Showing posts with label uhka. Show all posts
Showing posts with label uhka. Show all posts

Sunday, August 13, 2017

Dronet ovat osoittaneet vaarallisuutensa, kun harrastaja on laskenut sellaisen Brittiläisen lentotukialuksen päälle

HMS Queen Elizabeth

Eräs lennokkien  harrastaja repäisi, ja laski dronen lentotukialus HMS Queen Elizabethin kannelle, ja tuota välinettä ei kuitenkaan huomattu aluksen tehokkaista tutkista huolimatta. Ja tämä kannelle laskettu drone voi olla äärimmäisen vaarallinen, jos se varustetaan esimerkiksi elektron-metallilla ladatulla taistelukärjellä, eli käytännössä kyseessä olisi vaikka maitotölkki, johon on sijoitettu tuota polttotaistelainetta sekä napalmia sidosaineeksi.


Metallisella polttotaisteluaseella boostatun naplamin palaessa syntyvän tulenliekin lämpötila on yli 3500 astetta celsiusta, joka sitten polttaa vähintään tukilaluksen kanteen reiän, tai sitten pahemmassa tapauksessa sulaa metallia putoaa jonkun hävittäjän päälle tai sitten lentotukialuksen katapultteihin tai muihin varusteisiin tulee reikiä, jotka tekevät ne toimintakyvyttömäksi. Kun oikein paljon mielikuvitusta käytetään, niin tietenkin tuollainen nanonapalmilla ladattu drone voidaan ohjata esimerkiksi Nimitz-luokan lentotukialuksen peräluukusta tai lentokonehissistä sisään, jolloin sen lentokannnella saattaa syttyä hyvin vakava tulipalo.

http://www.bbc.com/news/uk-scotland-highlands-islands-40910087

Tuollaisten dronejen käyttö iskussa voi myös sisältää marketista ostetun pienoishelikopterin, jonka sivuilla on asennettu kiväärin luoteja, jotka laukaistaan sähkönallien sekä radio-ohjaimen avulla. Ja tuollaisella välineellä voidaan sitten vahingoittaa lentäjiä, tai tietenkin tulitus voidaan kohdentaa lentokoneiden alla oleviin aseisiin, ja jos tuollainen sytytysluoti osuu esimerkiksi polttoainesäiliöön, niin seurauksena sitten on vähintään koneen tuhoutuminen.


Kun tällaisia asoita tehdään, niin silloin tietenkin  voidaan sanoa, että näitä hyvin ikäviä asioita tekevät lennokkiharrastajat varmasti tuovat päivänvaloon sellaisia asioita, että näiden miljardeja euroja tai dollareita maksavien lentotukialusten tuhoamiseen tai vaurioittamiseen ei tarvita kuin muutamia euroja maksava laite, joka varustetaan oikeilla välineillä. Tietenkin tuollainen drone voidaan ampua alas, mutta se sitten vaatii sitä, että aluksen miehistö on hereillä, ja myös huomaa tuon dronen, joka voi tietenkin vaurioitaa lentokantta tai aluksen tutkalaitteita pudottamalla tuon aseen aluksen elektronisten antennien viereen.

Tuesday, March 28, 2017

UCAV:it sekä niiden muodostama uhka kansalliselle turvallisuudelle


UCAV:t eli taistelulennokit ovat nykyään erittäin haluttuja välineitä, joiden avulla voidaan vihollista häiritä sekä sen avainkohteita tuhota johtohenkilöitä surmata melko pienellä panostuksella. Se että 300 euron hintaisen lennokin alasampumiseen käytetään 3,4 miljoonan euron ohjuksia ei varmasti ole mitään kustannustehokasta toimintaa. Ja noiden pienten lennokkien hankkiminen on melko helppoa, ja niiden muuttaminen aseeksi on vielä helpompaa, kuin ihmiset luulevat.

Tuollaiseen pieneen lelukaupasta ostettuun helikopteriin voidaan helposti asentaa konepistooli, jonka laukaisu voidaan hoitaa kauko-ohjatulla vinssillä, joka vetää liipasinta taakse. Tai sitten niihin voidaan kiinnittää dynamiittipötkö tai ontelopanos. Jos tuollaisiin välineisiin ei osata varautua, niin silloin voi edessä olla hyvin vakavia asioita. Se että tuollaisia välineitä on helppo hankkia tekee tuosta välineestä pelottavan.


Niitä voi kuka tahansa hankkia käyttöönsä, joten tuollainen riski pitää huomioida myös lainvalvonnan kannalta, koska ne aiheuttavat riskin esimerkiksi huumeita koskevien ratsioiden kannalta. Näet myös rikolliset voivat helposti valvoa ympäristöään tällaisten välineiden avulla, ja esimerkiksi saada tällaisten pienten lennokkien avulla tietoa siitä, onko poliisi lähestymässä heidän päämajaansa tai miksi tätä paikkaa nyt sitten sanotaankaan.


Tai sitten he voivat hyökätä kilpailijoiden tai lainvalvojien kimppuun taistelukäyttöön muunnettujen nanohelikopterien avulla. Kyseisten välineiden avulla voidaan kuitenkin etsiä ihmisiä ruohikosta. Niihin voidaan asentaa infrapunakamera, ja jos niissä on GPS-laite, niin ne voivat haravoida melko laajoja alueita ja koska niitä voidaan toimittaa operaatioalueelle todella paljon, niin niiden sensorit kattavat erittäin suuren alueen, ja näillä välineillä voidaan etsiä myös radioaktiivisia aineita tai myrkkyjä maastosta, Tuolloin ne voidaan varustaa esimerkiksi hermokaasun tunnistimilla sekä gammakameroilla.


Ne voivat tehokkaasti etsiä esimerkiksi tarkka-ampujia maastosta, ja niiden varusteisiin voi kuulua myös etälamaajia, joiden avulla kohde tainnutetaan, jotta SWAT voi sitten pidättää tuon henkilön. Nämä UCAV:t voivat partioida pareittain, jolloin toisessa on tappava varustus, ja toinen taas käyttää etälamaajaa sekä ehkä myös kyynelkaasukranaatteja, jonka tehtävä on sokaista ampujaa.  Ja niitä voidaan myös käyttää yhdessä esimerkiksi raatoja etsivien eläinten kanssa.


Tuolloin vaikkapa raatokärpäsiin voidaan kiinnittää RFID-tunnistin, jonka avulla tuon hyönteisen lentoa voidaan seurata. Tuon sirun kiinnittäminen hyönteisen kilpeen tapahtuu samanlaisella laitteella, kuin millä mikropiirejä ladotaan piirilevyille. Sitten noita merkittyjä raatokärpäsiä seuraa pari nanorobottia, joiden kolmiomittaimet sitten havaitsevat niiden liikkeet, ja kun nuo kärpäset laskeutuvat johonkin, niin nämä helikopterit sitten käyvät katsomassa noita paikkoja.


Syy miksi raatokärpäsiä on valjastettu ihmisten avuksi, on se että ne löytävät tehokkaasti luonnonsuojelualueelle jääneitä raatoja, ja sama koskee myös korppikotkia. Korppikotkat voidaan varustaa GPS-pannoilla, jonka avulla sitä seurataan, ja kun se laskeutuu, niin silloin UAV-käy tarkastamassa paikan. Tai sitten tuo lintu opetetaan pudottamaan tuo paikannusväline raadolle, jotta se sitten löytyy. Ja voidaanhan tuon linnun pantaan kiinnittää myös actionkamera, jolla sen toimintaa voidaan taltioida. Jos lintu sitten havaitsee mielenkiintoisen raadon, niin puistonvartijat voivat sitten käydä sen tarkastamassa, kunhan vain merkitsevät sen paikan. Ja nuo isot linnut voidaan opettaa etsimään myös jäteöljyä sekä muita vastaavia asioita, kuten räjähteitä sekä huumeita.


Samoin hyönteisiä kuten torakoita sekä erilaisia pistiäisiä voidaan kasvattaa lakassa, missä on muoviräjähdettä tai huumeita, ja sitten ne oppivat etsimään noita aineita. Pieniä jyrsijöitä voidaan myös opettaa etsimään räjähteitä. Näin ne voivat viedä vihollisen ammusvarastoon tunnistimen, joka auttaa täsmäpommin ohjaamista kohteeseen.


Nanohelikopterit voivat kommunikoida satelliittien välityksellä jopa Atlantin tuolla puolen olevien komentokeskusten kanssa,  ja niissä istuvat ohjaajat sitten voivat käyttää näitä aseistettuja nano helikoptereita esimerkiksi salamurhien suorittamiseen. Tuollaisia UCAV voidaan pudottaa kohdealueelle vaikka maapallon kiertoradalla olevista satelliiteista, ja niiden olemassaoloa ei ehkä huomata, ennen kuin on liian myöhäistä.


Koska niissä käytetään konepistoolia tai muita jalkaväen asetta, niin silloin väkivaltaista tekoa ei heti osata ehkä epäillä miksikään lennokkien tekemäksi toimenpiteeksi. Ja jos lennokit tuhoavat itsensä operaation jälkeen, niin niitä ei ehkä koskaan löydetä. Nämä lennokit voidaan toki varustaa risiininuolia ampuvilla ilmakivääreillä tai 22.cal aseilla joista lähtevät nuolet tai luodit sitten sulavat ihmisen elimistössä, joiden avulla voidaan suorittaa salamurhia, joista ei välttämättä jäädä koskaan kiinni. Tai ainakaan 1970-luvulla ei jääty kiinni, mutta nykyään tilanne on aivan toinen, ja pieniäkin risiinimääriä voidaan eristää ihmisen elimistöstä.


Toki risiini voidaan toimittaa kohteeseen sprayna, tuolloin olisi kyse vain viritetystä sekä samalla laittomasta kyynelkaasuaseesta, ja voihan toki VX:n kaltaisia hermokaasuja suihkuttaa tuollaisen nanohelikopterin avulla kohteeseen. Tällaisten laitteiden aiheuttama uhka on todellinen, ja niiden torjuntaan pitää kaikkien asevoimien varautua, ja onneksi nämä nanohelikopterit voidaan pudottaa tavallisilla haulikoilla. Aikoinaan tyrmätty haulipanoksia ampuva konekivääri voisi toimia todella hyvin tällaista uhkaa vastaan. Tai sitten 20 mm. konetykki voidaan varustaa haulipanoksilla, jolloin se varmasti peittää suuren alueen taivaasta hyvin tehokkaasti.


Ja toki UCAV voidaan torjua tehokkaasti myös EMP-aseilla, joiden ansiosta ne saadaan ehjänä maahan, ja noista laitteista voidaan ottaa myös DNA- ja muita näytteitä, jotta niiden rakentajat saadaan selville. Samoin voidaan kehittää vasta- UCAV:ia joiden kohteena olisivat toiset lennokit, ja yksi tehokkaimmista laitteista voisi olla UCAV, missä on kaksi sähköjohtoa, joihin johdetaan korkeajännitteinen sähkövirta, mikä sitten saa kohteen tietokoneen kärähtämään. Ja tietenkin myös esimerkiksi mikroaaltoon perustuvat suojelujärjestelmät ovat tehokkaita, kun esimerkiksi väkijoukkoa suojellaan tuollaisilta välineiltä. Ne ovat oikeastaan suppiloita, joiden pohjalla on mikroaaltolaite, joka lähettää taivaalle säteilyä, ja joilla sitten saadaan tuo lähestyvä helikopteri putoamaan.

Tuesday, January 24, 2017

Valtion puuttuminen yksityiseen liiketoimintaan vääristää kilpailua, mutta kuitenkin ongelma on tekniikassa, jonka tuotantoa pitää valvoa


Valtio ei voi suoraan osallistua yksityiseen liiketoimintaan tai antaa henkilökuntaansa yksityisten yhtiöiden käyttöön, koska se vääristää kilpailua. Jos jossain tulisi ilmi, että valtio lähtisi suoraan tekemään jonkun yhtiön tuotteita. Tässä tapauksessa kaikkein arveluttavin tapa toimia yksityisen yhtiön eduksi, voisi olla sellainen malli, jossa hallituksen insinöörit työskentelevät sen tuotekehittely osastoilla. Ja tähän pelkoon on myös syytä, koska esimerkiksi Defence Industrial Security Command niminen Pentagonin vastavakoiluosasto työskentelee salaisesti lähes kaikissa korkean teknologian tuotteita valmistavissa yhtiöissä, joiden tuotteita voidaan käyttää sotilaallisessa teknologiassa, ja näitä ovat asefirmojen lisäksi esimerkiksi pelikonsoleita valmistavat yritykset, joiden tuote on muutettavissa esimerkiksi täsmäaseiden maaliinhakeutumislaitteistoksi.

Yllä olevassa kuvassa esiteltäviä suurikokoisia RC-helikoptereita voidaan suoraan muuttaa aseistetuiksi malleiksi, ja niiden koko ei paljoa poikkea esimerkiksi alla olevan Norinco SkySaker A-300 taistelu-RC-helikopterin koosta, joten tässä sitten se seuraava miehekäs malli seuraavaan "Weapons of future" sarjaan. Nämä isokokoiset RC-lennokit muodostavat todellisen riskin kansalliselle turvallisuudelle, koska niihin voidaan asentaa konepistoolien lisäksi myös tehokkaampia ammuksia ampuvat "Pepperbox" eli monipiippuiset konekiväärit tai sitten ne voidaan lentää esimerkiksi lentokoneen ilmanottoaukosta sisään.



Jos ajatellaan sitä, mikä olisi kaikkein helpoin tapa myydä aseteknologiaa ulkomaille, niin silloin tulee mieleen sellainen temppu, että nuo yhtiön insinöörit vain kopioivat tuotteen CAD-piirustukset sekä muut dokumentit USB-tikulle tai muistikortille, ja sitten he vain antavat nuo tiedot jollekin kolmannelle osapuolelle. Tuollaisten CAD-piirustusten sekä materiaalilistojen päätyminen vääriin käsiin voi saada aikaan sen, että joku sitten alkaa valmistaa noita välineitä piraattikopioilla, jotka voivat olla vähhintään yhtä kuolettavia kuin alkuperäiset UCAV-laitteet tai muut vastaavat tuotteet. Ja tuollaisen armeijakäyttöön rakennetut nanohelikopterit voivat olla sellaisia, että niitä vain jätetään maastoon, ja sitten ne päästetään lentoon, niin että niiden ohjaaminen tapahtuu Pentagonissa sijaitsevasta toimistosta satelliitin välityksellä.

Eli paikallisen päämajan ei edes tarvitse tietää, että onko tuollaisia UCAV-laitteita kylvetty maastoon, jossa ne sitten odottavat vain toimintakäskyjään. Mutta se mikä niiden tuottamisessa itseäni hiukan ihmetyttää, on se mitä hallituksen agentit noissa yhtiöissä sitten tekevät saadakseen tuon peitteensä pitämään? Seisovatko he vain noiden yhtiöiden toimistojen ovella, vai miten he sitten noiden ihmisten luottamuksen, ja avautumaan sitä kautta itselleen?

Tai esittävätkö he sitten olevansa kenties siivoojia, joiden työnä sitten on vain seisoa tuotekehittäjien ovella. Itse uskon että jos tuollainen vastavakoilun virkailija saapuu johonkin yhtiöön, ja haluaa saavuttaa muiden luottamuksen, niin silloin hänen pitää sitten tietenkin tehdä samaa työtä muiden kanssa, jotta he sitten purkavat hänelle sydäntään. Jos hän sitten haluaa työskennellä vakuuttavasti, pitää hänen silloin tehdä tuotekehitystyötä. Arvatkaa mitä muut toimijat sanovat, jos tulee ilmi, että valtio on mukana jonkin yhtiön tuotteistamisprosessissa. Tällöin edessä voi olla esimerkiksi kanteita, jotka varmasti aiheuttavat hankaluuksia kyseisen yhtiön johdolle sekä myös toimintaan osallistuneille valtion työntekijöille, jotka voivat tästä sitten saada syytteet.
Norinco SkySaker A-300

Mutta tuollainen toiminta sitten on varmasti vastoin lakia sekä asetuksia, jotka kieltävät verorahoin maksettujen virkamiesten työskentelyn yksityisissä yhtiöissä. Kuitenkin voidaan ajatella, mitä yhtiön osakekurssille tapahtuu, mikäli tieto siitä, että esimerkiksi liittovaltio on osallistumassa sen toimintaan. Ja mitä esimerkiksi Venäjän tiedustelu sitten tekee, jos se huomaa jossain “Hämeen korvessa” valmistettavan sellaista tekniikkaa, mikä mullistaa esimerkiksi sodankäynnin. Kun ajatellaan asejärjestelmiä, joita voidaan ohjata Internetin välityksellä, niin että itse ohjaaja istuu tuhansien kilometrien päässä operaatioalueestaan, niin niiden toteuttaminen ei ole niin hankalaa, kuin ihmiset kuvittelevat. Tarvitaan vain nanohelikopteri, sekä kaksi kännykkää, joista toinen liitetään tähän helikopteriin tai tarkemmin sanottuna sen ohjausyksikköön.

Tämän jälkeen toisesta kännykästä otetaan etäyhteys tähän kännykkään, ja tuo sitten käy Android-puhelimella ilman mitään sen suurempia asennuksia, jonka jälkeen tuota helikopteria voidaan ohjata toisen puhelimen avulla. Eli tähän voidaan käyttää vaikka TeamVieweriä, jonka saa ladattua Androidille Play-kaupasta. Ja sitten puhelimeen tarvitaan sellainen ohjelmisto, millä se voi hallita tuota helikopteria. Tuo ohjelmisto voidaan rakentaa sellaiseksi, että se tunnistaa esteet, ja tuolloin helikopteri osaa itse väistellä esteitä, kuten taloja sekä lyhtypylväitä.

Näin se voidaan ohjelmoida lentämään autonomisesti GPS:n  eli puhelimen paikannuslaitteen varassa, ja kun tuo laite sitten saapuu tiettyyn pisteeseen, niin se lähettää viestin tuohon ohjauslaitteeseen. Ja tietenkin myös esimerkiksi konepistoolin käyttö onnistuu tuollaisella puhelimella, jos siihen vain asennetaan softa, joka saa helikopterin pohjassa olevan vinssin pyörimään, jolloin sitten se vetää liipasinta taakse.

marxjatalous.blogspot.fi

Saturday, May 28, 2016

Krimin kysymys on loppuun käsitelty, sanoi Vladimir Putin (Taktinen ydinase sekä sen historia)

SS-25 "SICKLE" (Sirppi)
Kuva I

Venäjän presidentti Vladimir Putin on sanonut Krimin kysymyksen olevan loppuun käsitelty, ja että NATO:n ohjuskilpi on sen kohdelistalla, jos sota syttyy. Samoin Venäjän ohjusten kohdelistalla on varmasti moni muukin kohde, kuten suomen ilmavoimien varalaskupaikat, kaikki Itämeren satamat sekä NORAD:in päämaja Cheyne vuorilla että myös tutkasemat. Joten siinä ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, että potentiaalisia sotilaskohteita otetaan kohdelistoille, ja toki jos sota sitten syttyy, niin venäjän asevoimat pyrkii tuhoamaan mahdolliset sitä uhkaavat kohteet mahdollisimman nopeasti sekä tehokkaasti. Siis termillä "uhka" tarkoitetaan asiaa tai esinettä, jolla voidaan tehdä omien joukkojen toiminta vaikeammaksi. Kuten me kaikki tiedämme, niin esimerkiksi Suomen varalaskupaikat ovat varmasti Venäjän sekä USA:n asevoimien tiedossa, joten en usko että ne niin kamalan salaisia asioita ovat, koska nuo maanteiden levennykset varmasti näkyvät myös satelliittikuvissa.
Kuva II

Kun puhutaan esimerkiksi ydinaseiden kohdentamisesta, niin uskoisin että myös NATO kohdentaa omia aseitaan samalla tavoin kuin Venäjä, eli sen kohteita ovat Murmansk, Arkangeli sekä kaikki muut Venäjän satamat sekä lentokentät ja sotilaalliset kohteet. Kun puhutaan tästä meidän maamme lehdistön viljelemästä uhkakuvasta, missä SS-25  (Kuva I) ja SS-26 (Kuva II)  ohjukset tuhoavat Baltiassa olevat NATO-joukot sekunnissa, niin en kyllä sitten tiedä, mitä putin tuollaisen operaation jälkeen Baltialla enää tekee? Mutta saman asian nuo Venäjän ohjukset voivat tehdä myös Tukholmalle tai meidän Upinniemellemme. Asetyyppinä taktinen ohjus ei mikään aivan uusi väline ole, ja siksi ihmettelen, miksi noista nopeasti liikuteltavista taktisista aseista vasta nyt puhutaan, kun esimerkiksi Venäjällä tai sen edeltäjällä Neuvostoliitolla on ollut ydinkärjellä varustettuja taktisia sekä IRBM että SRBM-(Intermediate sekä Short Range Ballistic Missile) aseita käytössään jo 1950-luvulta lähtien, ja  nykyään nuo aseet on varustettu hyvin pienillä kärjillä, kun niitä verrataan esimerkiksi Kuuban kriisin aikaan käytössä olleisiin aseisiin.

Tuolloin ydinaseissa oli paljon voimakkaammat kärjet kuin nykyään, koska niiden tarkkus ei tuolloin ollut riittävä täsmällisen tuhon aikaansaamiseen. Eli jo Kuuban kriisin aikaan 1960-luvulla oli molemmilla supervalloilla kehitettynä mobiiliasemista laukaistavia ohjuksia, ja vielä 1980-luvun lopulla pelättiin, että Neuvostoliitto olisi tuonut Kuubaan salaa erittäin nopeasti liikuteltavia SS-20-ohjuksia, joiden tarkkuus sekä reaktiokyky olivat tuolloin maailman huippuluokkaa. Samoin NATO:lla on käytössään USA:n taktisia Lance-ohjuksia, mutta myös Ranskalaiset taktiset Pluton-ohjukset (Kuva III) ovat suuressa roolissa NATO:n ydinasedroktiinissa. Mutta nykyiseen sotilaalliseen ajattelutapaan kuuluu myös se, että strategiset aseet voivat  suorittaa taktisia tehtäviä, Nopeasti liikuteltaviin taktisiin järjestelmiin liittyy nimittäin varkausriski, eli terroristit voivat yrittää varastaa kyseisiä aseita, joten suurin osa näistä taktisista ohjuksista on nykyään varustettu konventionaalisilla taistelukärjillä, jotta niiden poliittinen luotettavuus olisi taattu.

Nuo konventionaaliset kärjet pitävät sisällään joko rypälepommeja tai bunkkereita murskaavia hidastesytytttimellä varustettuja tehokkaita maahan uppoavia taistelukärkiä. Mutta varsinaiset ydinkärjet säilytetään erillään raketeista, ja niitä käsittelevät ainoastaan erityisellä luotettavuus-statuksella varustetut henkilöt. Mutta kun puhtaan strategisten aseiden taktisista tehtävissä, niin esimerkiksi pienitehoisilla eli noin 12-15 kt. taistelukärjillä varustetut Trident tai SS-N-20 "SEAHAWK"- ohjukset voivat tukea myös taistelukentillä olevia joukkoja. Megatonniluokan taistelukärkiä käytetään lähinnä vihollisen teollisuutta vastaan, koska tuollainen ase tuhoaa sitten myös omat joukot, jos niitä käytetään liian lähellä rintamalinjaa.

Korkeasti mobilisoitujen taktisten aseiden tuhoaminen on melko helppoa, jos ne saadaan paikallistettua, eli periaatteessa sinko tai jopa käsiaseiden tulitus voi tuollaisen taktisen aseen tuhota. Eli jos ohjusta ammutaan suutehoisilla kivääreillä tai konekivääreillä , niin sen polttoaine voi räjähtää, tai kuoreen tulee reikiä, mitkä estävät laukaisun. Eli jos tuo ase paikallistetaan, niin se on melko helppo tuhota esimerkiksi taisteluhelikopterien tekemällä nopealla hyökkäyksellä, mutta tuolloin saattaa plutoniumia singota maastoon, jos panssarintorjunta-aseen aiheuttama räjähdys vahingoittaa taistelukärkeä.
Ranskalainen "Pluton"-ohjus
Kuva III



psudotiedetta.blogspot.fi

Friday, May 20, 2016

Venäjän hyökkäys NATO:n jäsenmaita vastaan

Venäjän 9K720 Iskander (SS-26 "Stone") lyhyen matkan taktinen ohjus
Kuva I

Kun puhutaan Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä baltian valtioita sekä NATO:n ohjuspuolustusta vastaan, niin voidaan kyllä miettiä sitä, että mitä Putin oikeastaan on ajatellut kehittäessään omia toimintamallejaan? Miksi Venäjä panostaa nimenomaan hyökkäysohjuksiin sekä hyökkäykselliseen taktiikkaan, vaikka Kremlin analyytikkojen pitäisi tietää, että tällainen välineurheilu ei kovin hyvältä näytä. Kun puhutaan erilaisista aseista, niin esimerkiksi USA ja muut ydinasemaat ovat kehittäneet niille ainakin jonkinlaisia puolustusratkaisuja, tai sitten ne toimivat kuin Kiina, eli ovat lähes täysin vaiti omasta pelotteestaan.

Kun puhutaan noista torjuntaohjuksista sekä NATO:n ydinpelotteesta, niin sekä Ranskalla että Iso-Britannialla on omia kansallisia pelotteitaan, joista tunnetuimmat ovat Britannian Vanguard-luokan Trident-sukellusveneet, mutta tuo maa on kyllä kehittänyt enemmänkin taktisia sekä erityisiä "commando"-ydinpommeja, kuten "BROWN BUNNY"-tyyppisiä ydinmiinoja, jotka voidaan soluttaa vihollisen alueelle sekä laukaista tukikohtien läheisyydessä. Nämä erikoissodankäyntiin tarkoitetut aseet voidaan kuljettaa vaikka ahkiolla tai pakettiauton takaosassa kohteisiinsa, ja laukaista kauko-ohjaimella tai ajastimella. Kyseiset "salkkuatomipommit" joista käytetään nimeä SADM eli Special Atomic Demolition Munition-tyyppiset välineet voivat toimia sekä itsenäisinä räjähteinä, että myös vetypommien laukaisimina, eli ne ainoastaan työnnetään litium-säilöön, jolloin nämä panokset toimivat vetypommien eli lämpöydinaseiden nalleina.

Ne itseasiassa ovat niin pieniä, että kyseisiä aseita voidaan kantaa repussa, ja yleensä niiden teho on vajaat 0,5 kilotonnia. Mutta kun puhutaan esimerkiksi synteettisten alkuaineiden kuten neptuniumin käytöstä tällaisen välineen "polttoaineena", niin silloin saattaa SADM:in teho kasvaa erittäin suureksi, mutta jos niitä käytetään esimerkiksi vetypommien laukaisimina, niin silloin esimerkiksi johonkin maahan voidaan soluttaa vetypommi, joka laukaistaan yllätyksellisesti. Yhteen aikaan oli liikkeellä huhuja, joiden mukaan Viron rannikolla olevissa poijuissa oli piilotettuna ydinpommeja, joita Neuvostojohto aikoi käyttää mahdollista maihinnousua vastaan.

Kun puhutaan esimerkiksi Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä Baltiaan sekä Puolaan,  niin se pystyy taktisilla aseillaan toki murskaamaan tuolla alueella olevat NATO-joukot muutamassa sekunnissa,mutta se aiheuttaa erittäin suurta tuhoa noiden maiden infrastruktuurille, joten ainakaan silloin ei tuolla alueella olevilla taloilla tai maa-alueella tehdä yhtään mitään. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että Venäjä sanoo tuhoavansa NATO:n torjuntaohjukset, niin itse kyllä hiukan kysyisin, että miksi tuo valtio korostaa nimenomaan hyökkäyksellistä toimintaa.

Eli tuntuu että Venäjän johto ei edes yritä peitellä aseohjelmiensa luonnetta, vaikka toki muillakin mailla on STEALTH-pommittajia sekä hävittäjiä.Samoin myös NATO:lla on omia nopeasti liikuteltavia taktisia ohjuksiaan, joihin myös voidaan asentaa ABC eli Atomi-, Biologisen- tai Kemiallisen sodankäynnin taistelukärjet, ja kuten tiedämme, niin kaikki modernit ohjukset pystyvät toimimaan sekä ilma- että maakohteita vastaan, ja jos puhutaan esimerkiksi ydinkärjellä varustetuista IT-ohjuksista, niin ne voidaan toki ohjelmoida iskemään myös maakohteisiin, joten kyseessä on silloin hybridi-ohjuksesta, jolla voidaan sekä hyökätä vihollisen kimppuun, että puolustaa omia alueita. Mutta kun puhutaan pitkän matkan IT-ohjuksista, jotka on varustettu ydin- tai erittäin tarkoilla konventionaalisilla kärjillä, niin niillä voidaan ampua vihollisen pommittajia alas jopa satojen kilometrien päästä sen omasta ilmatilasta. Ja noita ehkä kineettiseen energiaan perustuvia taistelukärkiä voidaan sijoittaa myös sateliitteihin, joten nämä uudet tappajasateliiitit varmasti vähentävät intoa iskeä yhtään mihinkään.

Kuitenkin nämä muut maat sitten kuitenkin kehittävät niille ainakin paperilla jonkun muunkin käyttötarkoituksen kuin puhdas hyökkäys muihin maihin, eli ainaki paperilla länsimaisia aseita kohdennetaan sotilastukikohtiin kuten Murmanskiin, jotka ovat sotiallisia kohteita. Mutta kysymys on siitä, että miksi Venäjä niin mahtipontisesti uhkailee nimen omaan hyökkäyssodalla? Toki noiden taktisten ohjusten liikkuvuus on niin hyvä, että niiden siirtäminen alueelta toiselle on erittäin nopeaa. Samoin kysyisin, että miksi meidän maamme media jatkuvasti kertoo siitä, kuinka Venäjä voittaa tulevan suursodan, joka ilmeisesti on pelkästään ajan kysymys?

pseudotiedetta.blogspot.fi

Sunday, December 27, 2015

Isokokoisten RC-lennokkien tuomista haasteista yleiseen turvallisuuteen.


Kun katsotaan esimerkiksi tätä ylhäällä olevaa filmiä, niin toki voin kertoa kaikille, että RC-lennokkiharrastus on mukava asia. Mutta tällaisten isokokoisten sekä äärimmäisen realististen lennokkien sekä muiden RC-laitteiden pitäisi olla kyllä ainakin hiukan valvottuja. Jos esimerkiksi tällaisen isokokoisen lennokin muuttaa ohjukseksi, niin se käy kyllä käden käänteessä. Vaikka itsekin tätä harrastusta kyllä ihailen, niin esimerkiksi isokokoisen kuljetuskoneen pienoismallin voi muuttaa aseeksi esimerkiksi laittamalla sen kyytiin kranaatinheittimen ammuksen tai muoviräjähdettä, niin silloin tämä laite voi olla äärimmäisen tuhovoimainen. Mutta kun puhutaan yllä olevan filmin esittämästä ultrarealistisesta helikopterista, niin sen muuttaminen toimivaksi taisteluhelikopteriksi käy myös hyvin nopeasti. Eli tämän helikopterin konekivääri vain modifoidaan toimivaksi, tai sitten se lastataan esimerkiksi dynamiitilla.

Jonka jälkeen tämä hyvin huokea väline lennetään vastustajan yläpuolelle. Eli tällainen laite voi oikeasti vaarantaa jopa suihkuhävittäjän tai matkustajakoneen turvallisuuden. Vaikka ajatellaan että leikkikalu ei voi olla vaarallinen, niin tämän isokokoisen RC-lennokin voi joku sitten vaikka vahingossa lentää vaikka jonkun matkustajakoneen ilmanottoaukosta sisään, ja tulos voi olla erittäin tuhoisa. Tällainen isokokoinen RC-helikopteri voi normaalisti olla myös äärimmäisen tyylikäs vakoilulaite, joka voidaan varustaa esimerkiksi lasermikrofonilla sekä pienellä kameralla tai laserosoittimella, millä se voi ohjata täsmäaseita kohteeseensa. Tällaista lelun kaltaista laitetta hyvin harvoin epäillään yhtään mistään, ja siksi se voi esimerkiksi kuvata ihmisten olan yli sitä, mitä he tekevät vaikkapa kännyköillään. Mutta jos ei kukaan tajua tätä laitetta mitenkään vaaralliseksi, niin tällaisen helikopterin käyttö vaikkapa salamurhaoperaatioissa voisi olla houkuttelevaa.

Tällainen ehkä kännykkäsovelluksella hallittava laite voi olla tulevaisuuden "PRIME CHANGE". Se voidaan tuoda huomaamattomasti operaatioalueelle, ja sitten käyttää vaikka eliminointi- tai tiedustelutehtävään. Esimerkiksi turistirantaa voidaan valvoa tällaisella laitteella huomaamattomasti, tai sitten se voi toimia taistelukentällä siten, että sen avulla ohjataan esimerkiksi TOW tai Hellfire-ohjuksia kohteeseensa. Tällainen laite voi toimia myös esimerkiksi kaupunkialueella tarkka-ampujien etsintäoperaatioissa. Eli sen avulla käydään tällaisessa tehtävässä jokainen talon ikkuna läpi, jotta mahdollinen sala-ampuja löytyisi. Kuvan laite on varustettu ns. normaalilla radio-ohjaimella, mutta ne voidaan varustaa myös sellaisilla ohjaimilla, että niiden ohjaaminen Internetin yli tai satelliitin kautta, joten niiden käyttö voi tulevaisuudessa vaikuttaa esimerkiksi ihmisten fyysiseen tai tietoturvallisuuteen.

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...