Thursday, April 21, 2016
Milloin pahoinpitely on erityisen huolestuttava tapahtuma?
1. Milloin pahoinpitelystä pitää olla erityisen huolissaan?
Pahoinpitely on rikos, mikä painaa ihmistä lopun ikää. Suurin osa näistä teoista tapahtuu ravintoloiden lähellä, ja tekijänä on usein henkilöitä, joiden näennäinen tarkoitus on ryöstää joku henkilö. Mutta muutamissa tapauksissa pahoinpitelyyn pitää suhtautua äärimmäisen vakavasti, ja se tilanne on se, että tuota pahoinpitelijää ei ikään kuin tunnisteta paikan päältä.
Usein tuollainen raggari tunnetaan erittäin hyvin paikallisissa piireissä, joille tuollainen hakkaaja sitten esiintyy paikan kuninkaana. Mutta äärimmäisen pelottava tilanne on silloin, jos pahoinpitelijä tuntuu katoavan kuin tuhka tuuleen. Tai toinen tilanne on sitten se, että tuollainen täysin tuntematon henkilö puhuttelee uhriaan nimellä. Yleensä kyseessä on silloin ostettu pahoinpitely, eli joku on maksanut toiselle henkilölle siitä, että tämä käy "torpedoimassa" jonkun toisen henkilön.
2. Maksettu pahoinpitelijä on itsekin vaarassa
Jos pahoinpitelijä käy hakkaamassa jonkun henkilön, on hän samalla itsekin vaarassa. Mikään ei nykyään takaa sitä, että henkilö ei osaa Krav Magaa tai jotain muita itsepuolustustaitoja, ja pahin mitä tuollaiselle bodarille voi tapahtua, on se että uhri työntää esimerkiksi sormen hänen silmäänsä, jolloin varmasti tarvitaan sairaalassa käyntiä. Jos tuollaisen maksetun pahoinpitelijän kohteena ovat narkomaanit, niin mikään ei takaa sitä, että nämä eivät puukota häntä, eli kuten tiedämme, niin nuo aineiden käyttäjät eivät ehkä ole koskaan täysin rehellisiä esimerkiksi siitä, että kantavatko he esimerkiksi puukkoa.
Poliisia kiinnostaa usein se, että miksi pahoinpitelyä ei kukaan huomaa. Jos tuo pahoinpitely tapahtuu kertomusten mukaan esimerkiksi vilkkaalla juna-asemalla, niin miksi kukaan ei sitten sitä ole huomannut? Joten onko tuolloin pahoinpidelty sitten valehdellut tuon hakkauspaikan jostain ihmeellisestä syystä. Eli jos pahoinpitely sattuu eri paikassa kuin mitä uhriksi epäilty ilmoittaa, niin jotain hämärää tuolaisessa jutussa kyllä sitten on.
3. Pahoinpitelijän sekä murhaajan ongelmat
Pahoinpitelijä on oikeastaan hyvin ikävä henkilö lähipiiriään kohtaan. Varsinkin ammatikseen "velanperintää" harjoittava torpedo ei varmasti ole mikäään pidetty mies, vaan hänen toimintatapansa ovat yleensä tehneet hänestä hyvin vihatun henkilön kaveripiirissään. Mutta missä tuo mies sitten asuu, on kysymys, mihin pitää löytää vastaus. Yleensä pahoinpitelijä varmasti haluaa sen "oikean" kaveripiirinsä olemaan tietämätön noista hänen teoistaan, mitä hän todellisuudessa tekee erilaisten huumemiesten perissa. Eli hän todennäköisesti on melko sosiaalinen, sekä kuntosalilla käyvä henkilö, jonka bodarikaverit eivät häntä ehkä tunne torpedona.
Kyseinen henkilö varmasti on hiukan ongelmissa, jos hänet tunnistetaan kotikaupungissaan. Kuten me kaikki tiedämme, niin monet huumerinkien sisäisestä väkivallasta perustuu siihen, että toista pakotetaan huumeiden avulla alistumaan tuohon hyvin nöyryyttävään käsittelyyn, missä henkilöä istutetaan tuolissa, ja hänen sormiaan katkotaan jonkun mitättömän velan takia. Mutta kuten tiedämme, niin jos hänet tunnistetaan naapurustossaan, niin murhaajna toiminut henkilö ei voi käydä naapurissa murhaamassa tuota silminnäkijää.
4. Pahoinpidelty ei unohda koskaan
Siinä sitten poliisi varmasti kiinnostuu tällaisesta henkilöstä, joka on liian monta kertaa kaupungissa, kun siellä on tehty murha. Tuollainen henkilö usein tunnistetaan juuri olemuksensa takia, kun joku silminnäkijä on kuvaillut hänen poistuvan paikalta, mutta hän ei ehkä sitten olekaan ottanut yhteyttä poliisiin. Siksi alamaailma niin mielellään käyttää ulkomaisia toimijoita, kuten Pietarissa tai Baltiassa asuvaa henkilöä, jotta hän ei jäisi kiinni teoistaan.
Jos henkilö on oikeasti joku mafian palkkamurhaaja, niin hän ei silloin varmasti saa tekojaan anteeksi, ja mikäli hänet on tunnistettu, niin silloin alkavat monilta kädet täristä. Näet murha on rikoksista raakalaismaisin, joten se varmasti säilyy todistajan silmissä koko hänen elämänsä ajan, ja mitä ajattelette tapahtuvan, mikäli tuollainen "torpedo" saapuu jonkun kotiovelle esiintyen vaikka pölynimurikauppiaana, eli luulettoko tuolloin henkilön, joka on ollut todistamassa tuon "torpedon" osaamisia, pystyy tuossa tilanteessa olemaan aivan normaalisti käyttäytyvä. näet pahoinpidelty ei tuota tekoa unohda, mutta "torpedo" ei varmasti muista jokaista naamaa, mitä hän on tärvellyt nakkikioskin takana, kun velan maksu on viivästynyt.
charelesfort.blogspot.fi
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Water crystallization in low gravity and temperature can open new ways to model water.
"The Universe’s most abundant ice isn’t formless—it’s secretly laced with crystals. And that might change how we think about water, pla...

-
"This artist’s concept depicts the central region of the blazar BL Lacertae, a supermassive black hole surrounded by a bright disk and ...
-
The image introduces how gravity or gravitational waves form when black holes orbit each other. Those black holes pile energy between them. ...
-
Kun Turkin sotilasvallankaappauksen kukistuttua on netissä levinnyt kuvia pidätettyjen kovakouraisesta kohtelusta, niin voidaan heti ...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.