Vakoilusatelliitit sekä kiertoradalta tapahtuva pommittaminen

Kuva I

Vakoilusatelliittien tarkkuus on erittäin suuri, ja voidaan sanoa suoraan, että niiden avulla voidaan lukea jo sanomalehteä, mutta kuten varmaan arvaatte, niin ne näkevät myös asioita, joita ihmissilmä ei näe. Vakoilusatelliitit muistuttavat hyvin paljon kuvassa yksi (Kuva I) olevaa Hubble-avaruusteleskooppia. Yksi tällainen asia ovat tuossa kohteessa olevat alkuaineet, eli satelliitti suuntaa tuohon havaintokohteenaan olevaan kohtaan asersäteen, ja tuo lasersäde sitten aiheuttaa kohteessa höyrystymistä, ja tuosta kaasuuntuneesta materiasta voi satelliitin plasmaspektrometri sitten erotella siinä olevat alkuaineet, ja paljastaa sen, mistä aineista kyseinen kohde on tehty.

Nämä lasersatelliitit myös pystyvät salakuuntelemaan asuntoja kiertoradalta käsin aivan samalla tavoin, kuin esimerkiksi UAV- tai UCAV lennokkeihin liitetyillä lasermikrofoneilla voidaan murtaa kenen tahansa ihmisen yksityisyys. Siis UAV tarkoittaa aseetonta tiedustelukäyttöön tarkoitettua robottilenokkia ja UCAV tarkoittaa nimenomaan aseistettua tappajarobottia. Vakoilusatelliittien kamerat ovat nykyään CCD-kameroita, ja kaikki niiden lähettämä data välitetään maan pinnalle kommunikaatiosatelliittien ketjun avulla.

Eli kuten olen ennenkin kirjoittanut, niin matalalla kiertoradalla lentävä satelliitti pystyy välittämään reaaliaikaista kuvaa NSA:n päämajaan yksinkertaisesti lähettämällä tuon datan ensin stationaarisessa asemassa olevalle viestintäsatelliitille. Toisin sanoen tieto välitetään  TDRS Tracking Data Relay Satellite-järjestelmään kuuluvalle relesatelliitille, joka välittää tuon datan yleensä kahden muun satelliitin kautta NSA:n päämajaan, ja noita samoja satelliitteja käytetään mm. Predatorien ohjaamisessa Irakissa. Jos nuo satelliitit sijoitetaan sopivan etäisyyden päähän Maasta, niin että niiden kulma on 90 astetta toisiinsa nähden, niin neljällä tai kuudella geostationaarisella  satelliitilla voidaan kattaa koko Maapallo, mikäli halutaan niiden signaalien tavoittavan myös navoilla olevat kohteet. Mutta jos navoilla ei tarvitse operoida, niin silloin selvitään neljällä kommunikaatio satelliitilla.

Tässä järjestelmässä USA:sta lähtevä ohjaussignaali lähtee satelliittien ketjun kautta toisella puolella maailmaa operoiville lennokeille, jotka sitten tuhoavat kohteitaan. KeyHole vakoilusatelliittien järjestelmä etsii noille Predatoreille kohteita, kuten myös muut tiedusteluvälineet tekevät. Mutta vakoilusatelliittien ongelma on siinä, että niiden jokaiseen radan muutokseen tarvitaan polttoainetta, ja siksi se pitää varustaa esimerkiksi Centaur-rakettivaiheella, jonka suuttimessa on erityinen kääntyvä levy, jolla sen moottorin pakokaasuja ohjataan. Samoin nuo uuden sukupolven satelliitit on tehty modulaarisiksi, eli niiden moottoriosa voidaan telakoida niiden instrumenttiosaan kiinni, ja kun niiden ajoainesäiliö on tyhjä, niin rakettiosa voidaan irrottaa, ja uusi Centaur-vaihe telakoidaan tilalle.

Noiden vakoilusatelliittien tavaton tarkkuus tekee myös kiertoradalta tapahtuvan pommituksen mahdolliseksi. Tietenkin aina on ollut olemassa FOBS eli Fractional Orbital Bombardment System sekä SIS eli tappajasatelliitteja, mutta nämä välineet ovat useimmiten olleet ydinpommeihin perustuvia laitteita, joiden tarkoitus on joko tuhota kokonaisia kaupunkeja kerrallaan, tai sitten saada aikaan valtavan voimakas EMP-pulssi, joka tuhoaa sekä maan pinnalla että kiertoradalla olevan elektroniikan. Mutta nykyaikaisissa vakoilusateliiteissa voi olla sellainen laser-mikrofoni, että sen sädettä voidaan samalla käyttää laser-ohjautuvan täsmäpommin ohjaamiseen, tai sitten tuhon satelliittiin voidaan kiinnittää myös konventionaalisia pommeja, joiden päähän on kiinnitetty lämpökilpi, ja sitten tuo satelliitti pudottaa nuo pommit kohteeseen kiertoradalta.

ilmailukokeiluja.blogspot.com