Monday, July 18, 2016

Kovaa peliä moskeijoiden maassa


Turkin pääministeri on sitten kukistanut sotilasvallankaappauksen ja 7500 on pidätetty tuon epäonnistuneen vallansiirto-yrityksen jälkeen. Mutta kun puhutaan tästä vallankaappauksesta, niin voidaan sanoa, että se on tukenut pääministerin asemaa todella paljon, kun hän nyt saa sitten toimia avoimesti vastustajiaan vastaan, syyttäen heitä 190 hallituksen puolesta kuolleen siviilin sekä sotilaan surmaamisesta. Ja toki demokratiassa pitää ihmisten mielipidettä kuunnella. Tuo vallankaappausyritys on antanut pääministerille "täydellisen vihollisen" sekä aseen, jolla hän sitten voi määrätä ihmisiä pidätettäväksi.

Turkin ihmisoikeustilanne ei ole mikään paras mahdollinen, ja tämä vallankaappausyritys on ollut sellainen, että siinä ei ole olemassakaan oikeaa puolta. Kun puhutaan EU:n sekä Turkin asemasta, niin ainoa huoli EU:n taholta lienee se, että Turkki alkaa muuttua islamistisemmaksi valtioksi. Kyseessä on kaukaasian kaasu- ja öljyputken sijoittelusta, jolloin Turkin muuttuminen islamistisemmaksi valtioksi ajaa sitä kohti arabimaailmaa, jota EU:ssa sekä muualla lännessä on totuttu kohtelemaan silkkihansikkain.

Eli yksikään Lähi-Idän maista ei ole aito demokratia, jossa kaikki ihmisoikeudet olisivat täysin toteutuneet. Ja vaikka esimerkiksi Israel on näennäisesti erittäin demokraattinen vaihtoehto, niin sitä rasittaa tuon valtion harjoittama miehityspolitiikka, joka on jättänyt sen vähän niin kuin yksin. Eli sen demokratia koskee vain sitä osaa kansasta, joka on valtaväestöön kuuluva eli juutalaisiin. Mutta kuitenkaan mikään muukaan valtio ei tuossa maanosassa ei noita demokratian pelisääntöjä oikeastaan noudata, joten ei ihme että ihmisiä kiehtoo islam. Näet noissa maissa on sensuuri, jonka perusteella koko Internet voidaan kaataa niin, että kukaan ei sitä voi käyttää, joten monissa perheissä on vain koraani. Tämän kirjan pohjalta sitten keskustellaan kaikista asioista, ja se tietenkin vie ihmisen radikalisoitumisen tielle, koska noissa arabimaissa joutuu hyvin helposti vankilaan tai menettää työpaikan, jos hallitusta kovin paljon arvostelee.

Näin on taattu se, että arabien öljyä on valunut tasaiseen tahtiin länsimaiden huoltoasemille. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi Turkissa on pitkät perinteet siihen, että armeija yrittää puuttua päivän politiikkaan. Ja joka kerran kun se tämän on tehnyt, niin silloin on ihmisiä kuollut. Ongelma on siinä, että kumpikaan taho eli turkin armeija eikä poliittinen johto tarjoa mitään sen kummempaa muutosta päivän politiikkaan tai sensuurin purkamista.

Ainoa ongelma sitten Turkin kannalta on se, että jos vastassa on pääministeri, joka nauttii jotain kansansuosiota, niin hän ei ehkä niin helposti ryhdy lännen tai venäjän nukeksi kuin epäsuosittu kenraali tai amiraali. Mutta se kyllä tiedetään että oli vallassa kumpi vain sotilas tai siviili, niin silloin voidaan sanoa, että tavallinen kansa ei siitä hyödy mitenkään. Toisin sanoen Turkin hallitsijat ovat aina olleet hiukan kovaotteista joukkoa, ja tällainen vallankaappausyritys on hyvä syy hakea kuolemanrangaistusta uudelleen voimaan, koska se toimii loistavana pelotteena vastaavaa asiaa yrittäneille henkilöille.

Kuitenkin voidaan ikään kuin leikitellä ajatuksella, että mitä jos Turkin hallitus olisi ollut jotenkin yllyttämässä tuota vallankaappausta, niin tästä se sitten olisi saanut täydellisen vihollisen eli tekosyyn ryhtyä suoraan toimintaan vastustajiaan vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt sitten pääministerillä on mahdollisuus lähettää esimerkiksi santarminsa asialle. Eli "Jadarma"-joukot voivat käydä pidättämässä ketä he haluavat. Mutta kuka tuon vallankaappausyrityksen takana sitten on ei ehkä koskaan selviä täydellisesti.

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

There is movement in the place where nothing should move.

"Schematic of an exciton surfing the moiré potential arising from a semiconductor material known as a transition metal dichalcogenide. ...