Työttömien työllistämisestä sekä aktiivisesta työnhausta

Kuva 1

Kimmo Huosionmaa

Työttömien työnhakua koskeva aktiivinen malli aiheuttanee tässä lähipäivinä lakon, joka sotkee koko pääkaupunkiseudun elämää. Ja tässä sitten itse olen vähän miettinyt sitä, mitä tuo salaperäinen “aktiivimalli” on oikeastaan tuonut työelämään. Tietenkin työelämä-valmentajille on tullut loistavasti lisää työtä, kun he sitten viilaavat työnhakijoiden hakemuksia sellaiseen kuntoon, että ne ovat “myyviä”. 

Kun tuo aktiivinen työnhakija on sitten saattanut lähettää jopa tuhansia hakemuksia muutamassa kuukaudessa, niin tietenkin silloin varmasti alkaa ihmetyttää, että olisiko jossain ohjeistettu niin, että työttömiä ei kannata palkata ollenkaan, kun “heillä ei ole sitä viimeisintä osaamista”. Ja tietenkin se että joku työhönvalmentaja on tässä mallissa täysin työllistetty, niin se varmaan sitten on olevinaan hyvä asia. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että työnhaun aktiivi-malli takaa sen että työttömiä on aina saatavilla, kun esimerkiksi kaupungit tarvitsevat sesonkiaikoina työllistettäviä, niin tietenkin tämä malli on sitten se kaikkein paras tätä taustaa vasten katsottuna.

 Mutta kun puhutaan esimerkiksi määräaikaiseen työsuhteeseen palkatun työläisen kohtelusta työpaikalla, niin silloin tietenkin tulee mieleen sellainen asia, että siellä työpaikalla työntekijää odottaa henkilö, jota kutsutaan “ohjaajaksi”. Hän sitten perehdyttää työntekijää tuleviin tehtäviin, mikä tarkoittaa sitä, että tämä ohjaaja toimii ikään kuin esimiehenä. Ja se sitten tietenkin ilmenee sellaisena mukavana kysymyksenä, että “onko sinulla mitään töitä”. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että tuollaisen määräaikaiseen työsuhteeseen palkatun henkilön pitää poistua tuosta tilasta. Samoin osalla näistä henkilöistä on sellainen asenne, että tämä tilapäiseen työsuhteeseen palkattu on jotenkin “lapsellinen”. Tässä sitten mietin, että mikä on oikeastaan esimies ja mikä alainen työpaikalla?

Esimerkiksi sairaanhoitaja, joka työskentelee esimerkiksi kuntoutuslaitoksessa saattaa olla tehtäviensä puolesta pikemminkin työnjohtaja kuin työläinen, vaikka hän kuuluukin Tehyyn tai Superiin. Kun henkilö tulee työhön määräaikaiseksi työntekijäksi, niin tietenkin työtehtävien tekeminen kuuluu tuohon työsuhteeseen. Mutta samalla kuitenkin voisin kysyä, että olisiko sellaisen työntekijän paikka sittenkin esimiesten liitto, jotka eivät muuta kuin omia työtehtäviään muilla teetä. Samoin voisin kuitenkin huomauttaa, että työpaikalla ei voi työväen profiili muuttua siten, että jokainen ihminen siellä on jonkun yksittäisen henkilön esimiehiä. Eli varmaan kaikkien tulisi siellä jotain tekemistä löytää. Itse olen välillä miettinyt, että onko määräaikaisen työntekijän ainoa tehtävä oikeastaan vain toimia joidenkin vakituisten työläisten sijaisena, kun näillä sattuu olemaan vaikka krapulapäivä. 

Kun sitten pohditaan sitä, että miksi työläistä ei ehkä aina huvita lähteä töihin, niin tietenkin jokaisella meistä on joskus huono päivä. Mutta se ei saisi sitten näkyä työpaikalla. Mutta se että työpaikalla ei esimerkiksi työmaakokouksiiin ole asiaa varmaan alkaa kuitenkin hiukan tuntua jossain kohtaan hiukan syrjimiseltä. Kun sitten keskustellaan vajaakuntoisten työllistämisestä, että he eivät muuttuisi puliukoiksi tai kassi-almoiksi, niin silloin tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että heidän kanssaan usein puhutaan sosiaalisuudesta. Kuitenkin näille samoille ihmisille järjestetään usein sellaisia pettymyksiä kerran toisensa jälkeen tapahtuvien työtoveri-valintojen avulla, missä työparina on vain henkilöitä, jotka osaavat ainoastaan karjua tälle henkilölle päin naamaa. 

On aivan mahdollista, että esimerkiksi joku terapeutti on tarkoittanut, että tuolla tavoin opitaan kestämään pettymyksiä sekä “kasvatetaan pinnaa”.  Tietenkin kun puhutaan sellaisesta asiasta kuin sosiaalisuus, niin tietenkin on olemassa asioita, jotka siihen kuuluvat. Tuo ensimmäinen sekä tärkein olisi työtoveri, jonka kanssa voi asioista keskustella. Itse ihmettelen sitä, miten sosiaalisuutta harjoitellaan esimerkiksi yksin jotain rappua tai varastoa siivotessa? Kun sitten näistä asioista keskustellaan, niin varmaan jokainen työnantaja vetoaa vaitiolovelvollisuuteen, mutta itse kyllä näen asian sellaisena, että tällaisista asioista kirjoitettaessa kannattaa kirjoitus julkistaa. Silloin kaikki näkevät sen, mistä noissa asioissa on tuon työllistettävän kannalta ollut kysymys. Eli jos hän on lapsellinen tai odottaa liikoja, niin silloin kaikki näkevät sen. 

Tuolloin ei kenenkään tarvitse tulla suoraan juttelemaan reilusti kahden kesken siitä, mitä muut tuossa työpaikassa tekevät, vaan sitten voivat muutkin nähdä sen, millainen henkilö se “työvoimapalvelun “Pera””  oikein onkaan, samalla kun todetaan, kuinka epärealistiset hänen näkemyksensä työelämästä oikeastaan ovatkaan. Samoin myös muiden kuin korkeasti koulutettujen ihmisten näkemyksiä tulee silloin huomioitua kokonaisvaltaisemmin, jos asiaa aletaan käsitellä julkisuudessa. Tuolloin koko hänen kirjoittamansa teksti on kaikkien nähtävillä, eikä siitä sitten sitten voi ottaa vain valittuja paloja, kun tapausta tullaan puimaan jossain ajankohtaisohjelmassa korkeasti koulutettujen sosiaalijohtajien sekä psykiatrien kanssa, joilla tietenkin on sellainen näkemys, että tuollainen pitkäaikaistyötön on sitten aina hiukan masentunut, ja tarvitsee tietenkin silloin välitöntä psykiatrista hoitoa joko masennuksen tai lapsellisuuden takia. 

Kuva 1

http://www.ylitalot.net/images/2010/08/IMG_5454_c.jpg