Skip to main content

Lintua tai hyönteistä muistuttavien cyborgien käyttö esimerkiksi alueiden valvonnassa tai tiedon keruussa paikallisesta eläimistöstä

Taiteilijan näkemys kolibria muistuttavasta robotista
(Worldpress)

Cyborgien eli esimerkiksi lintua jäljittelevän robotin toimintaan liittyy ongelmia, jotka koskevat sen virransaantia. Kun ajatellaan sitä, että kyseinen väline jäljittelee ulkonäöltään lintua, niin perinteiset polttomoottorit paljastaisivat sen keinotekoiseksi. Yleensä ajatellaan että paristot tai akut olisivat hyviä tehon tuottajia, mutta niiden ongelma on siinä, että paristot ovat painavia ja kestävät vain rajoitetun ajan. Ne pitää kuitenkin aina välillä vaihtaa, ja se rajoittaa tuolloin koneiden autonomista toimintaa.

Toki paristoissa on sellainen etu, että ne ovat heti vaihdon jälkeen käyttövalmiita, mutta ne pitää ihmisen käydä vaihtamassa, ja esimerkiksi robottikolibrin tapauksessa nämä välineet olisivat hiukan painavia. Jos taas puhutaan esimerkiksi radioaktiiviseen kromiin perustuvien RTG-generaattorien käytöstä, niin tällaiset välineet tietenkin antavat rajattoman toiminta-ajan, mutta niiden hinta on varmasti korkea.

Kuitenkin esimerkiksi akkujen käyttö voisi vaikuttaa aivan hyvältä idealta, mutta akkujen käyttöä rajoittaa se, että nämä cyborgi-linnut joutuvat hiukan odottamaan akun täyttymistä, ja esimerkiksi litium-akku on hiukan epäkäytännöllinen tuollaisen kolibri-robotin voimanlähteenä. Mutta polttokennoilla päästäisiin varmasti kaikkein parhaaseen tulokseen, jos halutaan luoda robotti-kolibriparvi, joka toimii autonomisesti kohtalaisen pitkiä aikoja. Eli tuo laitteisto voisi käsittää lintua muistuttavia robotteja, ja vaikkapa kukaksi naamioituja tankkausasemia, joiden avulla nämä robottilinnut sitten tankkaavat hiilivetyvarastojaan.

Kuten kaikki tietävät, niin noiden polttokennojen polttoaine voi olla mitä hyvänsä hiilivetyä tai jopa vety kelpaa. Näin ollen voidaan leikillisesti ajatella, että noissa tankkauspisteissä olisi pieni automatisoitu viinatehdas, joka valmistaa 96 prosenttista alkoholia noiden robottien käyttöön. Ja kun niiden polttoaine on loppu, niin nämä keinotekoiset linnut käyvät sitten "juomassa" lisää polttoainetta oman voimajärjestelmänsä käyttöön. Eli ne toimivat kuin ilmatankkauskone, ja nuo robotit löytävät nämä tankkauspisteet niiden radiomerkkien perusteella. Kun ajatellaan esimerkiksi robottikolibreja tai robottihyönteisiä, jotka ovat sitä paljon pienempiä, niin silloin varmasti eteen tulee sellainen ongelma, että noiden välineiden tietojenkäsittelykapasiteetti on tietenkin melko pieni, joten niiden pitää saada tukea omalle rajalliselle tietokoneelleen.

Eli niiden mukana voisi toimia esimerkiksi paikallaan pysyvä serveri, joka sitten kommunikoi noiden lentovälineiden kanssa. Tai sitten ne voisivat kommunikoida vaikka toisella puolen maailmaa olevien keskustietokoneiden kanssa satelliittien välittämän kommunikaation avulla. Jos oikein villejä ajatuksia ajatellaan, niin noiden robottivälineiden mukana voitaisiin toimittaa myös robottitehdas, joka sitten voisi jopa valmistaa kyseisiä robotteja kenttäolosuhteissa. Tuollainen automatisoitu tuotanto-yksikkö voidaan naamioida vaikka hylätyksi rekan kontiksi, ja se voidaan sijoittaa metallihajottamon viereen. Kuten tiedämme niin tuo merkitsisi äärimmäisen välineen, eli elävää olentoa jäjittelevän laitteen valmistamista, ja jos pse pystyy tekoälyn ohjaamana tuottamaan robotteja, jotka kykenevät väkivaltaiseen toimintaan, niin silloin voidaan puhua laitteesta, joka saattaa vaarantaa kokonaisen ihmiskunnan.

Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...