Stratosfäärikoneen toiminta ilmailun äärirajoilla

U-2 vakoilukone
Kuva  I

Utility- tai U-2 ohjelmassa CIA sekä NASA yhdessä Lockheed Martin-yhtiön kanssa kehittivät yhdessä lentokoneen, josta tuli legenda. Tuo pitkäsiipinen stratosfäärilentokone oli aikansa etevimpien insinöörien suunnittelema konsepti, jonka avulla kuvattiin useita neuvostoliiton tärkeimmistä sotilaskohteista, ja sen erittäin pitkä lentoaika ja äärimmäinen lentokorkeus, joka on yli 25 kilometriä tekivät tuosta koneesta erittäin pystyvän työvälineen, joka on vasta nykyään saatu korvattua satelliiteilla. Toisin kuin SR-71 "Blackbird", niin U-2 lentää verraten hitaasti, vaikka sen äärimmäinen lentokorkeus, ja siten lento erittäin ohuessa ilmassa mahdollistaa paljon suuremman lentonopeuden, kuin mitä sille on ilmoitettu.

Samoin hapettimien käyttö moottorissa, pitkät siive, jotka mahdollistavat suuren pottoainekuorman, ja alasiipisalko tekevät siitä loistavan stratosfäärilentokoneen, joka voi tarkkailla erittäin tehokkaasti esimerkiksi taistelukentällä tapahtuvaa toimintaa, ja koska kone lentää erittäin korkealla on se erittäin vaikeasti havaittavissa. Periaatteessa tämä tuon legendaarisen tiedustelukoneen  seuraaja RQ 4 "Global Hawk" on täysin sama lentokone, eli se on vain U-2:n robottiversio. TR-1 on tuon koneen taktinen tiedustelumalli, jonka datalinkki kommunikoi B-52 tai muiden taistelukoneiden kanssa, ja tuon koneen tehtävä on osoittaa niille kohteita. Mutta noiden koneiden tehtäviä ollaan siirtämässä roboteille, ja ehkä nämä uudet TR-1 koneet lentävät tehtäviään myös täysin automaattisesti, mikä säästää tietenkin lentäjiä, joiden ei tarvitse silloin istua 12h noissa koneissa. Niissä muuten on itsetuhomekanismi, mikä tuhoaa koneen, jos se tulee liian alas.

TR-1 ylimääräisellä ehkä datalinkkiä varten asennetulla
 radomilla varustettuna
Kuva II

Yli 20 kilometrin korkeudesta ei kuitenkaan ennen ole ollut mahdollista pommittaa kohteita tehokkaasti, ja U-2 koneen verraten pientä hyötykuormaa on pidetty selvänä osoituksena siitä, että koneessa ei ole käytössä tehokasta aseistusta. Mutta täsmäpommien aikaan myös U-2 pystyy tehokkaasti tuhoamaan kohteita siinä missä muutkin lentokoneet, ja vihollinen tuskin odottaa sitä, että täsmäpommi putoaa yli 20 kilometrin korkeudesta tarkasti kohteeseensa.

puhutaan esimerkiksi GPS-hakeutuvasta aseesta, niin silloin tuon pommin pudottaminen 20 kilometrin korkeudesta on yhtä helppoa, kuin vaikkapa 2000 metrin korkeudesta pudotettaessa, ja pommin tarkkuus säilyy erittäin hyvänä. Täytyy muistaa se, että nuo koneen siivissä olevat säiliöt ovat vaihdettavissa tehtävän mukaan. Eli koneeseen voidaan asentaa erilaisia tehtäväpaketteja, joista osa voi olla esimerkiksi täsmäpommeja tai ESM(ELINT) Electronic Surveillance Measure (Electronic Intelligence) välineistöä, jota ehkä ohjataan etänä maasta käsin.

RQ-4 Global Hawk
Kuuva III

Mutta eräiden tietojen mukaan noissa TR-1-koneissa on myös erikoistykki, jolla ne voivat tuhota maassa olevia kohteita, ja tarinan mukaan tuo väline muistuttaa toiminnaltaan eräissä helikoptereissa olevaa gyroskooppivakautettua 50.cal tarkkuuskivääriä, joka tunnetaan nimellä "PRIME CHANGE". Vaikka 20 km korkeudelta ammuttua 20-25mm. tykinlaukausta ei ehkä kovin vaarallisena pidetä, niin RDX-räjähteellä varustetun ammuksen lähtönopeus on todella kova, ja pienestä ilmanpaineesta johtuen ammuksen nopeus on paljon suurempi kuin maan pinnalla, joten tuolla erikoistykillä voidaan tuhota kohteita tehokkaasti, ja jos kyseessä olisi pieni onteloammus, niin sillä voidaan vahingoittaa maassa olevia pansssaroimattomia kohteita kuten lentokoneita tai helikoptereita erittäin pahasti.

pseudotiedetta.blogspot.fi