Päihdeongelmat sekä niiden kohtaaminen eivät ole helppoja asioita

https://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Päihteiden käyttö ei ole mitenkään mukava asia, ja tietenkin jokainen elämä on arvokas. Mutta kun päihdeongelmaa käsitellään, niin siitä pitäisi aina löytää sellainen aspekti, että kyseessä on oire eikä sairaus. Yleensä tuollaiseen tilanteeseen että päihteet ajavat ihmisen kadulle vie sellainen lähes jokapäiväinen seikka kuin syrjäytyminen. Ja mikä sitten aiheuttaa syrjäytymisen? Se että ihminen jää jostain syystä sellaisen yhteisön ulkopuolelle, joka antaa hänelle positiivista palautetta. Positiivinen palaute on asia, joka jää monesti antamatta, ja tietenkin on mukava käsitellä vain niitä negatiivisia asioita, kun annetaan palautetta. Tällaisessa tilanteessa saattaa sitten työntekijä menettää jaksamisensa työyhteisössä, sekä irtisanoa itsensä.


Seurauksena saattaa olla se, että kyseinen teko tuomitaan lapsellisena, sekä henkilöä syyllistetään tästä asiasta, jolloin häntä saatetaan esimerkiksi nimitellä liian herkäksi työelämään. Tuo jatkuva alistaminen sekä nälviminen varmaan tuntuu jostain työnjohtajasta todella upealta, mutta se sitten ajaa ihmisen kierteeseen, josta on vaikea päästä ylös. Se että ihminen sitten on arka eikä uskalla mennä työhön saattaa johtaa siihen, että haastatteluun mennään humalassa, ja se sitten aiheuttaa erittäin ikäviä seurauksia. Tuolloin henkilö saattaa ajautua niin sanottuihin miesten ryhmiin, josta sitten ei ainakaan mitään positiivista tukea ole kenellekään tullut.



Ja sitten yhteiskunnan maksettavaksi lankeavat maksut vain kasvavat, kun ihminen purkaa pahaa oloaan jonnekin bussipysäkkeihin tai pahimmillaan surmaa muutaman ihmisen. Siitä sitten voidaan kysellä, että miksi tuollaista ihmistä ei laitettu hoitoon tai johonkin laitokseen? No kun maassamme on sellainen laki, että ketään ei saa sulkea mihinkään, ellei hän ole jotain pahaa tehnyt, on oikeusvaltion periaate näissä asioissa. Mutta kun ajatellaan päihdeongelmaisia esimerkiksi heidän perheensä kannalta, niin kyseessä ei ole mikään mukava asia, ja tilannetta pahentaa se, että alkoholistien lapset ovat saaneet vanhemmiltaan opin tällaiseen toimintaan, mikä sitten näkyy ja kuuluu kaduilla sekä lehtiotsikoissa.


Päihdeongelmien syy on syrjäytyminen sekä syyllisyys ja riittämättömyyden tunne, mikä tietenkin aiheuttaa sen, että voidaan keskustella loputtomasti siitä, mikä on yhteiskunnan asenne esimerkiksi henkilöön, joka epäonnistuu liiketoimissaan. Epäonnistumiset kuuluvat elämään, ja jos ihmiset perustavat yrityksiä, niin osa näistä liiketoimista epäonnistuu vääjäämättä. Samoin esimerkiksi putkimies joskus onnistuu tekemään jonkun talosta tai kellarista uima-altaan, ja se ei varmaan ketään silloin naurata. Mutta toisaalta jos ihminen ei tee mitään, niin silloin hän ei myöskään voi tehdä virheitä, ja kuitenkin tuo sitten tekee henkilöstä avuttoman.


Eli se että ihminen ei osaa tehdä mitään ei varmaan itsetuntoa paranna. Ja epäonnistumiset kasvattavat mestarin. Sen voin tässä vain sanoa, eli vain tekemisen sekä yrityksen ja erehdyksen kautta voi ihminen kehittyä osaajaksi. Tässä itse vain mietin sitä, montako virhettä elämässä olen tehnyt, ja niistä varmaan joku jossain on kertonut, mutta samalla voisin kysäistä, että onnistuiko esimerkiksi joku Iron Chef-ohjelman huippukokki aivan ensimmäisessä ruuanlaitossaan, kun hän oli jossain ala-asteella. Tai ehkä hän oli niin hyvä lukemaan ohjeita, että hän tuossa tehtävässä onnistui.


Mutta sitten tietenkin voidaan taas pohtia ryhmästä pois jättämistä sekä toisen huomioimista. Joskus esimerkiksi nuori saattaa tulla kouluun hyvin rivoissa vaatteissa siksi, että häntä edes huomioitaisiin tai hänelle puhuttaisiin jotain. Sama koskee myös päihdeongelmia. Mikäli ihminen on täysin yksin elämässään, niin silloin hän saattaa alkaa juoda raskaasti alkoholia tai käyttää huumeita, koska alkoholi tekee hänestä “hauskan”. Ja on mukavaa, kun kaveri sanoo, että “taidat olla juhlatuulella”, kun “Virtanen” toikkaroi perhejuhliin umpikännissä, ja ainakin silloin saa aikaan naurut, kun sattuu istumaan tuolin ohi “vahingossa”. Siinä sitten ainakin pari sanaa tulee päivän mittaan vaihdettua muiden kanssa.


Tällaisen tekstin lukeminen ei ehkä ole kovin hauskaa. Mutta elämässä pitää kyetä sietämään myös sellaisia asioita, jotka eivät niin mukavia ole. Eikä aina voi olla duuri päällä, vaan joskus vastaan tulee myös mollia. Kun alkoholistia tai muita päihdeongelmaisia hoidetaan, niin silloin hänen pitää jossain vaiheessa kertoa, mistä kaikki sai oikein alkunsa, ja mikä hänet tuolle tielle kohti ilmavaa roskiksessa tapahtuvaa asumista aikoinaan sitten johdatti. Eli oliko tuota henkilöä syytetty aikoinaan jostain asiasta, ja jos syytettiin, niin miksi syytettä ei olla luettu oikeudessa?


Tai jos syyte oli hylätty, niin miksi tuota ihmistä alettiin karttaa? Tai mikä oli syy siihen, että hänet jätettiin yksin? Ja miksi sitten viinaan riitti rahaa, vaikka työtä ei ollut? Eikö kukaan nähnyt tuota miestä tai naista Hakaniemen rannalla. Kun tämä hoippuu kohti Alkoa? Kas siinä vasta kysymys. Eikä ilmeisesti  myöskään sosiaalitoimisto ole tuollaisen ihmisen elintapoihin paljoa ehtinyt paneutua, jos toiminta on sellaista, mitä “Kotiteollisuus”-yhtyeen videolla kuvatun miehen askareet ovat. Tuolloin voisi kyllä kysyä, että tapaako tämän viraston työntekijä edes henkilöä, ennen kuin tukea annetaan? Tai miten sen työkyvyn arvioinnin kanssa nyt sitten on, kun mies konttaa nurmikolla päivittäin? Ja kuinka hän tuon työttömyysajan ilmoituksen saa toimitettua ja asunnon vuokran maksettua, jos toiminta on tämän tasoista? Eli alla on linkki tähän videoon, joka on “Kotiteollisuus”-yhtyeen versio Heidi Kyrön kauniista kappaleesta “Kevät”.



Kotiteollisuus - Kevät (Virallinen Musiikkivideo)

https://www.youtube.com/watch?v=Ps0Juk_oTJ4


Eräs ikävä kommentti aiheesta:

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ihmisroskasta-molayttanyt-pihlajalinna-oulun-toimitusjohtaja-jattaa-tehtavansa-emme-voi-hyvaksya-sita/7066936#gs.hWYowyE

Kuka johtaa valtiota, on kysymys mihin ei ole aina mukavaa vastata, varsinkaan jos valtionpäämiehen toimesta tehty päätös on väärä

Kysymys siitä kuka johtaa valtiota on hyvin retorinen. Siihen ei varmaan löydy koskaan sellaista vastausta, joka tyydyttää kaikkia ihmisiä, ja tietenkin aina on mukavaa johtaa silloin, kun päätökset ovat osoittautuneet oikeiksi. Mutta mitä sitten tehdään jos valtion johtajaksi esitetty taho aiheuttaa esimerkiksi talouden syöksykierteen? Onnistuneita päätöksiä on helppo juhlia, mutta vääriä päätöksiä ei juuri kukaan ilmoita tehneensä.

Onko silloin valtion johtajaksi sekä väärän päätöksen tekijäksi yhtä paljon ilmoittautujia, kuin silloin kun päätökset ovat tuoneet miljoonia uusia työpaikkoja? Tai oikeastaan työllisyys on asia, mikä saa varmasti jokaisen päättäjän hieromaan käsiään, koska luomalla uusia työpaikkoja voi poliittinen johtaja sitten esitellä jotain käsin kosketeltavaa eli kiinnettistä. Samalla hän voi luvata myös työttömiksi jääneille jotain, kuten lisää rahaa pankkitilille, mikä lisää sitten ostovoimaa. Toki tuo raha voi mennä myös paikalliseen pubiin, mutta tietenkään kukaan ei tällaisista asioista juurikaan puhu.

Ja toki suurin osa ihmisistä osaa käyttää alkoholia oikein. Eli kun tilannetta ajatellaan poliitikon kannalta, niin hänelle riittää se, että äänestäjien enemmistö on hänen takanaan, ja merkitsee hänen numeronsa äänestyslippuun. Vain kopissa annetuilla äänillä on merkitystä, joten sen takia jokaisen maata johtamaan haluavan on oltava hyvin varovainen puheissaan, koska tietenkään kukaan ei halua omasta elintasostaan. Kuitenkin jokainen uusi työpaikka tuo lisää glooriaa poliitikolle, joka voi näin esittää mukavia käyriä tai pylväsdiagrammeja, joilla hän on sitten hoitanut mitäkin asiaa. Ja koska työttömien määrä on painunut, niin silloin hän on hoitanut tuota asiaa hyvin, mikä tarkoittaa työllistettyjen määrän kasvamista.

Tuollainen työllisyyden hyvä hoitaminen tuo sitten hienoja lukuja, joita voi jokainen mukavasti esitellä televisiossa tai Internetissä, mutta kuitenkin työllisyydellä ratsastaminen ei välttämättä ole niin hyvä asia, kuin mitä ihmiset usein kuvittelevat ryhtyessään poliitikoiksi. Se että on luotu vaikka miljoona uutta työpaikkaa saattaa olla monien mielestä loistava asia, mutta tuolloin astuu kehään sellainen käsite, mitä kutsutaan valtiolliseksi epätarkkuudeksi.

Tuolloin yleensä jää sellainen kysymys esittämättä, kuin mistä ne työpaikat oikeastaan on saatu. Ja sitten tähän liittyy hyvin mukava induktiokysymys, eli mistä nuo palkatut työttömät saavat palkkansa? Maksaako palkat tuolloin valtio, joka kuitenkin antaa tuollaisen työttömän johonkin yhtiöön töihin? Tuo merkitsee sitä, että työnantaja ei sitten joudu mitään tälle työllistettävälle maksamaan, mikä merkitsee sitä, että hän saa pitää kaikki tuosta työstä saamansa tulot ilman vähennyksiä. Kyseinen asia varmasti sitten antaa hänelle kilpailuetua muihin yrittäjiin nähden, mutta kun puhutaan työllistämisestä, niin tietenkin silloin valtio ajattelee saavansa noista työllistetyistä tai heidän työstään verotuloja.

Verot ovat se syy, miksi valtio haluaa ihmisten tekevän työtä. Jos työttömiä on paljon, niin silloin tietenkin työttömyyskorvauksiin kuluvat rahasummat kasvavat, ja työttömien ottama siivu yhteisestä kakusta kasvaa. Koska valtiolla ei ole rahaa loputtomiin, niin sen pitää sitten koettaa vähentää työttömiin kohdistuvia menoeriään työllistämällä näitä ihmisiä. Kuitenkin valtion ongelma on siinä, että jos se ottaa kaikki nuo työttömät omaan palvelukseensa, niin se ei heistä sitten saa verotuloja. Eli valtiovarainministeriö näkee valtion investoinnit pelkkinä menoerinä, kuten se näkee myös valtion työntekijän.


Valtiolla työssä oleva henkilö ei yleensä tuota verotuloja, joten hän on talouden kannalta pelkkää painolastia, vaikka toki hänen työnsä on muuten tärkeää. Kun puhutaan siitä, miten paljon työttömien tuloja voidaan leikata, niin tullaan siihen asiaan, että kuka haluaa äänestää poliitikkoa, joka vie leivän pöydästä? Tuolla sitten tarkoitan sitä, että työttömät ovat melko suuri ihmisryhmä, jonka ääniä tullaan vaaleissa kaipaamaan. Työttömät ovat sellainen tulonsaajien ryhmä, jonka elintasoon voi valtiovalta suoraan vaikuttaa määrittelemällä työttömyyskorvauksen suuruuden, ja vaikka tässä asiassa varmaan halutaan olla kovia, niin kuitenkin tuo ihmisryhmä kelpaa varmasti äänestyskoppiin. Kun sotiemme veteraanit ovat poistumassa keskuudestamme, niin poliitikot tarvitsevat uuden ryhmän, jolle he voivat luvata jotain.

Tuon ryhmän pitää olla sellainen, että sille voidaan antaa jotain konkreettista, ja taata se, että jokainen tuohon ryhmään kuuluva saa jotain. Näin huippupoliitikko saa sitten ääniä varmemmin, kuin jos hän sitten lähtisi leikkaamaan noita tukia. Valtiota voidaan ajatella laitoksena, jonka velvollisuus on ajaa oman kansansa etua, ja siksi se poikkeaa kaikista muista toimijoista. Kun puhutaan siitä mitä valtiovalta on, niin sen ero liikeyritykseen nähden on se, että tuo laitos ei kykene sitten siirtämään noita ihmisiä mihinkään, vaan sen on jotenkin heitä elätettävä, tai edessä on vaikeita mellakoita.

Kun taas puhutaan valtion velvollisuudesta puolustaa kansalaisiaan, niin silloin tietenkin aina välillä keskustellaan esimerkiksi monikulttuurisuudesta. Tuolloin ei koskaan ajatella sitä, että tietenkin ihmisiä on autettava, mutta tuota apua on kohdennettava niin, että siitä pääsevät nauttimaan ne, jotka apua todella tarvitsevat.  Sitten on varmistettava se, että apua saa mahdollisimman moni henkilö. Samalla avun antamisen tarkoitus on myös varmistaa sellainen asia, että tuo apu vie kyseistä valtiota kohti kestävää kehitystä.

Tuo tarkoittaa sitä, että meidän olisi ensisijaisesti autettava ihmisiä siellä missä he ovat tällä hetkellä, jotta he oppisivat hoitamaan asiansa oikein, eli tuolloin tietenkin olisi tuon apua saavan valtion sitouduttava korruption kitkemiseen sekä myös kansalaistensa elintason parantamiseen. Mutta kestävä tulos saadaan aikaan vain sillä, että elintasoa noissa maissa, mistä pakolaisia tulee parannetaan, ja sillä että demokratisoimalla noita maita luodaan olosuhteet, että kenenkään ei tarvitse lähteä pakolaisiksi Eurooppaan.

Jos tänne sitten tulee pakolaisia, niin heidän integroiminen yhteiskuntaamme olisi aloitettava välittömästi, samoin olisi sitten tehtävä sellaisia päätöksiä, että jos he lähettävät lapsiaan noihin maihin tai tekevät sinne lomamatkoja, niin silloin heidän oikeutensa turvapaikkaan olisi mennyttä. Myös terroristien kanssa yhteyttä pitävät henkilöt pitäisi välittömästi lähettää takaisin, ja samalla myös seurattava Ranskan mallia, ja annettava heidän kännyköiden paikannustiedot esimerkiksi Venäjälle ja USA:lle, joka sitten tietää miten noita ihmisiä kohdellaan.

Eikä tuonne konfliktialueelle tarvitsisi myöskään lähettää tai sieltä ei tarvitse kenenkään vastaanottaa sähköposteja tai puheluita, eli jos kännykkää käytetään Syyriassa tai jossain muualla vastaavalla alueella, niin silloin sen voi suoraan poistaa palvelulistoilta. Mutta kuitenkin kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että valtio demokratisoidaan, jolloin sen alueelta ei enää sitten tapahtuisi terrori-iskuja. Ja yleensä pitäisi käyttää rauhanomaisia menetelmiä tuon päämäärän saavuttamiseksi, mutta kuitenkin jos terroristit toimivat kyseisellä alueella, niin silloin on asevoiman käyttö välttämätöntä.


https://metsantarinoita.blogspot.fi/

Onko vaikeneminen helpompaa kuin asioiden myöntäminen? Kas siinä vasta on pulma, josta voidaan keskustella hyvin vakavasti

Miksi kirjoitan paljon Venäjästä, on kysymys mihin jotkut lähipiirini jäsenet ovat välillä halunneet vastauksen? Syy siihen on se, että Venäjää koskevaa tietoa saa melko helposti Internetistä sekä se, että aina en viitsi kirjoittaa natseista. Ja maidemme suhteet sodan jälkeen ovat melko hyvin dokumentoitu median toimesta, joten niistä asioista sekä suomettumisesta ja poliittisesta pysähtyneisyyden ajasta saa helposti tietoa myös Internetistä sekä tavallisista kirjastoista. Eli tuon ajan mediasta voidaan helposti havaita sen ajan  mediassa työskennelleiden ihmisten asenne Neuvostoliittoa kohtaan.  Samoin Venäjän ja Neuvostoliiton toimista on tehty oikeita tutkimuksia, ja niitä sitten voidaan kommentoida melko turvallisesti, koska esimerkiksi Katynin tekijät ovat tiedossa, ja he ovat kaikki kuolleet. Sen takia ei ole pelkoa siitä, että kukaan tulee kostamaan yhtään mitään. Ilman kritiikkiä ei ole keskustelua, ja siksi tässä tällaisista asioista kirjottelen.

Se että NSA:ta  syytetään jostain asioista kuten salakuuntelusta, niin se saattaa kuitenkin olla niin, että tällaista toimintaa harrastetaan myös muissa maissa, kuten Kiinassa sekä Venäjällä, ja itse olen miettinyt, että kuinka paljon esimerkiksi BND tai Ranskan tiedustelu DGSE harjoittavat tuollaista teletietojen keräämistä. Nämä USA ja Venäjä sentään myöntävät tuon toiminnan, mutta myöntääkö Ranskan tai saksan tiedustelu harjoittavansa samantyyppistä urkintaa kuin NSA? Ja tekeekö se että urkintaa ei myönnetä siitä olematonta? Eli NSA ei ole maailman ainoa elektronista tiedustelua harjoittava virasto, ja urkinta on kuitenkin pikkujuttu verrattuna  esimerkiksi pommi-attentaatteihin.  Kuitenkin Ranska on upottanut esimerkiksi Greenpeacen Rainbow warrior-aluksen, ja tuolloin ei mitään mielenilmauksia näkynyt. Ja kysyykö kukaan muukaan viranomainen maailmassa mitään lupaa yhtään mihinkään telekuunteluoperaatioon, mitä he tekevät?

Sekin olisi mukava tietää, jotta saadaan se oikea kuva tiedon keräämisestä. Mutta palataan taas sitten Venäjän kysymykseen. Venäjä on paljon pinnalla nykyään mediassa, ja siksi sen tilanteesta on hyvä kirjoitella, kun lähteitä löytyy tarpeeksi. Ja tietenkin nuo Stalinin miesten rikokset ovat asioita, joiden kommentoiminen ei häiritse ainakaan nykyisiä oikeudenkäyntejä. Kuitenkin se että myös virallinen lehdistö suhtautuu nykyään Venäjään onneksi  kriittisemmin kuin ennen.

Maassamme on kuitenkin sellainen perinne , että Venäjää koskevaa tietoa ei saa kommentoida. Kuitenkin tuota maata esitetään jonain aggressiivisena supervaltana, jota käytetään hyväksi silloin, kun puolustusvoimat alkavat sitten kutsua miehiä kertaamaan, koska he sillä tavoin oppivat mitä herran pelko oikeasti tarkoittaa. Joten tämän kannan kautta voidaan todeta, että Venäjä on varmasti pelastanut monta maailman johtajaa, koska sen aiheuttama pelko on saanut johtajat kutsumaan miehet aseisiin, jolloin ovat tutkimukset heidän toimistaan jääneet sitten vähän vähemmälle.

Tuon takia se, että Venäjä on naapurimme on ainakin ennen aiheuttanut sen, että esimerkiksi Kekkonen on jäänyt vaille vastustajaa vaaleissa, koska häntä pidettiin itsenäisyyden takuumiehenä hyvien Neuvostojohtajiin kuten Nikita Hrutstseviin sekä Leonid Brezhneviin ja tietenkin Viktor Vladimiroviin  somimiensa  henkilökohtaisten suhteiden takia. Tuota seikkaa sitten korostettiin tuolloin avoimesti mediassa.

Eli tämä ei ole mikään valtiosalaisuus, että Kekkonen hallitsi maatamme vähän niin kuin Neuvostoliiton kortilla, ja aina välillä mietin, että myikö tuolloin Kekkonen tai maamme esikunta esimerkiksi länsimaisia aseita Neuvostoliittoon? Se tietenkin jää vain arvailun varaan, koska tuon ajan sotilaallisia päätöksiä tehneet henkilöt eivät ole enää elossa. Tuon ajan salailu kuitenkin herättää ihmisten mielenkiintoa sekä ruokkii mielikuvitusta erilaisilla teorioilla, jotka joidenkin mielestä varmasti ovat pelkkää ajanhukkaa.

Kuitenkin voidaan sanoa, että noista ajoista kerrotaan erilaisia tarinoita varmaan yhtä paljon kuin Toisen Maailmansodan ajoista, mutta jos tuollaista puolustus- tai aseteknologiaa koskevaa kauppaa on käyty, niin nuo asiakirjat on varmaan joko hävitetty tai myyty tavara on merkitty romuksi, jotta noista asioista ei olisi koskaan kukaan mitään saanut tietää. Enkä usko että Presidentti Kekkonen niitä ainakaan julkisesti olisi hyväksynyt, jos niitä joku olisi sitten levitellyt julkisuudessa. Näet tuolloin oli myös vallalla “poliittinen dementia”, mikä tarkoitti sitä, että jos joku myi länsimaisia aseita tai kieltolistalla olevaa elektroniikkaa itäblokin maihin, niin hän siitä varmasti itse sai vastata, jos sattui kiinni jäämään. Sama koskee myös SUPO:n väitettyä salakuuntelua.

Mitään todisteita siitä että Suojelupoliisi olisi tuolloin 1970 ja -80 luvuilla salakuunnellut ketään ei ole, mutta kuitenkin tuosta asiasta kiertää mitä mielenkiintoisempia huhuja, joista osa varmasti on valetta, tai sitten salakuuntelua on harjoittanut kolmas osapuoli, jota ei koskaan olla varmennettu. Eli tuolloin puhuttiin salaperäisistä “ylimääräisistä johdoista” jossain puhelinkeskuksissa, ja siitä että jostain puhelinkaapista löytyneeseen radiopuhelimeen olisi kytketty  puhelinkaapeleita, mutta silloin asiaa ei juurikaan käsitelty. Mutta tuo toimija on voinut olla esimerkiksi Stasi tai joku yksityisetsivä, joka oli mennyt hiukan liian pitkälle. Tapaus kuitenkin unohtui, ja tuolloin kauan sitten SUPO:a epäiltiin hyvin yleisesti salakuuntelusta, vaikka sen johto kielsi asian.

Kuitenkin saattaa olla niin, että nuo salakuuntelua käsittelevät raportit kirjoitettiin käsin, jotta toimiston kirjoituskoneiden nauhoihin ei olisi jäänyt merkkejä, ja nuo kynällä tehdyt poltettiin sitten käsittelyn jälkeen, jotta tuosta operaatiosta ei olisi jäänyt mitään jälkiä. Mutta tuosta toiminnasta ei ole mitään muuta todistetta kuin joukko huhuja. Eikä ole mitään todisteita, että Kekkonen olisi SUPO:n aikaan käyttänyt tuota organisaatiota oman valtansa pönkittämiseen. Eli hänen valtansa perustui kaiken käsityksen mukaan 1930-luvun asiakirjoihin, tai sitten hän saattoi toki pyytää KGB:n kenraali Vladimirovilta salakuuntelua, joka koskee hänen poliittisia vastustajiaan, mutta se onko näin tehty jää historian hämärään.

Mietintä kenttätutkimuksen ongelmista sekä tutkimuksen suoritustavasta, mikä vaikuttaa väistämättä tutkimustulokseen

Kuvituskuvaa
Kuva I 

Tutkimuksen sekä tutkimusongelman käsittelystä kannattaa mainita sen verran, että missään nimessä tehtävää ei kannata jättää pelkkien teemahaastattelujen varaan, koska ihmiset saattavat muistaa myöhemmin sanoneensa jotain muuta, kuin mitä haastattelija on merkinnyt muistiin, ja silloin tietenkin tehtävässä vaadittava tutkimuksellisuus kärsii. Hyvin tehty tutkimustyö tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa käytetään sellaisia lähteitä, joiden kiistäminen on vaikeaa. Ratkaistaessa tutkimusongelmia tärkeitä on muistaa se, että tutkimuskohde ei välttämättä ole mikään moraalisesti hyväksyttävä asia, eikä oikea elämä ole mikään ”Korkeajännitys”-sarjakuva , jossa on selkeästi hyvä ja paha puoli. Eli kuten tiedämme, niin saattaa olla niin, että mitään ”oikeaa” puolta ei edes löydy, kun jotain ongelmaa lähdetään käsittelemään. Ja aina pitää muistaa se, että tutkijoille kerrotaan paljon sellaista, mikä ei ole edes totta. Toisin sanoen oletteko koskaan kuulleet sellaisesta tilanteesta, että esimerkiksi Iranin SAVAK:in eli valtiollisen poliisin virkailija soittaa liittymästä, mistä puhelun vastaanottaja saa puhelimeensa tekstin "SAVAK soittaa" puhelun ,missä kysytään vastaanottajalta, että luottaako tämä SAVAK:in rehellisyyteen sekä oikeudenmukaisuuteen, ja samalla ilmoitetaan, että puhelu äänitetään. Mitä vastauksia kuvittelette saavanne, jos tuollaisen tempun teette? Uskaltaako kukaan siellä sitten sanoa muuta kuin sanan "kyllä"? 

Tutkimusongelmissa pitää aina kysyä, että miksi joku toimija toimi, juuri niinkuin silloin toimittiin, mistä sitten seurauksena saattoi olla vaikkapa uutisjuttu jostain kauheasta asiasta. Samoin kaikkia asioita mitä tutkija oikeasti sattuu ajattelemaan ei tarvitse laittaa paperille. Eli tämä tarkoittaa sitä, että tutkimusraportissa ei tarvitse käydä jokaista maailmassa tapahtunutta villieläimen hyökkäystä tai kuulusteluhuoneessa tapahtuvaa ylilyöntiä läpi yksityiskohtaisesti, koska se sitten tuo eteen sellaisen asian, että noiden tutkielmien pitäisi olla helposti luettavia, ja siksi kannattaa myös välttää yksityiskohtaisia kuvauksia esimerkiksi lääketieteellisistä traumatologiaan kuuluvista asioista, vaan tuollaiset kuvaukset voi jättää raportin liitteeksi, koska niiden kuunteleminen saattaa olla hyvin raskasta sekä järkyttää perheen pienimpiä.Tutkija ei koskaan myöskään saa antaa muiden tehdä tekstejää, koska se voi aiheuttaa sen, että tutkimus hylätään tai että kirjoittaja sitten kirjoittaa tekstin vääristellen totuutta tai kaunistellen omaa näkemystään.  

Kun puhutaan raskaasta esityksestä, niin tietenkin liian pitkä esitys saattaa olla hyvin ikävä asia, ja samoin tilanne missä esimerkiksi pyydetään toista kertomaan itsestään viisi hyvää tai huonoa asiaa vierustoverille saattaa tehdä muuten tehtävästä kammottavan. Vai kuvitteleeko kukaan, että esimerkiksi joku koulukoti- tai muun laitosmenneisyyden omaava kuuntelija haluaa noita asioita käydä läpi. Enkä usko että kenetäkään ihmisestä on mukavaa selittää täysin vieraalle ihmiselle, mikä on itsessä hyvää tai huonoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että joidenkin ihmisten kertomus omista hyvistä puolista saattaa toisesta vaikuttaa rurhalta kehumiselta, ja tietenkääm kenellekään tuntemattomalle ei kukaan halua paljastaa itsestään asioita, joita hän muutenkin salaisi. Joskus tietojenkäsittelijät paneutuvat niin omaan erikoislaansa kuuluvaan termistöön, että unohtavat täysin sen, että normaali ihminen ei ehkä jaksa kuunnella listaa alan termejä, joista monet tuovat raporttiin punaista viivaa. Mutta kun puhutaan erittäin hyvästä tavasta saada normaali ihminen vaivautuneeksi,on lähteä suoraan haukkumaan jotain ihmisryhmää kuten adoptiolapsia, koska nämä henkilöt eivät mitenkään ole vastuussa omasta kohtalostaan, vaan päätöksen tuosta asiasta on tehnyt kunnan sosiaalitarkastaja.

Myöskään missään tutkimusongelmissa ei koskaan mennä sellaiseen paikkaan, missä tutkimuskohde pääsee vaikuttamaan muistiinpanojen sisältöön. Eli kuten varmaan kaikki ymmärsivät, niin jos tutkija menee poliisiautoon missä tahansa maailman maassa tekemään tutkimuksia, niin hän näkee vain sen, mitä hänelle halutaan näyttää. Sama tietenkin koskee mitä hyvänsä asiaa, eli totta kai esimerkiksi teollisuuslaitoksen työntekijät ovat täysin tyytyväisiä työoloihinsa, kun vieressä seisoo laitoksen omistajan edustaja, joka saattaa erottaa työntekijän, koska tämä vaarantaa liiketoiminnan sekä toimii yhtiön etua vastaan.

Ja toki myöskään itseä ei tarvitse saattaa tilanteeseen, että joutuu sitten esimerkiksi jossain rajoilla vaikeuksiin tai pidätetyksi,kun on tutkija sattunut kysymään vääriltä ihmisiltä heidän mielipidettään jostain asioista. Tutkimuskohdetta ei koskaan saisi myöskään vaarantaa sillä, että tutkija julkaisee heidän nimensä tai yhteystietonsa, jos näiden henkilöiden haastattelu koskee valtion johdon kannalta ikäviä asioita, kuten esimerkiksi valtion tai sen edustajien harjoittamaa mielivaltaa. Sama koskee tietenkin myös vaikkapa erilaisia yrityksiä ja muita organisaatioita, jotka eiivät aina ole valtiollisia Samoin on hyvä muistaa se, että konflikteissa on aina kaksi puolta, josta kumpikaan ei ehkä puhu täysin totta.

Eli kun puhutaan sellaisista sotarikosten klassikoista, kuten Santiagon tai Shanghain palo- sekä kaasupommeilla tapahtuneista pommituksista, niin silloin pitää miettiä sitä, että tiesivätkö lentäjät pudottaneensa terroripommeja pitkin kaupunkia. Eli espanjan sisällissodassa tuhotun Santiagon sekä Madridin kaupungin kohdalla voidaan kysyä, että vaihdettiinko nuo Heinkel 5i:n pudottamat pommit eletronetallia siältäviin räjähteisiin ilman, että lentäjille kerrottiin tätä. Eli kuvittelivatko Kondori-legioonan sotilaat, että he pudottivat normaaleja palopommeja, mutta elektronmetalli teki pommista niin kuuman, että syntyi tulimyrsky, jossa koko kaupungin väki kuoli. HE 51 käyttämä verraten pienikokoinen pommi saattoi olla tarkoitettu kemiallisen aseen kuljettamiseen, mutta saattaa olla niin, että sitä ei ehkä uskallettu käyttää, joten pommit piti täyttää elektronilla, jotta niiden tarkoitus olisi voitu salata. Sama koskee Shanghain pommitusta.

HE-51 Kondor-legioonan väreissä
Espanjan sisällissodaan aikaan
Kuva II

Toisin sanoen kysymys kuuluu, että tiesivätkö nuo ”Betty” pommikoneiden lentäjät heidän napalm-pommien sisältävän todellisuudessa tappavaa kemikaalia. Sotarikos eroaa normaalista rikoksesta vain sen tapahtumaympäristön sekä laajuuden osalta. Eli niitä koskee sama metodologia kuin niin sanotttuja normaalejakin rikoksia. Tuolloin tutkijan pitää tietenkin kysyä sitä, että ketä tuo teko sitten hyödytti, eli hyödyttikö noiden kohteiden terroripommitus enemmän Francoa vai kansainvälistä rykmenttiä? Ainakin teko sai aikaan kansainvälisen arvosteluryöpyn, joka kohdistui Francoon ja hänen miehiinsä, joita syytettiin sitten erittäin vakavasta rikoksesta, vaikka ketään ei tuosta teosta koskaan tuomittu. 

Samoin pitää miettiä sitä että onko tuossa rikoksessa mitään näyttöä siitä, että teko on tahallinen, tai että onko olemassa mitään todellisia todisteita siitä, että esimerkiksi jonkun verilöylyn teki se, mikä on tekijäksi mainittu? Eli onko alueelta otettu kiväärinhylsyjä sekä niistä sormenjälkiä sekä DNA-testejä sekä onko ruumiista kaivetuista luodeista otettu rihlakuvaa, joka todistaa sen, että jotain tiettyä asetyyppiä on käytetty näissä teoissa. Eikä ketään suoraan tarvitse lähteä tuomitsemaan yhtään mistään, koska noiden tekojen käskijät istuvat usein muualla kuin tekopaikalla, jotta he eivät sitten saa pahaa mainetta noista hyvin ikävistä asioista.

kimmonsivu.blogspot.fi

Taiteen keräilijöiden ammattikunta

1. Taiteen keräilijöiden ammattikunta

Taiteen keräilijöiden ammattikunta on hiukan erikoinen ryhmä taiteen ystävien piireissä, koska heidän ammattinsa vaatii tietenkin paljon pääomaa. Se että keräilijät ovat usein henkilöitä, jotka työskentelevät museoiden sekä erilaisten instituuttien palveluksessa, ja hankkivat kokoelmiin arvokkaita taideteoksia ei kuitenkaan poista tuon lähes ammattimaista keräilytyötä tekevien ihmisten ympärillä olevaa hiukan salaperäistä ilmapiiriä.

1.1 Keräilyyn vaaditaan suuria summia rahaa

 Näet kaikki keräilijät eivät toimi museoiden laskuun, ja heillä pitää olla korkea ammattitaito, jotta nämä henkilöt voivat erottaa aidon taideteoksen väärennöksistä, ja silti kyse on hyvin salaperäisestä ammattikunnasta, jonka työtavat sekä heidän käyttämänsä rahasummat kyllä panevat miettimään sitä, että onko noilla ihmisillä oikeasti kaikki aivan kohdallaan, koska jos joku taulu maksaa miljoonia, niin kyse ei varmasti ole mistään normaalista taulusta, jonka joku laittaisi oikeasti seinälleen. Mutta toki taiteen keräily vaatii suuria summia rahaa, koska taulujen hankinta huutokaupoista on kallista, sekä myös niiden vaatimat turvajärjestelyt ovat erittäin mittavat.

 Toki taideteokset voivat olla erittäin haluttuja sijoituskohteita, mutta itse en niiden rahallista arvoa ymmärrä. Kun puhutaan siitä, että joku yksittäinen taulu on miljoonien arvoinen sijoituskohde, niin silloin kyllä pitää hiukan miettiä sitä, että onko mahdollisesti kyseessä joku muu kuin taiteellisesti arvokas työ, kun joku ensin matkustaa taulun perässä jonnekin Lontooseen, ja pulittaa teoksesta miljoonia euroja. Samoin itseäni hiukan ihmetyttää se, että miksi joku esimerkiksi haluaa varastaa Mona Lisan Pariisin Louvresta, kun hän ei tuota taulua kuitenkaan koskaan pystyisi myymään.

2 Kun Mona Lisan varastettiin vuonna 1911

Kuitenkin Vicenzzo Perugga-niminen mies onnistui tuossa teossa vuonna 1911, ja tuolloin pelättiin jo Leonardo Da Vincin upean työn tuhoutuneen, mutta se löytyi oltuaan kateissa kaksi vuotta. Perugga jäi sitten kiinni teostaan yrittäessään myydä tuota maalausta eräälle toiselle museolle. Tuo yritys oli kuitenkin tuhoon tuomittu, koska  museot tekivät jo silloin yhteistyötä varastettujen taulujen takaisin saamiseksi. Ja olisihan Peruggan pitänyt tietää, että museo tekisi hänestä rikosilmoituksen, eikä laillinen museo koskaan olisi laittanut tuota taulua seinälle, näet maailman kuuluisin taulu ei varmasti olisi laillisesti siirtynyt sen omistukseen.

2.1 Kopioitiinko Mona Lisa sen ollessa kadoksissa vuosina 1911-13

Joten joidenkin ihmisten mielestä ehkä oli käynyt niin, että tuo taulu oli kopioitu jotain käyttöä varten. Sitten se ehkä oli palautettu Peruggalle, joka sitten tyhmyyttään lähti kauppaamaan tuota maalausta tuolle toiselle museolle. Miten Perugga edes olisi voinut selittää tuon taulun olevan hallussaan, vaikka hän sitten olisi kuitenkin sen pitänyt? Olisiko hän ehkä laittanut sen oman makuuhuoneensa seinälle? Mutta jos tuo mies oli toiminut jonkun toimeksiannosta, niin olisiko tuo taulu viety johonkin "underground-ateljeehen", missä joku taideväärentäjä olisi sen kopioinut? Ja jos Mona Lisa väärennettiin, niin mitä tuolle väärennökselle sitten on tapahtunut, eli onko se jonkun mafiapomon seinällä vai poltettu takassa joskus kauan sitten.

Tuollainen taideväärennös on melko vaikeaa tehdä uskottavasti, ja se vaatii todella taitavaa taiteilijaa, joka osaa jäljentää taulun jokaisen yksityiskohdan. Eli tuon liigan on löydettävä maisemamaalari tai muotokuvan tekijä, joka suostuu sitten taulun kopiomaan. Tuon taulun väärentäminen ei ole mitenkään helppoa, eli pelkkä hyvä piirustustaito ei riitä, vaan taiteilijan on osattava valmistaa fotorealistinen kuva kohteestaan, ja myös oltava halukas rikkomaan lakia. Samoin hänen omasta tahdostaan riippuu se, että meneekö tuo maalaus läpi tarkastuksesta. Myös tuon väärentäjän pitää sitten olla sellainen taiteilija, että hänellä on aikaa sekä tilat toteuttaa asiakkaansa tahto, eli hänellä ei saisi olla muita töitä kuin tuo taulun tekeminen, koska väärentäminen on työlästä eikä sitä voi tehdä minkään muun työn ohessa, koska paljastuminen viranomaisille on erittäin ikävää noiden ihmisten kannalta.

Samoin aika mikä väärennöksen tekoon kuluu on erittäin suuri verrattuna tavalliseen tauluun, ja tuon valitun miehen tai naisen pitää olla henkilö, jolla on jotain näyttöä osaamisestaan, vaikka 3D-tulostimet tietenkin auttavat asiaa. Eli taideteos voidaan skannata laserilla, ja tuo taulu tulostaa tuolla erikoisprintterillä, jossa käytetään erikoisvärisekoituksia, mutta tuo toiminta tietenkin on kallista, koska tuo tulostusnauha pitää modifoida sellaiseksi, että se printtaa muovin asemasta noita tauluissa käytettäviä värejä. Eli tuon laitteen käyttö tauluväärennöksen tekoon on hiukan vaikeaa, koska tuo laite ei voi käyttää suoraan taulumaaleja tulostukseen.

Eli pelkkä kuvan kopioiminen  ei riitä, vaan taiteilijan on haluttava tuottaa myös tuota pintaa. Ja taidemaailmassa kiellettyä on tuottaa 1:1 kopioita kohteena olevasta taulusta, ja samoin signeerauksen väärentäminen on rikollista toimintaa. Eli miksi joku nyt sitten haluaa esimerkiksi Mona Lisan seinälleen, niin paljon että hän haluaa riskeerata maineensa sekä saada tukun syytteitä esimerkiksi väärennöksestä tai petoksesta. Tai uhrata halumaansa tauluun miljoonia euroja, joten kyllä noissa tauluissa sitten jotain ihmeellistä on.

Ihmisten perimän muuttaminen tuotteeksi.

Nykyään sisarussuhteen toteaminen tapahtuu geneettisellä testauksella, jossa sisaruksiksi epäiltyjen ihmisten DNA:ta verrataan toisiinsa. Näin ollen voidaan olla varmoja siitä, että he ovat tai eivät ole biologista tai muuta sukua toisilleen. Tämä on hyvin tärkeää silloin jos pari suunnittelee lapsen hankkimista, ja toisen isästä ei ole mitään tietoa. Näin ollen DNA-testillä voidaan todeta, jos nuo henkilöt ovat kelpoisia hankkimaan lapsia toistensa kanssa, ilman vaaraa siitä että esimerkiksi perinnöllisten sairauksien riski kasvaa. Mutta tietenkin voidaan tehdä myös geneettistä suunnittelua sen mukaan, millaisia lapsia halutaan tehdä. Ja kuten olen paljon kirjoittanut muualla, niin esimerkiksi kahta professoria voidaan parittaa keskenään, jotta he sitten saisivat lapsia. Tämä parittaminen ei ehkä tapahdu luonnossa, vaan nämä lapset voidaan tuottaa keinohedelmöityksellä siten, että hedelmöitys tapahtuu koeputkessa, ja siihen käytetään ehkä näytteenoton yhteydessä hankittuja siittiö- ja munasoluja.

Tällainen toimenpide voidaan tehdä ilman, että vanhemmat saavat tietää mitään tästä, kun he saapuvat hedelmöityspoliklinikalle. Eli genomien tutkija vain valitsee sellaiset vanhemmat, joiden ulkonäkö vastaa noiden solujen luovuttajien ulkonäköä, ja jotka haluavat saada lapsia, ja sitten siirtää kohtuun alkion. Nämä solut voidaan kerätä talteen esimerkiksi PAPA-testin yhteydessä, ja mieheltä keräämiseen on monta tapaa, joista yksi tietenkin on varastaa noita soluja vaikka ilotytön avulla, tai sitten otetaan kiveksestä pieni palanen, ja sen avulla sitten tuotetaan siittiöitä. Mutta tietenkin on mahdollista tehdä noista alkioista myös ihmisklooneja, kuten olen miljoona kertaa kirjoittanut. Se miten tuon tulevan jälkeläisen perinnöllisyys määräytyy riippuu sukusolujen luovuttajista, ja totta kai esimerkiksi musikaalisuus on melko helppoa todeta, ja tietenkin älykkyysosamäärä saadaan teettämällä henkilölle joku älykkyystesti.

Näin voidaan seuloa sukusolujen luovuttajien joukosta sellaisia henkilöitä, jotka ovat matemaattisesti tai muuten lahjakkaita. Eli se millä tavoin lahjakasta ihmistä halutaan, riippuu siitä missä tuo henkilö on hyvä. Ja tietenkin matematiikan professorit ovat hyviä matematiikassa, ja arkkitehdit varmasti omaavat luovaa ajattelutapaa. En tiedä onko tällainen suunnittelu aivan laillista, mutta tietenkin tätä voidaan tehdä ihan missä vain, eli vaikka orkesterin johtajalta voidaan varastaa sukusoluja esimerkiksi syöpätestien verukkeella, ja tietenkin testiryhmänä voidaan käyttää vaikka WHO:n lääkäreiden listaa, josta valitaan vaikka oman lääketieteellisen alueensa huippunimiä, joide antamista näytteistä tehdään sitten alkioita koeputkessa. Ja tuo biomateriaalin antaminen voi olla kirurgisesti tapahtuva, eli tuo henkilö ei tätä luovutusta saa edes tietää, koska mitään epäilyttävää ei tuossa testissä ollut.

Kloonaus on todella kiehtova sekä samalla kiistanalainen tutkimuskohde, josta välillä puhutaan mahdollisuutena tai uhkana ihmiskunnalle. Kun puhutaan ihmisen kloonaamisesta kantasoluja varten, jotta tiettyjä syöpiä voidaan hoitaa, niin samalla puhutaan myös mahdollisuudesta luoda uusia Albert Einsteineja tai muita neroja liukuhihnalta. Tuo mahdollisuus tietenkin on kiehtova, mutta ongelmana on sitten se, että Pohjois-Korean käsissä tuollainen Einstein voi olla hyvin vaarallinen tuttavuus. Ja mikään tietenkään ei tarkoita sitä, että lapsen todellista tarkoitusta valtion kannalta ei kerrota edes hänen äidilleen. Eli tuo nainen kantaisi ja hoivaisi kloonia kuten muitakin lapsia hoivataan. Muuten tuo lapsi ei mitenkään eroaisi muista lapsista, paitsi että hänellä olisi tietynlainen hedelmöitystapahtuma. Ja tämä tekniikka avaa mahdollisuuden tehdä tuolla tieteellä liiketoimintaa, mikä on hiukan eettisesti arveluttavaa.

Eli tulevaisuudessa nuo lapsettomuuslaboratoriot voivat olla paikkoja, jossa ihmiset saavat tilata niitä ominaisuuksia lapsen perimään, mitä he sattuvat haluamaan hänellä olevan. Joten kyseessä olisi oikeastaan ihmistehdas, jonka toiminta kyllä vaatii hiukan muutoksia lainsäädäntöön sekä moraalikäsityksiin. näin siis voidaan luoda joukko täysin yhteneväisiä ihmisiä, joille voidaan kaikille antaa sama kasvatus, tai heidän avullaan voidaan selvittää geneettisen perimän vaikutusta vaikkapa taitojen kehittymiseen, ja epämoraalinen henkilö sijoittaisi nämä lapset erilaisiiin kasvuympäristöihin, jotta hän voisi seurata heidän kehitystään, jotta hän voisi selvittää perimän osuutta ihmisen taitojen kehittymisessä.