Miksi natsihallintoa palvelleiden tiedemiesten kanssa tehtiin yhteistyötä Toisen Maailmansodan jälkeen?

Paperclip henkilökuntaa Fort Bliss.issä Texasissa
Kuva I

Miksi USA:n liittovaltion asevoimat sai Toisen Maailmansodan jälkeen oikeuden suorittaa natsitiedemiesten rekrytointia asevoimien palvelukseen operaatioissa PAPERCLIP sekä DEEPWATER, joiden tarkoitus oli saattaa natsien V-aseita sekä lentokoneita ja muita aseita, kuten Kuningastiikeri-panssarivaunuja sekä radio-ohjattavia liitopommeja kehitelleet tiedemiehet Pentagonin valvontaan, on kysymys mihin monet ovat halunneet vastauksen. Syy tähän operaatioon oli tietenkin virallisesti se, että kylmän sodan alettua haluttiin estää tuon ME-262 sekä muita vastaavia aseita kehitelleen henkilökunnan päätymisen Neuvostoliiton palvelukseen.

Mutta noissa operaatioissa oli myös muita objektiiveja, joista ei olla koskaan puhuttu oikeastaan mitään. Nuo operaatiot pantiin toimeen USA:n asevoimien vastavakoilun G2 sekä ONI:n (Office of Naval Intelligence) toimesta, ja niiden tarkoitus oli paljastaa se henkilö, joka oli ilmeisesti vuotanut tietoja USA:n asevoimien salaisista aseista sekä varhaisista STEALTH-ohjelmista Luftwaffelle. Tuon vuotajan epäiltiin olleen Charles Lindberg, joka aikoinaan lensi ensimmäisen kerran atlantin yli "Spirit of St. Louis"-koneellaan, joka vuonna 1927 oli lentänyt New Yorkista Pariisiin, sekä oli muutenkin ilmailun pioneereja.

Nothrop YB-49 aavikon päällä
Kuva II

Kuitenkin hän oli niin natsimyönteinen, että kyseistä henkilöä ei koskaan otettu minkään aselajin palvelukseen, vaikka hän oli saanut upseerin koulutuksen, mutta kuitenkin hän suoritti 50 taistelulentoa Tyynellä valtamerellä kuitenkin siviilinä, koska kyseistä henkilöä ei haluttu päästää minkään lentokoneen ohjaimiin. Syy tähän oli se, että tuo mies osallistui ennen Pearl Harbourin tapahtumia ns. "america first movement"-järjestöön, jonka tarkoitus oli pitää USA irti sodasta, ja monia Ku Klux Klanin jäseniä osallistui sen toimintaan. Kuitenkin osa noista saksan "ihmeaseista" vaikutti plagioiduilta, joten G2 eli vastavakoilu sitten halusi tietää, että kuka lentokoneteollisuudessa oli tehnyt kauppoja natsien kanssa.

Taiteilijan näkemys GO-229 hävittäjä pommittajasta
Kuva III

GO-229 väitetään olleen ikään kuin kopio Lockheedin luottamuksellisesta tutkimuksesta, mikä tähtäsi STEALTH-pommittajan valmistamiseen. Kuitenkin pitää muistaa se, että sen kehittäjät Hortenin veljekset eivät kuitenkaan kuuluneet "Paperclipissä" värvättyyn henkilökuntaan, vaan he sitten myöhemmin tekivät lentokoneita lähinnä Argentiinassa, ja ilmeisesti riitautuivat jossain vaiheessa, koska toinen veljeksistä muutti saksaan ja toinen jäi asumaan Argentiinaan, molemmat kuolivat 1990-luvun alussa.

Toisten ihmisten mielestä taas Nothrop käytti GO 229.ää mallintaessaan myöhemmin B-2:ta, mutta kuten näemme tuosta kuvasta kolme (Kuva III), että GO 229 oli erittäin edistyksellinen, ja esimerkiksi koneen takaosan kourut alentavat koneen aiheuttamaa melua maassa, ja sen materiaalina ollut puu piti vain päällystää asbestilla, jotta moottorien kuumat pakokaasut eivät korventaisi sen rakenteita. Puu teki koneesta sellaisen, että se ei näkynyt kovin hyvin tutkassa, mutta se onko tuo GO 229 peräisin Nothropin vai Hortenien tutkimuspöydältä on kuitenkin jäänyt jotenkin mysteeriksi. Kuitenkin on tiedossa se, että tuosta GO 229 hävittäjäpommittajasta oltiin rakennettu kuusi moottorista versiota, joka oli nimeltään "Amerikabomber", millä Lufwaffen johto ajatteli sitten iskeä esimerkiksi New Yorkiin.

Bell P-59 "Aircomet"
Kuva IV

Eli YB-49 "Lentävää siipeä" koskevia tietoja oli ilmeisesti päätynyt saksan luftwaffen käsiin, ja samoin tiettyjä korkealla tapahtuvaa lentämistä koskevia tutkimuksia oli ilmeisesti vuodettu Abwehrille, ja nämä tutkimukset koskivat ilmeisesti hapetettua dieselmoottoria sekä eräitä ohjaamojen paineistusta koskevia ratkaisuja, joiden tarkoitus oli tehdä lentämisestä turvallista. B-29 pommittajan avulla USA:n vastavakoilu sitten viritti ansan, jonka avulla se yritti saada nuo vuotajat kiinni, eli se muka vuoti Lindberghille tietoja siitä, että B-29 pommittajan kanssa on ongelmia. Näin ollen tuo tieto välitettiin toivottavasti Saksan tiedustelulle.

Kuitenkin vuotajia epäiltiin olevan useita, koska tuo korkealla lentämisen teoria oli vain osa tuosta vuodosta, ja GO-229 koskevaan lähdemateriaaliin ei Lindberghillä ollut mitään pääsyä, koska tuo kone ratkaisuineen perustui YB-49 (Kuva II) pommittajaan, josta myöhemmin kehittyi B-2 ATB eli STEALTH-pommittaja, jossa sivuperäsin on laitettu moottorien pakokanavaan. Joten noiden natsitiedemiesten työtä verrattiin siihen dataan, mitä noissa USA:n lentokoneprojekteissa oli käytetty, jotta vuotaja saatiin selville, ja olihan USA:lla oma suihkuhävittäjä Toisen Maailmansodan aikaan.

Lockheed F-80 "Shooting Star"
Kuva V

Vuonna 1942 ensilentonsa tehnyt  P-59 Aircomet (Kuva IV) olisi ollut käytettävissä operatiiviseen toimintaan  jo vuodesta 1943, mutta sen suoritusarvot eivät vakuuttaneet ketään, koska kyseisen koneen huippunopeus oli vain 663 Km/h, joten monet potkurikoneet olivat sitä nopeampia, mutta Lockheed F-80 Shooting Star (Kuva V) oli jo piirustuspöydällä, ja tuo yli 800 km/h huippunopeuteen pystyv hävittäjä oli sitten ilmassa 23.8.1944. Eli kun nyt mietitään sitä, missä tehtävissä tuo Aircomet olisi voinut loistaa, niin se oli strateginen tiedustelu, ja kuten tiedämme, niin legendaarinen U-2 eli "Utility 2" vakoilukone (Kuva VI) perustuu tuo Aircometin tekniikkaan, eli pitkiin siipiin sekä ultrapitkään toimintakykykyyn. Se saadaan aikaan katkomalla moottorin työntöä välillä, ja samalla hyödyntämällä  rato-tekniikkaa eli vapaailmaturbiinia sekä erilaisia patosiipiä, jotta kone saadaan lentämään mahdollisimman korkealla sekä taloudellisesti tehtävissä, jotka kestävät yli 12 tuntia. Nykyään tuo kone on korvattu robottiversiolla nimeltään Global Hawk, ja joka sitten voi lentää vaikka vuosia kerrallaan, mikäli sen moottori vain kestää.

Lockheed U-2
Kuva VI

pseudotiedetta.blogspot.fi