Showing posts with label uutisointi. Show all posts
Showing posts with label uutisointi. Show all posts

Monday, May 8, 2017

Ranskan vaalit olivat varmasti hyvin vakava takaisku lobbareille, joiden tahtoon on ennen ollut tapana sanoa "kyllä"


Ranskan presidentinvaalien tulos oli sitä, mitä voidaan hyvällä syyllä odottaa. Uusi presidentti sai ensinnäkin taakseen kansainvälistä tukea, joka tullessaan euroopalle mieluiselta taholta kuten USA:n entiseltä presidentiltä Barack Obamalta sekä muutamilta muilta tahoilta satoi tukea tälle euroopan “ei populismiin sekä siihen menetelmiin turvautuvalle vaihtoehdolle”. Kuitenkin voidaan sanoa, että Eurooppa ei ole tämän jälkeen entisensä. Tämä valinta sitten osoitti sen, että todellisuudessa häviäjiä ovat ne taho, joiden ajatuksena on ollut kansallisen itsemääräämisoikeuden lisääminen.


Tuollaiset tahot on helppoa nimetä populisteiksi, vaikka tietenkin tällainen sanamuoto varmasti ei ole mitenkään kovin miellyttävä ajatus. Politiikkaan kuuluu tietynlainen retoriikka, ja tietenkin äänestäjille pitää jotain hyvää sanoa, kun sitten ryhdytään ajamaan omaa asiaa siten, että pyritään valtion johtotehtäviin. Vaikka kuinka haluaisimme olla sellaisia ihmisiä, joihin ei voida vaikuttaa populististen  
menetelmien avulla, niin kuitenkin varmasti kaikki me äänestämme sellaista ihmistä, jolla on meille itsellemme paljon annettavaa.


Kuitenkin tässä tapauksessa voimme sanoa, että kukaan meistä ei ole immuuni populismille. Vaikka toinen osapuoli kuinka tuntuisi olevan sellainen, jonka mielipiteitä me haluaisimme kuunnella, niin aina voi käydä niin, että hän ei kuitenkaan suurta ihmismassaa kykene miellyttämään. Tietenkin valtiollinen sekä kansallinen itsemääräämisoikeus ovat asioita, joiden kanssa on aina välillä tehtävä selväksi se, että isojen valtioiden intressit EU:ssa voivat olla hiukan erilaisia kuin pienten valtioiden. Samoin Hollannin käsitys esimerkiksi yhteisestä puolustuspolitiikasta voi olla hieman eri asia kuin Suomen käsitys samoista asioista. Oman maamme itärajan pituus on vähän yli tuhat kilometriä, joten sen takia voidaan keskustella siitä, että mikä on meidän oma etumme tässä asiassa.


Yhteinen puolustuspolitiikka voi näet johtaa siihen, että Suomi joutuu osaksi NATO:n sekä Venäjän välistä konfliktia. Ja kuitenkin samalla tavalla voidaan keskustella siitä, että kunnioittaako kukaan meidän omaa aluettamme, jos sitten todellisessa elämässä aletaan käydä todellista sotaa. Kuitenkin voidaan sanoa, että jos emme rauhan aikana osoita tukea niille, jotka ovat joutuneet aggression kohteeksi.


Venäjä on sen verran vahva toimija maailman kaikilla kentillä, ja sen ydinaseita pelätään todella paljon, joten jos tuollainen konflikti sitten alkaa, niin uskon että kovin moni valtio ei sitten myöskään Suomelle tule aseita toimittamaan. Näet harva valtio maailmassa kuitenkaan haluaa sotaa Venäjää vastaan. Samoin toisten valtioiden päämiesten uhkaaminen ei varmasti ole kenenkään mielestä kovin järkevää. Kun puhutaan siitä, että esimerkiksi Venäjä haluaisi sitten hyökätä Suomeen, niin silloin tietenkin sen johdon pitää tällainen asia sitten jotenkin perustella, ja perusteluksi kelpaa hyökkäys tuon valtion kansalaisia vastaan.


Termillä “tiedustelupalvelu” on kansainvälisessä politiikassa oma merkityksensä. Tämä termi voi tarkoittaa esimerkiksi puolisotilaallisia joukkoja tai erilaisia erityistoimenpiteitä käyttäviä valtiollisia ryhmiä, jotka voivat esimerkiksi kerätä tietoa kohdemaastaan sekä esimerkiksi suorittaa hyökkäysvalmisteluja kuten salamurhia ja sabotaasi-tehtäviä ja niiden tehtävänä on myös trollata tappiomielialaa kohdemaassaan. Tuosta toiminnasta vastaavat näiden laitosten alla toimivat INFO-OP eli informaatio-operaatioihin koulutetut osastot.


Se että esimerkiksi joku tiedustelupalvelu tekisi yhteistyötä äärioikeiston kanssa voisi olla tällaisen hyökkäyksen kannalta perusteltua. Nimittäin silloin saadaan aikaan “maskirovka”, eli “mainilan laukausten” kaltainen provokaatio, mikä oikeuttaa tuon maan johdon muiden silmissä ryhtymään sotatoimiin valitsemaansa kohdetta vastaan. Tuohon aggressioon riittää sitten sellainen asia, että maamme viranomaisten katsotaan olevan kyvyttömiä suojelemaan tuota vähemmistöä.  Politiikkaan kuuluu muuten sellainen retoriikka, että kukaan ei varmasti toista ehdoin tahdoin uhata, vaikka se ehkä joskus olisi muka loistava sanamuoto.


Ranskan presidentinvaalit ovat asia, mikä varmasti oli tappio monille tahoille, joista yksi on EU:n loppua toivovat lobbarit. Noiden tahojen mielestä koko unionia ei edes tarvita, vaan paras keino ajaa omia asioita olisi se, että kaikki EU-maat toimivat vain omaa kansallista etuaan ajatellen. Se että Ranskan kansa äänesti siten kuin se äänesti ei välttämättä tarkoita sitä, että mikään vaihtoehto olisi oikeastaan kovin paljoa toista parempi. Se että emme maksaisi EU:n jäsenmaksuja ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuota samaa kustannuserää ei tulisi jostain muusta viranomaistoiminnasta. Jos emme olisi Schengen-alueen jäseniä, niin silloin meidän pitäisi hoitaa itse tulli- sekä rajavartiolaitoksen toiminta, ja tietenkin se sitten maksaa rahaa, koska nuo välineet mitä tuossa työssä sitten tarvitaan eivät ole mitään kovin halpoja, ja silloin emme saisi esimerkiksi lainata muiden maiden välineitä samalla tavalla.


Kuitenkin se sitten taas lisäisi omaa kansallista päätöksentekoa koskevaa päätäntävaltaa, mutta kuitenkin se että me emme itse tee esimerkiksi kaikkea rajavalvontaa koskevaa työtä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tuota työtä tarvitse jossain tehdä. Kun puhutaan siitä, että schengenin tarkoitus on nimenomaan keventää EU:n rajavalvontaan kohdistuvia kustannuksia, niin usein unohdetaan sellainen asia, että on maita, jotka ovat toisten EU-maiden ympäröimiä, ja käytännössä kaikki tavara, mikä EU:hun tulee tullataan muualla kuin tuossa maassa.


Meillä taas on sitten Venäjä rajanaapurina, mikä taas lisää maamme  omien viranomaisten työtaakkaa, ja etelässä sitten tietenkin odottaa joukko afrikkalaisia, joiden kohtelu on todella ongelmallista. Nimittäin on olemassa kansainväliseen merilakiin liitetty pykälä, jonka mukaan haaksirikkoisia on autettava, ja ketään ei saa jättää mereen hukkumaan. Ongelma sitten on se, että nämä ihmiset jotka onnellisesti pyrkivät Eurooppaan saattavat kaataa veneensä, jotta he pääsisivät uimalla maihin. Ja tässä sitten eteen tulee sellainen asia, että osa maailman maista on säätänyt sellaisen lain, jonka mukaan maalle päässeet pakolaiset otetaan vastaan olipa heidän pakolais-statuksensa sitten humanitäärinen tai puhtaasti elintasoon perustuva.


Tähän pakolaisten ryntäämiseen euroopan alueelle ei kukaan ole todellisuudessa varautunut. Lobbareille jotka ovat luottaneet massiiviseen lehdistön käyttöön sekä populismiin ja uhkailuun on tämä Ranskan vaalien tulos kuitenkin varmasti karvas tappio. Ennen on ollut tapana ikään kuin myöntyä tuollaisten pesäpallonmailoja heiluttavien äärijärjestöjen edessä, jolloin sitten “on vain ollut pakko” tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät miellytä äänestäjiä. Samoin tällä tuloksella jyrättiin “katuparlamentti”, joka sitten koki tylyn tappion. Tämä tulos oli varmasti hyvin ikävä niille, jotka haluavat heilutella pesäpallomailoja omien ääripään aatteidensa edistämiseksi.   

http://lobbareidentappio.webnode.fi

https://sites.google.com/view/lobbareidentappio/etusivu

Monday, February 13, 2017

Kirjoitelma markkinoista sekä markkinoinnista ja siitä kuinka Internetin virtuaalisessa avaruudessa olevia keskittimiä eli sentroneita kuten uutissivuja voidaan hyödyntää markkinoinnissa


Ohjelmistojen sekä julkaisemisen muutos on todella päätä huimaava. Kun ennen puhuttiin ohjelmien tai muiden julkaisujen valmistamisesta sekä tilaamisesta, niin nyt sitten puhutaan verkkosovellusten valmistamisesta. Kun mietitään kirjojen sekä tietokoneohjelmien julkaisemista, niin nykyään molemmat tuotteet jaetaan nykyään Internetin kautta, mikä lisää tietenkin tuotteen levikkiä, mutta samalla myös lisää kilpailua. Netissä kehitettävä sekä sähköisessä muodossa lähetettävä tuote ei vaadi mitään postimerkkejä. Näet nettimarkkinoinnissa kaikilla toimijoilla on samat mahdollisuudet saada ihmiset huomaamaan tuotteitaan.


Kuitenkin uutispalveluiden kotisivuilla tapahtuva mainonta tai tuote-esittely tietenkin antaa tuotteelle sellaista näkyvyyttä, mistä normaali nettimarkkinoija vain unelmoi, näet jos jossain uutispalveluiden kotisivuilla esitellään jotain tuotetta, niin se tuo tuotteen paljon laajemman käyttäjäkunnan näkyvyyteen, kuin esimerkiksi tietokoneyhtiön kotisivut itsessään toisivat. Tuon takia on tärkeää tehdä kiinnostavia tuotteita, joita sitten muutkin kuin jotkut todelliset tekniikan ihmelapset käyvät katsomassa. Nuo uutispalveluiden kotisivut ovat ikään kuin sentroneita eli Internetin virtuaalisia solmukohtia, joissa vierailevat muutkin kuin jonkun tietyn alan ihmiset.


Niiden kautta sitten voidaan levittää tietoa siitä, että joku yhtiö on tuomassa markkinoille jotain uutta tuotetta. Verkkomarkkinointi on tietenkin kaikille tasapuolinen mahdollisuus saada näkyvyyttä omille tuotteille, mutta kuitenkin pitää muistaa se, että ihmisten pitää kuitenkin saada tieto jostain palvelusta tai muusta tuotteesta, jotta he sitten saisivat ihmiset kirjoittamaan oman kotisivunsa Internet-selaimen hakukenttään. Ja kätevin tapa saada huomiota tuotteelle on se, että tuotetta ikään kuin esitellään jossain vakiintuneella uutispalvelujen kotisivuilla, missä ihmiset käyvät paljon.


Se sitten lisää tuotteen näkyvyyttä, ja tuon takia yhtiöillä on oltava hyvät suhteet toimittajiin. Demokratiassa ei kukaan omista mediaa, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että toimittajia kyllä mielellään kahvitetaan esimerkiksi uusien käyttöjärjestelmien esittelyä koskevissa tilaisuuksissa. Se tuo sitten tietenkin mukaan sellaisen aspektin, että tekninen esittely voi oikeasti edistää tuotteen markkinointia.


Tuolloin tietenkin liikutaan sillä rajalla, missä voidaan puhua piilomainonnasta tai piilomarkkinoinnista. Kuitenkaan mikään ei säätele sitä, miten paljon esimerkiksi uusia tietokonemalleja tai ohjelmia esitellään, ja tietenkin kaikki markkinointi-expertit ymmärtävät sen merkityksen, mitä tuollainen tuote-esittely sitten tuo tuotteelle, oli se sitten fyysinen koje tai ohjelma. Kun puhutaan uusien tuotteiden lanseeraamisesta markkinoille, niin silloin tietenkin mieleen tulee esimerkiksi putkimiesten käyttöön tarkoitetun infrapunakameralla toimivan kännykän esitteleminen ohimennen jossain ohjelmassa.


Siinä varmasti herää esimerkiksi eläinten harrastajien kiinnostus tuohon välineeseen, joka voi auttaa luontokuvaajaa löytämään kohteen kuvilleen. Tuollaisen käyttötarkoituksen voi jokainen ideoida itse, mutta noiden välineiden saatavuus pitää ensin todeta, joten esimerkiksi luontofilmi on loistava paikka niiden esittelyä varten. Jos mietitään sitä, että kaikki toimijat saavat saman näkyvyyden, niin se lisää tuotteen levikkiä mutta myös lisää kilpailua. Kuitenkin jotkut tuotteet saavat uutissivujen kautta lisää huomiota osakseen.


Verkkomarkkinoinnin vaikeus on siinä, että ihmiset pitää saada klikkaamaan itsensä tuon yhtiön kotisivuille, ja juuri tämä “kynnysklikkaus” on tärkeintä koko markkinoinnissa. Siitä että joku henkilö klikkaa itsensä yhtiön kuvastoille riippuu ratkaisevasti se, että ostaako hän tuotetta vai ei.  Vaikka tuotteiden levikki kasvaa todella suureksi, niin samalla myös niiden hinta putoaa todella alas, ja se sitten vaikuttaa tuotteiden hintoihin niin, että niistä ei paljoa jää tuottajan käteen. Jos esimerkiksi kännykkäsovellus maksaa neljä euroa, niin siitä ei paljoa käteen jää sille yhtiölle, joka tuotteen on valmistanut.  Kirja ja tietokoneohjelma ovat oikeastaan samankaltaisia tuotteita. Ne ovat aineettomia eli periaatteessa niistä tehtyjä kopioita voidaan jakaa ympäri Internetiä.


Myös paperisista kirjoista voidaan tehdä PDF-kopioita ja jaella niitä kenelle hyvänsä, mikä vie tietenkin ruuan kirjailijan suusta. Kuitenkin kirjaa voidaan myös lainata toisille, ja tuo tekee siitä immateriaalisen tuotteen. Samoin tietokoneohjelmista voidaan tehdä äärettömästi kopioita, ja sen takia näistä tekijänoikeuksista täytyy pitää kiinni. Tämä juuri on immateriaalisen tuotteen ongelmana, vaikka tuotetta ostetaan kuinka paljon tahansa, niin kuitenkaan sen määrä hyllyssä ei vähene, ja skannereilla ja digikameroilla voidaan mikä tahansa painotuote muuttaa immateriaaliseen muotoon. Tuo sitten saa aikaan sen, että piratismi on nykyään todella suuri ongelma.

Keskusteltaessa immateriaalisen aineiston kuten tietokoneohjelmien tekemisestä, niin tietenkin ohjelmoijat pitää perehdyttää työhönsä ennen kuin heidät päästetään tekemään maksullisia sovelluksia. Tämän takia jostain tuotteista sitten jaetaan ilmaisversioita, joista usein puuttuu joitakin maksulliseen ohjelmistoon liittyviä toimintoja. Toisin sanoen esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmista saattaa puuttua oikoluku, mikäli se ladataan ilmaiseksi netistä. Tuolloin ihmiset pääsevät näkemään hiukan valmista ohjelmaa, mutta sen tärkein ominaisuus sitten jätetään maksulliseen versioon, mikä tietenkin korvaa entiset shareware-ohjelmissa ilmenneet ongelmat, jotka liittyvät esimerkiksi rajoitettuun käyttöaikaan. Ja noita ohjelmia käyttäneet tietävät, kuinka  se viimeinen käyttöpäivä sitten unohtui, jolloin joku piirros sitten saattoi jäädä tallentamatta, jolloin tehty työ menee hukkaan.

marxjatalous.blogspot.fi

Monday, July 4, 2016

OY Yhteisö AB:stä eroaminen: kuinka järjestää toiselle ikimuistoinen kiusaamistapahtuma, jota voidaan aidosti käyttää muiden pelotteluun.


Monissa lain rajamailla toimivissa yhteisöissä  on tapana se, että ihmiset sidotaan siihen ikään kuin pelon ilmapiirin avulla. Eli jos joku yrittää lähteä noista yhteisöistä, niin silloin häntä ikään kuin aletaan kiusata kadulla sekä työpaikassa. Kiusaaminen saattaa liittyä esimerkiksi henkilön vartalon muotoon tai johonkin silmiinpistävään käytöstapaan kuten yksinpuhumiseen. Eli tuosta asiasta aletaan sitten huomautella sekä kadulla että työpaikassa. Silmiinpistävää kuitenkin on se, että näistä asioista ei koskaan ennen ole henkilölle puhuttu mitään, vaan vasta yhteisöstä eron jälkeen alkavat vastaantulijat ikään kuin huomioida tuon henkilön ylipainoa tai muita huomiota herättäviä piirteitä, joiden olisi luullut ennenkin olevan keskustelun aiheena.

Eli tuolloin pitää muistaa se, että tuo kiusaaminen saattaa silloin olla komentamalla aikaansaatua toimintaa, ja joillekin noista suunsoittajista on ehkä maksettu ihan rahalla, ja näytetty kohteen tuntomerkit, jotta he sitten osaisivat valita uhrinsa oikein, eli tätä tekevät yhteisöt, joiden toiminnassa saattaa olla hyvinkin paljon erilaista huomautettavaa. Se miksi noissa yhteisöissä pois pyrkivää henkilöä kohtaan ollaan hyvin torjuvia johtuu siitä, että niissä halutaan antaa muille signaali, että jos henkilö pyrkii eroon tuosta yhteisöstä, niin vaikeuksia tulee sitten eteen. Ja muutenkin kapinoivista henkilöistä tehdään varoittavia esimerkkejä, joita saatetaan esimerkiksi vahingoittaa jopa fyysisesti, eli heidän käsilleen pudotellaan raskaita esineitä, tai jopa tuliaseita on käytetty tuollaisesta yhteisöstä lähtevää vastaan.

Jos tuota ei ole ennen tapahtunut, niin silloin kannattaa hiukan miettiä sitä, että kannattaisiko noita omia vaatteita hiukan alkaa uusia, koska syynä voi olla se, että tuollaisia paitoja tai hameita sekä housuja saa ehkä ainoastaan tuon yhteisön omille jäsenille tarkoitetuista tilaisuuksista. Tämän takia on voinut käydä niin, että tuon yhteisön jäseniä on neuvottu tekemään kiusaa tuolle siitä "karkaamaan" pyrkivälle henkilölle. Tällaisissa suljetuissa yhteisöissä nuo vanhempien henkilöiden antamat "kehotukset" johonkin toimintaan ovat oikeastaan jäsenille annettuja komentoja, joiden toteuttamatta jättäminen tuo välittömästi vaikeuksia noille henkilöille, eli heidän autonsa saatetaan hajottaa tai pihalle kurvataan mopolla.

Ja jos joku aikoo sitten lähteä yhteisön piiristä, niin vanhemmat jäsenet saattavat "kehottaa" muita tekemään tuosta kadonneesta lampaasta ilmoituksia tämän työnantajille. Näissä yhteisöissä on muuten sitten sellainen tapa, että vanhemmat jäsenet komentavat nuorempiaan tekemään kaiken työn, ja he itse istuvat vain päivänvarjon alla. Monissa noissa yhteisöissä olivat ne sitten tavallisia jengejä tai uskonnollisia järjestöjä, on jäseneksi pääsyn edellytys se, että jäsentarjokkaat ovat jättäneet koulunsa kesken, mikä takaa tuon järjestön johtajille täydellisen vallan noihin jäseniin. Osa noista yhteisöistä on sellaisia, että niiden johtajat ikään kuin esiintyvät uskonnollisina johtajina, mutta niiden takana saattaa olla aivan tavallinen yhtiö, joka saattaa ilmoittaa toimialakseen markkinoinnin tai kiinteistönvälityksen.

Noissa yhteisöissä on sellainen piirre, että niihin päästäkseen pitää henkilön suorittaa ikään kuin pääsykoe, jotta hänet voidaan sillä sitouttaa tuon ryhmän toimintaan, sekä estetään tuota henkilöä "vasikoimasta" järjestön sisäisiä asioita ulkopuolisille. "Vasikointi" tarkoittaa siis ulkopuolisten kanssa puhumista, ja se on yhteneväistä sekä erilaisille järjestäytyneen rikollisuuden järjestöille että uskonnollisille yhteisöille, joiden toiminta on varmasti kaukana siitä, mitä ne saattavat ilmoittaa muille tekevänsä. Yhteneväistä noille järjestöille on uniformumainen pukeutuminen, sekä se että niiden värvärit suuntaavat värväyspuheitaan lähinnä perheiden tai jengien päälliköille, kertoen että "heillä ei vanhemman jäsenen tarvitse tehdä mitään", ja samalla hivellään tuon päällikön itsetuntoa kertomalla, että hänellä on oikeus määrätä  muita tekemään, mitä häntä huvittaa. Se tietenkin takaa tuon henkilön palvonnan, mutta tekee hänestä samalla hyvin vihatun. Eli mitä korkeammalla tuossa yhteisössä henkilö on, niin sitä vaikeampi siitä on erota. Joten kaiken maailman yhteisöihin liittyessään pitää jokaisen miettiä tuon teon seurauksia, eli sieltä ei sitten ehkä lähdetä noin vain pois, vaan eroaminen saattaa olla hyvin pitkä sekä tuskallinen prosessi, kuten joskus lehdistä olemme saaneet lukea.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Could a graviton be a low-energy photon?

Image of a photon. We can think of gravity as forming when particles or objects spin. That spin binds energy from around it. That spin turns...