Thursday, April 21, 2016

Tekniikka sekä tiede jäljittävät rikollisia


1. Henkilötietojen kerääminen

Kun puhutaan henkilötiedoista sekä biometrisistä tunnisteista, niin esimerkiksi passin tai henkilökortin pinnassa olevat sormenjäljet voidaan skannata suoraan henkilökorttia näytettäessä. Ja tällöin tämä skanneri voi sekä rekisteröidä tuon jäljen, että myös lähettää sen suoraan esimerkiksi viranomaisten tietokantoihin verrattavaksi rikospaikoilta löydettyihin sormenjälkiin. Tuon varmaan kaikki tietävät, mutta sitä eivät kaikki tiedä, että sormenjäljet voidaan skannata jopa maapallon kiertoradalta käsin LIDAR- eli laser-skannerilla varustetusta satelliitista käsin. Laserin sekä plasmaspektrometrin avulla voidaan ihmisistä ottaa DNA samalla tavoin teoriassa vaikka Maapallon kiertoradalta, eli ainoastaan spektrometriin liitetyn kaukoputken tarkkuus rajoittaa tuota havainnointikorkeutta.

Mutta monikaan ei ole arvannut sitä, että jos poliisi kysyy henkilöltä jotain, ja hän käyttää samalla radiopuhelintaan, niin tuosta äänestä voidaan tehdä samalla äänivertailu. Eli sitä verrataan puhelutallenteisiin, joita on kerätty telehäirinnästä ilmoittaneiden ihmisten puheluista. Jokaisen henkilön ääni on yksilöllinen, joten tuo vertailu voidaan tehdä hyvin helposti sekä nopeasti. Tarvitaan vain esimerkiksi tilanne, jossa henkilön pitää sanoa tietty sana, ja tuo sitten riittää tietokoneen suorittamaan äänivertailuun, mikä on erittäin varma tapa tunnistaa esimerkiksi tiettyjä sukellusveneitä tai ampuma-aseita.

2. Mikään tutkintamenetelmä ei ole yksin autuaaksi tekevä

Kyseinen ohjelmisto kehitettiin aluksi sukellusveneiden tunnistamiseen, mutta nykyään sitä käytetään myös muihin asioihin, ja vaikka se ei tunnista tiettyä ampuma-asetta, jos laukausten ääniä vertaillaan, niin silti se pystyy rajaamaan epäiltyä ampuma-aseryhmää. Eli magnumin pamaus on hiukan erilainen kuin vakiopanoksen, joten tuo asetyyppi voidaan tällöin paljastaa magnumiksi äänen avulla, ja jos äänierottelussa kuuluu aseen luistin liikettä sekä samalla iskurin hanan virittämisen aiheuttama kilahdus, niin silloin tietenkin voidaan asetta rajata esimerkiksi automagnumiksi.

Mutta mikään havainto- tai tutkintaväline ei varmasti yksin ratkaise mitään rikosta. Vaan tässä tapauksessa luodista otetaan lisäksi ballistiset arvot eli rihakuva, sekä siinä käytetystä ruudista tehdään kemiallinen analyysi. Kuten muutkin asiat, niin DNA-testikään ei yksin ratkaise rikosta. Kun tuo testi otettiin käyttöön ensin henki- sekä seksuaalirikosten tutkinnassa, mutta myöhemmin sitä on saanut käyttää myös omaisuusrikosten tutkinnassa, oletettiin sen tekevän muut rikostutkinnan menetelmät tarpeettomiksi, mutta kuten tiedämme, niin rikolliset ovat luova ihmisryhmä.

3. Rikolliset kehittävät metodejaan jatkuvasti

Eli sormenjälkitekniikan käyttöönoton jälkeen rikolliset ryhtyivät käyttämään hansikkaita käsitellessään ryöstö- tai murha-aseita. Mutta sitten eräs pankki keksi, että asiakkaiden oli riisuttava hansikkaat mennessään sisään. No eipä aikaakaan, kun joku gangsteri keksi peittää kätensä erikeeperliimalla, jolloin ei tietenkään aseisiin tullut sormenjälkiä, eikä esimerkiksi kilpaileva mafioso saanut ennalta vihiä aiotusta murhasta siitä, kun joku käveli discossa hansikkaat käsissään.

Samoin rikolliset ottivat DNA:n vastaan. Eli he alkoivat sitten tehdä rikoksia julkisessa tilassa, kuten autiotaloissa ja puistoissa. Toki pankkirosvot sitten alkoivat siirtyä erilaisten Crack-talojen ryöstöihin, koska nuo huumerikolliset olivat loistavia kohteita noilla haulikoiden sankareille. Rikolliset alkoivat näet Goddardin rihlavertailulaitteen keksimisen jälkeen käyttää murha-aseina haulikoita, jolloin niiden jäljittäminen olisi vaikeaa. Huumetalojen pitäjät eivät varmasti soittaneet poliisia, ja muutenkin rahavirtojen siirtyminen tietoverkkoon teki pankkien ryöstelystä kannattamatonta.

Tuo toiminta on siirtynyt kodeista käsin operoivien hakkerien käsiin. Mutta yleensä hakkeri kohdentaa hyökkäyksensä esimerkiksi teollisuuden tuotekehittelyä vastaan, eli he kopioivat kehitteillä olevia tietokoneohjelmistojen koodeja itselleen, ja myyvät noita listauksia pitkin nettiä. Eli luottokorttien kopioiminen on noiden gangsterien toiminnan kannalta pelkkää näpertelyä, ja muutenkin se vaarantaa heidän toimintansa muutenkin, joten nämä datagangsterit yleensä ainakin yrittävät imuroida esimerkiksi uuden sukupolven hävittäjien sekä taistelurobottien piirustuksia ja myydä niitä esimerkiksi Iraniin Pohjois-Koreaan sekä Myammariin.


No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Water crystallization in low gravity and temperature can open new ways to model water.

"The Universe’s most abundant ice isn’t formless—it’s secretly laced with crystals. And that might change how we think about water, pla...