Vankien määrä ei kerro kaikkea rikollisuudesta sekä siitä, miten valtio suhtautuu rikolliseksi määriteltyyn toimintaan, eikä siitä mitä se pitää rikollisena toimintana

               

Rikollisuus sekä vankiluku eivät suorastaan automaattisesti korreloi sitä, kuinka paljon rikollisuutta tai kuinka korkea on rangaistusasteikko missäkin maassa. Se kuinka paljon rikollisuutta missäkin valtiossa tapahtuu lasketaan siten, että otetaan otos, missä lasketaan ilmitulleiden rikosten suhde valtion väkilukuun. Samalla tavalla selvitetään se, mikä on esimerkiksi jonkin valtion rikollisin kunta tai joku muu alue. Kuitenkaan se että rikosten määrä on pieni tai suuri antaa vain osan siitä kuvasta, mikä koskee valtiossa tapahtuvaa rikollisuutta.

Valtiossa voi esimerkiksi olla todella vähän rikoksia esimerkiksi tuhatta asukasta kohti, mutta tilanne on silloin hyvin vakava, jos kaikki tehdyt rikokset ovat väkivallantekoja. Tässä kuvitteellisessa esimerkissä esimerkiksi jossain valtiossa tapahtuu 20 rikosta tuhatta asukasta kohtaan (20/1000) Jos halutaan saada sitten prosenttiluku, montako rikosta tapahtuu väkilukuun nähden, niin silloin noudatetaan prosenttilaskun kaavaa (20/1000*100), mutta merkittävää tämä on silloin jos ne kaikki ovat murhia.

Aina kun verrataan vankien määriä valtioiden välillä, niin pitää ottaa huomioon sellainen asia, että tietenkin suuressa maassa tapahtuu paljon enemmän rikoksia kuin pienessä valtiossa, mutta se että joidenkin maiden vankiluku on melko korkea voi johtua myös siitä, että noissa maissa myös vähäisten rikosten selvittämiseen käytetään aikaa. Piilorikollisuudesta puhuttaessa pitää huomioida sellaisia asioita, että joissakin maailman maissa ei edes ole sellaista lainsäädäntöä, mikä kieltää esimerkiksi lahjoman ottamisen, ja tuolloin tietenkin on hiukan vaikea joutua vankilaan asioista, joita ei olla koskaan ymmärretty kriminalisoida.

Samoin joissakin valtioissa on sellainen tapa, että esimerkiksi poliisi ei ollenkaan tutki mitään pikkurikoksia, vaan kaikki varkaudet vain merkitään liikkeiden tappioiksi, jotta niiden valtioiden muutenkin ylikuormitettu virkakunta vapautuisi henkirikosten tutkintaan. Eli noiden maiden ongelmana on sellainen asia, että niissä tapahtuu niin paljon väkivaltarikoksia, että viranomaisten kaikki aika menee murhien tutkintaan. Väkiluvun suhde tehtyihin rikoksiin joilla tässä tarkoitan rikoksia, jotka ovat tulleet ilmi, eli niistä on tehty rikosilmoitus, tarkoittaa sitä että sillä lasketaan mahdollisuutta joutua rikoksen uhriksi tuossa paikassa.

Tuolloin lasketaan mikä on todennäköisyys siihen, että vastaantuleva henkilö esimerkiksi pahoinpitelee toisen, kun hän kävelee kadulla. Samoin tietenkin kun puhutaan vankiluvuista, niin silloin olisi hyvä saada tietää, että millaisista rikoksista nuo henkilöt sitten istuvat, eli jos puhutaan tilastoista, niin olisi mielenkiintoista huomioida se, että montako prosenttia näistä henkilöistä istuu esimerkiksi henkirikoksista tuomittuina. Samoin tietenkin olisi tutkittava tuomioistuinten käytäntöjä, kun tuomioita luetaan. Tällä tarkoitan tilannetta, missä selvitetään sitä, että käyttääkö tuomioistuinjärjestelmä useinkin maksimirangaistuksia antaessaan tuomioita.

Eli voidaan kyllä sanoa, että on erittäin vaarallista, jos lakikirjassa on mahdollisuus antaa esimerkiksi varkaudesta kuuden vuoden tuomioita, ja on vain oletettu, että tuomari ei noita tuomioita jakele. Sama koskee myös esimerkiksi kuolemantuomioita, joita joidenkin maiden lain mukaan on mahdollista antaa esimerkiksi valtionpetoksesta tai valtion vastaisesta agitaatiosta. Noissa lakipykälissä on usein sellainen asteikko, että tuomari voi antaa esimerkiksi mielenosoituksesta sakkoja, tai elinkautisen vankeustuomion sekä kuolemantuomion. 

Tuollaisia lakeja on ollut esimerkiksi joissakin kommunistisissa valtioissa, ja ne ovat tietenkin olleet omiaan romuttamaan ihmisten uskoa viranomaistoimintaan sekä erityisesti oikeusjärjestelmään. Samoin se että jos esimerkiksi kaikki selvittämättömät rikokset kohdistuvat johonkin tiettyyn väestönosaan, niin se kertoo siitä, että valtio on jotenkin rasistinen tuota ihmisryhmää kohtaan. Myös se että tuomarit tuomitsevat johonkin väestöryhmään kuuluvia henkilöitä lievemmin kuin toisia, kertoo rasismista sekä suosimisesta. Tuollainen käytäntö oli esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmässä, jossa vain valkoisilla oli oikeus päättäviin virkoihin, eli vain valkoisia miehiä työskenteli poliisipäälliköinä tai korkeina upseereina sekä tuomareina, joten tuolla tavoin pidettiin huolta siitä, että ihmiset elivät kurissa ja nuhteessa tuossa valtiossa, missä valkoisten ylivaltaa harjoitettiin epähumaanin ja rasistisen sekä epätietellisen rotuhygienian nimissä massiivisen väkivaltakoneiston avulla.