Saturday, August 6, 2016

Arkkitehtuurista vielä kerran

Kuva I
Kuvassa yksi (Kuva I) oleva talo on Suomessa, mutta kuitenkin se vaikuttaa olevan lähinnä Espanjalaisen arkkitehtitoimiston piirtämältä, ja näitä taloja on tässä eteläisessä Espoossa muutamia kappaleita. Ne eivät muuten herätä mitenkään huomiota, mutta minusta nämä ikään kuin toiseen maahan kuuluvat talot herättävät hiukan hymyjä, kun ne vaikuttavat lähinnä etelään kuuluvilta,  ja joskus olen ajatellut että ehkä ne on tilattu kertomatta suunnittelijoille tarkasti sitä, mihin tuo talo oikeastaan rakennetaan, ja siksi nuo tuotokset ovat hiukan erikoisen näköisiä.

Talon ulkonäöllä on muuten väliä, koska jos sen ulkoseinän pinta-alan suhde tilavuuteen on liian suuri, niin tuo talo haihduttaa lämpöä liian paljon, jolloin sen lämmityskustannukset kasvavat suuriksi. Siksi on tärkeää, että nuo suunnittelijat saavat tietää myös sen, mihin tuo talo aiotaan rakentaa. Toki nykyään pyritään aina mahdollisimman pieneen lämmönkulutukseen, joten nuo talot tehdään niin, että niiden ulkoseinän pinta-ala on mahdollisimman pieni talon tilavuuteen nähden, jotta lämpöhävikki saadaan mahdollisimman pieneksi. Tuolloin lämmityskustannukset saadaan minimoitua.
Kuva II

Talojen sijoittaminen väärään ympäristöön saattaa johtua siitä, että ensin piirustukset on teetetty espanjassa olevaa lomaosaketta varten. Mutta jostain syystä tuota lomaosaketta ei sitten ole tarvittu tai voitu käyttää, jolloin piirustukset on tuotu Suomeen. Kuitenkin rakennusliikkeen olisi pitänyt tuosta asiasta kertoa asiakkaalle, että talon lämmityskustannukset kasvavat erittäin suuriksi, ja sitten myös niissä asuminen kallistuu huomattavasti. Eli toki tuo rakennusliike olisi voinut noita suunnitelmia hiukan katsoa, ennen niiden toteuttamista.

Lämmityskustannusten minimoiminen on ollut aikoinaan melko mitätön asia, kun öljy vielä oli halpaa. Mutta energiakriisi sai ihmiset ajattelemaan toisin, ja aikoinaan puhuttiin siitä, että tulevaisuuden talot olisivat puolipallon muotoisia (Kuva II), tai että taloryhmien ympärille tehtäisiin joku muovikupoli, jotta niiden energiantarve pienenisi, mutta nuo suunnitelmat sitten kariutuivat, ja jostain syystä noita futuristisia suunnitelmia ei koskaan toteutettu ainakaan suuremmassa mittakaavassa, vaikka jotain puolipallon muotoisia taloja on rakennettu. Ja ovathan eskimojen iglut tietenkin puolipallon muotoisia, ja noita rakennelmia he ovat vuosituhansia käyttäneet nukkuessaan ulkona sään armoilla (Kuva III).
Kuva III

Kuitenkaan yhdenkään taloyhtiön päälle ei olla rakennettu PVC-kupua, joka toki olisi kesällä melko kuuma. Toki sen perustukseen voidaan rakentaa lämpöpumppu tai puhaltimet, jolla tuota lämpöä saadaan johdettua pois talon pihasta kuumana kesäpäivänä. Ja talvella tuollaiset kupolit sitten antaisivat mukavaa tuulensuojaa talojen ympärille. Kuitenkin tällainen ratkaisu on joidenkin ihmisten mielestä ehkä liian radikaali toteutettavaksi. Eli betonilla sekä teräksellä tapahtuva holvaaminen oli tuolloin ennen hiukan vaativa toimenpide.Kun puhutaan puolipallon muotoisesta talosta, niin nykyaikaiset materiaalit mahdollistavat myös tuollaisen vaativan holvimuodon valmistamisen paljon helpommin, kuin mitä se oli joskus 30 vuotta sitten.

pseudotiedetta.blogspot.fi

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Gravitons, photons, and string theory.

Above: A spiral galaxy is actually a material disk around a supermassive black hole.  If a graviton is the black hole in the middle of a pho...