Imperiumien kaatuminen sekä rasismi

1. Valtiolla pitää olla aina vertaisia opponentteja

Kun puhutaan valtioista ylipäätään, niin niillä pitää aina olla jotain ulkoisia haastajia. Muuten käy niin kuin Rooman valtiolle, joka tuhoutui sekä sisäisten että ulkoisten ristiriitojen takia. Rooma sekä Brittiläinen Imperiumi ovat esimerkiksi tuhoutuneet paitsi ulkoisten vihollisten toimintaan, mutta suuri osasyy siihen, että esimerkiksi Attila pääsi Roomaan asti ovat olleet kuvernöörien keskinäiset valtapelit sekä heikot keisarit, joiden osaaminen legioonien johtajana ei ole ollut vaadittavaa tasoa, ja koska keisari ei myöskään valvonut legioonalaisten koulutusta eikä itseltään mitään vaatinut, niin hunnit saattoivat voittaa hänet melko helposti.

Mutta Brittiläinen imperiumi kaatui samalla tavalla, eli vaikka ulkoiset viholliset eivät tuota jättiläisvaltakuntaa uhanneet, niin britit unohtivat integnoida nuo valtaamansa alueet itseensä, vaan antoivat paikallisten sulttaanien sekä kalifien jatkaa virassaan, ja se tietenkin lisäsi kansojen vihaa tuota miestä kohtaan, joka hallitsi nyt brittien tuella. Ja koska britit sitten eivät tehneet mitään paikallisten olojen parantamiseksi, niin kansa tietenkin oli helposti yllytettävissä kapinaan. Ja kun ihmiset raatoivat päivästä päivään pelloilla kuin orjat, niin silloin tietenkin heille varmasti tuo sosialismi oli mieluisa aate.

2. Sisäiset ristiriidat tuhoavat valtion

Brittiläisen imperiumin hajaannus alkoi sen reunoilta, ja jatkui sitten kohti sen keskustaa eli Brittein saaria. Eli tuon irlannin levottomuuksien sekä skotlannin irtautumista koskevien kansanäänestysten voidaan katsoa olevan brittiläisen imperiumin ajoilta peräisin olevia asioita. Ikään kuin kaikuja jostain menneistä ajoista. Mutta kun tuota mahtavaa imperiumia tarkastellaan nykyaikaisen historian valossa, niin sitä voidaan pitää kuitenkin savijaloilla seisovana jättiläisenä. Se ei perustunut intengaanio-ajatukselle, vaan siihen että epädemokraattiset valtiomiehet solmivat keskenään sopimuksia, joiden ainoa tarkoitus oli riistää kansaa.

Imperiumin tuhoa hidasti kuitenkin kaksi maailmansotaa, minkä jälkeen sen tuho oli väistämätön. Mutta traagisuudessaan brittiläinen imperiumi on esimerkki siitä, että jos valtiolla ei ole ulkoista kilpailijaa, niin sen sisäiset ristiriidat ikään kuin ponnahtavat esiin. Ja sen voin kertoa, että mitä suurempi valtio on kyseessä, niin sitä suurempia nuo ristiriidat ovat. Mikäli puhutaan monikansallisista eli monia kansallisuuksia alueellaan asuttavasta valtiosta, niin silloin tietenkin ristiriidat ovat aina väistämättömiä.

3. Joku on aina ikään kuin toista "parempi"

Kansallisuuksien sekä kulttuurien välillä on aina jonkin verran skismaa. Ja jos valtion johtaja on kovin keskeinen hahmo yhteiskunnassa, niin hän alkaa väistämättä suosia omaan kansanryhmäänsä kuuluvia henkilöitä. Näet ihminen viihtyy mielellään tuttujen tai tuttuja tapoja  noudattavien henkilöiden seurassa. Ja vaikka valtiossa olisi voimassa syrjintää kieltäviä lakeja, jotka takaavat näennäisesti esimerkiksi kastittomien pääsyn Intian yliopistoihin, niin noita lakeja voidaan pitää kuitenkin vain siloitettuna tapana osoittaa toisen alemmuutta.

Eli kuten tiedämme, niin tuollainen kiintiö aiheuttaa sellaisen tilanteen, että toiset alkavat sitten selvitellä, että toinen on päässyt oppilaitokseen armosta. Oman heimon suosiminen voi kuitenkin olla paljon kosmeettisempaa kuin esimerkiksi kiintiöiden määrääminen yliopisto-opiskelijoille,ja tämä näennäisen merkityksetön seikka varmasti alkaa jossain vaiheessa hiukan "nyppiä". Näet jos valtion päämies sitten kutsuu vain oman heimonsa edustajia jatkoille tai ei puhu kuin oman kansansa edustajien kanssa, niin silloin puhutaan piilorasismista, mihin on huomattavan vaikeaa puuttua, koska käytäntö on se, että jokaisen ystäväpiiri on hänen oma asiansa.

4.  Piilorasismiin eli syrjintään on vaikea puuttua

Piilorasismi on sitä, että työpaikoilla tai oppilaitoksissa jonkun henkilön kanssa ollaan vain tekemässä tehtäviä. Tietenkin hän voi sitten käydä noissa paljon puhutuissa juhlissa, mutta niihin kuuluu vain virallinen osa. Koskaan tuota henkilöä ei kutsuta toisen kotiin tai oluelle päivän päätteeksi. Toki hänellä on näennäisesti samat oikeudet kuin muilla työyhteisön jäsenillä, ja toki hänet kutsutaan joukon mukana ravintolaan. Mutta jatkoille hän ei tietenkään koskaan pääse, eikä kukaan muuten yleensä noissa illanistujaisissa juttele hänen kanssaan mistään muusta kuin työasioista.

Eli kun hän avaa työpaikalla suunsa, niin hänelle ei koskaan vastata. Tai sitten tietenkin on hienoa, kun tuo henkilö sitten ikään kuin heitetään kotiin illan päätteeksi. "Ettei ole pelkoa, jotta hänestä tulee liian läheinen ihminen" tuolle työyhteisölle. Noin sitten saadaan aikaan näennäisen miellyttävä tilanne, jossa tuo henkilö ikään kuin ohjataan kotiinsa, vaikka työpaikan muu väki jatkaa sitten jatkoille, niin tuollainen rasismi on melko yleistä. Myös ylipalveleva asenne tietenkin on joskus hyvin luokkaavaa, jos vaikka hotellin porttieeri kauppaa jollekin henkilölle morsiusviittiä ikään kuin pilkatakseen tätä.

Mutta noihin asioihin on vaikea puuttua, koska jokaisen ystäväpiiri on hänen oma asiansa. Ja piilorasismi on se, mikä takuulla nostaa adrenaliinitasoa huippuunsa. Näennäisen ystävällinen kommentti "sinun kotisi on tuolla" ei varmasti ole mitenkään mukavaa kuultavaa, ja jos tuo tilanne on kovin yleistä kahden kansallisuuden istuessa jossain liikennevälineessä. Se varmasti  aiheuttaa vihaa sekä kaunoja, jotka saattavat purkautua jopa kansanosien välisenä väkivaltana.

pseudotiedetta.blogspot.fi