Showing posts with label verenvuotokuume. Show all posts
Showing posts with label verenvuotokuume. Show all posts

Friday, April 1, 2016

Verenvuotokuumeet: uhka ihmiskunnalle

1. Ebola sekä muut verenvuotokuumeet

Verenvuotokuumeiden nimi kertoo niiden pääasiallisesta oireesta, eli voimakkaasta sisäisestä tai ulkoisesta verenvuodosta, joka yhdessä voimakkaan tulehduksen kanssa aiheuttavat ihmisen kuoleman pahimmillaan jopa muutamassa päivässä ensioireiden havaitsemisesta. Varsinkin Ebolassa tuo alussa ilmenevä vesikello varmasti sekoitetaan joskus tavalliseen hiertymään, ja sen vuoksi tuota tautia ei ehkä heti osata epäillä, vaikka ihminen menisi heti terveyskeskukseen ensioireiden ilmaannuttua.

Nuo verenvuotokuumeet ovat supertauteja, joiden seurauksena on miljoonia ihmisiä kuollut sekä Afrikassa että Aasiassa. Esimerkiksi filofviruksista tekee vaarallisia se, että ne ovat niin tavattoman yksinkertaisia, että niiden kopioituminen on erittäin tehokasta, ja jopa yksi verenkiertoon päässyt viruspartikkeli voi aiheuttaa Ebolatartunnan. Tuon viruksen aiheuttama kärsimys on erittäin suurta, ja nuo virukset ovat pelätyimpiä kaikista taudeista.

1.1 Ebola sekä erilaiset uhkakuvat

Noita verenvuotokuumeita pelätään ensinnäkin niiden puhtaan epidemian aiheuttaman uhan takia, mutta esimerkiksi Pohjois-Korean epäillään olevan kiinnostunut niiden käytöstä biologisena aseena, ja itse epäilen että heidän Taepodong-ohjustensa taistelukärkiin on ainakin ajateltu lisätä biologista agenttia, joka voi olla joko pernaruttoa tai pahimmillaan jotain verenvuotokuumetta. Kuitenkin myös luonnollinen verenvuotokuumeen leviämistapa voi aiheuttaa erittäin vakavia tilanteita, jos joku tuosta viruksesta infektoitunut henkilö pääsee huomaamatta esimerkiksi Eurooppaan ilman että hän huomaa tuon infektion ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaikka kyseessä ei olisi henkilö, joka itse haluaa räjäyttää itsensä vaan tavallinen turisti, joka saa tartunnan ehkä juuri ennen lomansa loppua, niin että nousee koneeseen ennen ensioireiden ilmaantumista, ja sitten tuo henkilö lähtee kävelemään esimerkiksi Heathrow:n lentokentälle ollessaan "keltaisessa tilassa", mikä tarkoittaa sitä, että tauti on äärettömän tarttuva, mutta kuume ei ole vielä tehnyt potilaasta liikuntakyvytöntä. Tuossa tilassa Ebola muistuttaa vielä tavallista nuhaa, ja koska henkilö on tuolloin kulkenut läpi tärkeän liikenteen solmukohdan, niin jopa kymmenien eri valtioiden kansalaisia on tuolloin altistunut infektiolle, osa heistä varmasti on paluulennoilla kotimaihinsa.

Tuo merkitsee silloin pandemiaa, ja tämän takia kaikkien maailman terveys- sekä turvallisuusviranomaisten olisi pidettävä jatkuvasti yhteyttä toisiinsa tuollaisten kulkutautitapausten seulomiseksi, sekä jos ebolapotilas olisi ehtinyt koneeseen, niin varoitettava määränpäässä olevia viranomaisia tuosta uhasta, jotta he voivat määrätä koneen karanteeniin sekä ryhtyä kulkutautivaaran mukaisiin toimenpiteisiin uhan minimoimiseksi, jotta epidemia saadaan pysähtymään ajoissa. Pahin tilanne olisi edessä silloin kun joku tahallaan päästää noita viruksia esimerkiksi kaupunkien juomaveteen.

2. Ebolan sekä muiden vastaavien virusten hoidon ongemista

Verenvuotokuumeiden diagnosoimisen ongelma on se, että esimerkiksi Chrimean Congo eli Nairovirus ei aiheuta samanlaisia oireita kuin Ebola, joten tuon takia tämä myös Euroopassa tavattu virus jää ehkä huomaamatta, mutta kaikkein paras tapa hoitaa noita sairauksia on estää viruksen leviäminen ihmisiin, ja varsinkin tuossa Nairoviruksen aiheuttamissa epidemioissa syynä on usein karjasta ihmiseen punkkien välityksellä siirtyvä virus. Joten kotieläinten teurastaminen sekä punkkien hävittäminen on aloitettava välittömästi, mikäli karjaan ilmaantuu mustia paukamia.

Noiden eläinten tuhoaminen estää virusta leviämästä uusiin isäntiin hyvin tehokkaasti, ja nuo ruhot pitää sitten hävittää riittävän korkeassa lämpötilassa, jotta virus ei selviäisi tuosta käsittelystä. Eli tuo sairaiden eläinten teurastaminen pitää tehdä siten, että teuraseläimen verta ei pääse maahan, ja tilat pitää sen jälkeen käsitellä puhalluslampuilla. Samoin ruhot pitää polttaa korkeassa lämpötilassa, eli esimerkiksi masuuneihin voidaan suoraan pudotella noita ruhoja sulan metallin sekaan. Tuossa toimenpiteessä tärkeää on se että tuo lämpötila on varmasti tarpeeksi korkea, jotta virukset tuhotuuvat, ja punkit voidaan hävittää hyönteismyrkyillä sekä polttamalla ruoho pois.

2.1 Potilaiden käsittely tuon epidemian aikana

Jos epidemia syntyy jossain maassa, niin tietenkin siihen kuolleet henkilöt pitää aina tuhkata. Samoin noiden potilaiden hoito pitää järjestää niin, että se tapahtuu alipainetiloissa, mistä virus ei pääse sitten vuotamaan ilmakehään, ja aiheuttamaan infektioita. Nuo verenvuotokuumeet ovat sikäli ikäviä, että ne ikään kuin nesteyttävät uhrinsa, joten noiden työtilojen hygieniaan pitää kiinnittää huomiota, eli ne pitää kuumennussteriloida tarpeeksi usein, eli lattia pitää polttaa polttimella sekä voimakkaalla UV-valolla, jotta virukset kuolevat sekä käytetyt asut ja lakanat tulee aina polttaa esimerkiksi peittämällä ne ennen tulen sytyttämistä alumiini- tai magnesiumjauheella koska virusten DNA tai RNA täytyy saada tuhottua täysin, ja sama koskee neuloja sekä muuta hoidossa käytettävää välineistöä.

Kun puhutaan esimerkiksi verenvuotokuumeen vaikutuksesta potilaan käytökseen, niin toki he ovat peloissaan, ja samalla tuon viruksen aiheuttama infektio voi vaurioittaa potilaan aivoja. Näin ollen he voivat käyttäytyä hoitohenkilökuntaa kohtaan väkivaltaisesti. Ja myös noista potilaista otettuja näytteitä pitää vartioida tarkoin, jotta niitä ei päädy kenenkään asiattoman henkilön käsiin. Eli esimerkiksi käytettyjen neulojen varastaminen voi johtaa epidemian laajenemiseen, sekä verikokeiden sekä kudosnäytteiden joutuminen vääriin käsiin voi aiheuttaa sen, että niitä käytetään biologisten aseiden tuotannossa, joko PCR (Polymerase Chain Reaction) eli Polymeraasiketjureaktioksi kutsutulla menetelmällä tai soluviljelmien avulla. Näin ollen noita toimitiloja pitää vartioida erittäin tarkasti, jotta noita viruksia ei päädy vääriin käsiin.

Thursday, March 31, 2016

Miksi Suomenkin pitää saada kaikki mahdollinen tieto terrorismista? (Terrorismin äärimmäinen uhkakuva: bioaseterrorismi)

Jääkö Suomi tärkeän tiedon jakamisen ulkopuolelle?

Suomelta voi jäädä saamatta terrorismin torjuntaan tarvittavaa tietoa saamatta, koska me emme ole NATO:n jäseniä. Vaikka Interpol sekä Europol jakavat tietoja esimerkiksi Euroopan Unionin alueella havaituista terroristeista, niin osa varsinkin illegaaleja menetelmiä kuten salakuuntelua sekä erikoisjoukkojen sekä agenttien avulla esimerkiksi valokuvaamalla saadusta tiedosta jää kuitenkin Suomen viranomaisilta saamatta, ja vaikka raportit annettaisiin sisäministerille sekä pääesikunnalle, niin niistä saattaa jäädä hyvinkin tärkeää tietoa puuttumaan.Osa tuosta tiedosta on vain NATO:n sisäpiirille varattua huippusalaista tiedustelutietoa, joka pitää sisällään esimerkiksi tietoja agenttien henkilöllisyyksistä sekä muista vastaavista asioista.

Yksi niistä saattaa olla se, että maamme viranomaiset eivät saa silloin käyttöönsä koko kuvamateriaalia tai puheluissa käytettyjen SIM-korttien numeroita, joiden avulla ne voidaan jäljittää myyntipisteeseen. Samoin puhelutallenteita ei ehkä voida kuunnella SUPO:n ja pääesikunnan asiantuntijoiden toimesta, joten silloin saattaa esimerkiksi useita järjestöjen jäseniä jäädä pois noilta listoilta. Terrorismi on erittäin ikävää toimintaa, jossa kuolee aivan tavallisia ihmisiä. Siinä toimivat henkilöt eivät ole mitään tavallisia rikollisia sikäli, että he räjäyttävät itsensä yllättäen kadulla, ja vaikka ISIS ei mikään kovin suuri tai sotilaallisesti voimakas olekaan, niin sen organisaatio on sikäli pelottava, että he iskevät nykyään lähinnä pehmeisiin kohteisiin, ja sama koskee myös Boko Haramia.

2. Mitä jos annamme periksi?

Monet kysyvät että mitä jos annamme noiden kaukana Afrikassa sekä Lähi-Idässä toimivien terroristien olla rauhassa? Se tietenkin kuulostaa upealta vaihtoehdolta, mutta tuo terrorismin pääasiallinen ongelma on se, että noille fanaatikoille ei mikään riitä. He ottavat Koraanin sanoman niin kirjaimellisesti, että kaikkien muiden kuin islamistien on kuoltava. Ja sen tähden he eivät saa päästä perustamaan kalifaattiaan, koska tuo poliittisen islam-liikkeen johto on sellainen, että heille ei mikään riitä.

Nämä äärimmäiseen väkivaltaan pystyvät henkilöt ovat sellaisia, että koska koraanissa sanotaan, että mitään muita uskontoja ei voi olla, niin silloin ne pitää tuhota. Ja tuo tarkoittaa sitä, että tuollaiset väkivallan työkalukseen ottaneet henkilöt alkavat sitten myöhemmin laajentaa kalifaattiaan sotimalla, mikä tietenkin on kansainvälisen lain vastaista. Samoin monet noista islamistijohtajista ovat määränneet jopa perheenjäseniä tappamaan toisiaan, joten mikään ruusuinen tulevaisuus heitä ei rauhan tullessa odottaisi.

Tämän takia meidän pitää tukea Afrikan maita sekä sotilaallisesti, koulutuksen sekä taloudellisen infrastruktuurin kehittämisen avulla, niin että he voivat karsia itse tuota äärimmäisen väkivaltaista ryhmää omasta yhteiskunnastaan. Näet tietenkin tuo terroristien murskaaminen väkivallan voimin on yksi keino, joka tehoaa tietenkin aseellisiin joukkioihin, mutta vasta kun nuo valtiot saavat omat taloudellis- poliittiset ilmapiirinsä muuttumaan niin, että myös tavallisilla ihmisillä on toivoa huomisesta, niin voidaan puhua terrorismin lopullisesta kitkemisestä.

2.1 Afrikasta tulee äärimmäinen uhkakuva

Eli korruptio sekä äärimmäinen kurjuus luovat otollisen maaperän terroristien värväämiseen, ja myös taloudellisen tilanteen tulee maassa muuttua niin, että ihmiset eivät enää liittyisi äärijärjestöihin, jotka toki tarjoavat helppoja ratkaisuja ongelmiin. Jos terroristeja verrataan syöpään, niin silloin tietenkin pommituksia verrataan sytostaatteihin, joilla toki voidaan kasvainta tuhota ulkoapäin. Mutta soluttautujat voivat tuhota kasvainta sisältä. Kuitenkin se että syöpä saadaan tuosta oikeushenkilöstä nimeltään afrikkalainen tai lähi-idän valtio pois vaatii sitä, että valtio muuttaa elintapojaan eli infrastruktuuriaan sellaiseksi, että nuo islamistit eivät saa kannattajia noissa maissa.

Ja miksi otin tähän afrikkalaisen valtion esimerkiksi? Siksi että vaikka esimerkiksi kongon viidakoissa ei ehkä tunnu olevan mitään tärkeää, niin siellä elää joukko maailman vaarallisimmista viruksista. Ebola, Hanta, Lassa sekä Chrimean Congo ovat noilla alueilla suhteellisen yleisiä viruksia, ja jos joku islamisti sitten saa niitä käsiinsä, niin siinä voi kyllä itku tulla. Näet nuo fanaatikot voivat esimerkiksi ruiskuttaa itseensä noita viruksia, mitä he saavat käsiinsä jostain ebola-sairaalasta, ja sillä tavoin sitten kuljettaa tuota tautia ympäri maailmaa.

Eli nuo viruksen sairastuttamat terroristit räjäyttäisivät itsensä jossain ostoskeskuksessa, jolloin syntyisi pandemia. Tuollaisen "12-Apinaa"-elokuvan kauhukuva saattaa olla jonkun Boko Haram taistelijan päässä tällä hetkellä, ja kyseiset ISIS ja Boko Haram voivat vaihtaa toimijoita. Eli tarkoitus ei missään nimessä ole mitenkään lietsoa paniikkia, mutta tuollaiset mielenvikaiset sekä äärimmäisen fanaattisesti ajattelevat ja epätoivoiset ihmiset voivat toimia hyvin arvaamattomasti.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...