.

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Gravitons, photons, and string theory.

Above: A spiral galaxy is actually a material disk around a supermassive black hole.  If a graviton is the black hole in the middle of a pho...