Showing posts with label väärinkäyttö. Show all posts
Showing posts with label väärinkäyttö. Show all posts

Thursday, July 27, 2017

Mikä tekee panttivankitilanteita ja terrorismia koskevista simulaatioista vaarallisia?


Kirjoitelma kertoo FBI:n terrorismia koskevien simulaatioiden vaaroista, ja siitä kun ihmiselle annetaan kivääri, sekä käsketään tehdä uhkaus. Siinä voi joku sitten vahingoittua vakavasti, jos jokin toimija vaihtaa aseen patruunat. FBI on laitos, joka on sellainen, jonka pitäisi nauttia ihmisten luottamusta, joten siksi näitä simulaatioita, missä henkilö hankkii esimerkiksi aseita sekä esittää sosiaalisessa mediassa uhkauksia jotain kansanryhmää kohteen ihmetellään todella paljon.



Tuon toiminnan tarkoitus on ensinnäkin kartoittaa lainvalvontaa hoitavien viranomaisten, eli poliisin sekä ATF:n sekä DEA:n kykyä sekä tahtoa toimia tuollaista aseellista henkilöä vastaan, joka on esittänyt uhkauksia vaikkapa muslimeja vastaan, eli tällä toiminnalla pyritään myös kartoittamaan viranomaisten parista erilaisia ääriryhmien kannattajia sekä sellaisia henkilöitä, jotka eivät kykene hoitamaan tehtäviään jostain muusta syystä. Syy voi olla esimerkiksi alkoholin liikakäyttö tai joku muu seikka, mikä estää täysipainoisen viranhoidon, ja muistakaa että toisen henkilön uhkaaminen esimerkiksi uskonnon takia on rikos. Jos me lähdemme uhkaamaan muslimien henkeä heidän uskontonsa takia, niin silloin me alennumme terroristien tasolle.



Tietenkin kaikkien pitää käsittää, että esimerkiksi Afganistanissa tai Irakissa koettu traumaattinen kokemus ei ole oikeutus mihinkään massamurhiin, vaan tällainen toiminta on aina täysin tuomittavaa, ja vaikka uhkaaja olisi veteraani, niin silloin tuosta asiasta kannattaa tehdä ilmoitus, koska silloin ainakin aseet voidaan pyytää häneltä pois, ja tuo henkilö voidaan lähettää psykiatrin arvioitavaksi. Kuitenkin pitää ottaa huomioon sellainen mahdollisuus, että uhkaus on tehty esimerkiksi kaapattua Facebook-tiliä käyttäen, joten sen takia asia kannattaa jättää viranomaisten hoidettavaksi.



Eikä koskaan kannata muutenkaan ryhtyä leikkimään tulella tai muuten provosoida tilannetta, ja tuollaisessa tapauksessa, missä henkilö uhkaa yleistä turvallisuutta täytyy hänet saada elävänä kuulusteltavaksi. Näet tuollainen tapaus, jossa joku ihminen rynnäkkökivääri kädessä uhkailee muita saattaa viitata siihen, että hänellä on joku keskushermoston sairaus, tai sitten uhkaajalla on avustajia. Ihmistä jolla on vakava sairaus on helppo käyttää hyväksi, ja hänelle voidaan tietyissä tapauksissa uskotella vaikka mitä satuja, missä joku ulkomaalainen on muka aiheuttanut tuon ihmisen huonon tilanteen. Ja esimerkiksi Mafialle varmaan olisi mieleen se, että tappaja sitten kuolisi ennen kuin hän ehtii katua tekoaan, ja nimetä toimeksiantajansa välttääkseen kuolemantuomion.



Vankilassa yleensä tulee ihmisille mieleen se, että jos he ovat palkkamurhia lähteneet tekemään, niin heidän toimeksiantajansa sitten istuu porealtaassa tyttöystävänsä kanssa, kun tämä palkollinen sitten istuu kylmässä sellissä elinkautinen vankeusrangaistus päällään. Tuolloin yleensä tulee mieleen sellainen ajatus, että mitä jos vaikka vähän mieltä keventäisi, jotta pääsisi edes jonkun vankimielisairaalan rannalle uimaan. Yleinen järjestyksenvalvonta on tietenkin viranomaisten yksinoikeus, mutta välillä on puhuttu siitä, että varsinkin kovan luokan väkivaltarikollisia on vankilassa käännytetty salaperäisen  PROJECT MHCHAOS-ohjelman toimesta toimimaan omaa työnantajaansa vastaan.


Tuon ohjelman nimi viittaa lyhenteeseen sanoista “Man Hunt Chaos” , ja se sitten taas viittaa asioihin, jotka eivät kuulu poliisin toimenkuvaan. Nimittäin siihen, että poliisilaitos surmaisi jengien johtajia, ja se mikä tässä ohjelmassa on huolestuttavaa, on se, että kyseessä on FBI:n johdolla tapahtuva toiminta. Yleensä tällaiset mielenhallintaa eli käännytystä sekä aivopesua varten tehdyt ohjelmat toteutetaan SOCOM:in johdolla, mutta kun puhutaan siitä, mihin ne voivat johtaa, niin silloin en kyllä itse tuota ajatusta itse mieluusti kävisi läpi. Esimerkiksi Ivan Pavlovin 1900-luvun alussa ideoimaan toimintaan sekä  Dr. Sidney Gottliebin 1950-luvulla MKULTRA-ohjelman yhteydessä  tekemään pohjatyöhön perustuvien ja modernin aivotutkimuksen avulla tehostetuttujen menetelmien avulla voidaan kuka hyvänsä ihminen kääntää vaikkapa muslimeita vastaan.


Eli kyseisessä tapauksessa  puhutaan ohjelmasta, missä henkilöä yllytetään ilmeisesti komentamalla häntä subliminaalisella kaiuttimella vihaamaan palkkaajaansa, ja sitten tuo vanki päästetään vapaaksi, jolloin hän on sitten surmannut entisen jenginsä johtajan.Tuota tarinaa kerrotaan monissa paikoissa, joten kai sillä joku pohja sitten myös todellisuudessa on olemassa.  Joidenkin mukaan tuo MHCHAOS on sama kuin ARTICHOKE, missä tarinoiden mukaan kuolemanjonon vankeja “motivoitiin” surmaamaan oman jenginsä pomoja, ja sitten heidät päästettiin pois vankilasta, minkä jälkeen heidän toimintaansa tarkkailtiin, ja kun ohjelma sitten oli tehnyt tehtävänsä, niin nuo operaation valvojat olivat vain vetäneet viivan jonkun nimen yli.


Kun puhutaan erilaisista simulaatioista, niin niitä voidaan kyllä käyttää todella pahasti väärin. Eli esimerkiksi poliisi voi reaktioharjoituksessa vaihtaa epäiltyä esittävän henkilön patruunat, jolloin simulaatio voi päätyä hyvin surullisesti. Varsinkin näissä viranomisten  reaktiokykyä testaavissa harjoituksissa, missä ihminen ikään kuin on jo valmiina avaamaan tulen, on tärkeää noudattaa riittävää varovaisuutta, koska joku voi tuollaista tilannetta käyttää hyväkseen, ja järjestää oikean verilöylyn tuollaisella aseella, mikä on täytetty kovilla patruunoilla.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Wednesday, January 6, 2016

Pohdintaa tieteen sekä tekniikan väärinkäytöstä sekä siitä, että tietämättömyys sekä ajattelemattomuus tappaa


Kuten huomaamme, niin tekniikkaa voidaan käyttää väärin. Ja esimerkiksi Internetin tarkoitus oli aluksi olla vapaan tiedonvälityksen kanava, jossa kaikki toiminta on vapaata. Mutta nykyään tuo kanava on oikeasti myös erilaisten hallitusten valvontalaitteiden operationaalinen alusta. Eli Pohjois-Koreakin hyödyntää tätä kanavaa erilaisten valvontakameroiden yms. laitteiden hyödyntämisessä. Samoin Pohjois-Korea on tehnyt ensimmäisen vetypommikokeensa, ja tuohon aseeseen tarvittavat tiedot tuo maa on poiminut ilmeisesti Internetin avoimilta kotisivuilta. Ja kukaan ei varmasti ajatellut joskus vuonna 1944, että esimerkiksi joskus tulevaisuudessa olisi esimerkiksi Enrico Fermin käyttämä ensimmäisen atomireaktorin eli Stagg Fieldin PILE 1:n  (Kuva2) tai Manhattan Projektin ensimmäisen tuotantoon käyn reaktorin (Kuva 3.) kaaviot saa Internetistä, eli  tuon "Lowtech"reaktorin toimintakaavio kaikkien maailman ihmisten käytössä. Vaikka tuo laite oli alkukantainen, niin se riittää varmasti jonkun diktaattorin tarpeisiin, jos hän haluaa kehittää oman atomipommin.

Vaikka tarkkailutekniikasta sekä esimerkiksi hampaisiin asennetuista kuuntelulaitteista on monien mielestä vain haittaa, niin toki niiden avulla voidaan ennaltaehkäistä erittäin vakavia rikoksia. Ja esimerkiksi huumekauppiaat ovat nykyään myös perillä tarkkailutekniikan salaisuuksista, ja he voivat pakottaa alaisensa kantamaan mikrofonia sekä GPS-laitetta, samalla tavoin kuin poliisikin tekee. Samoin protetiikkaa pidetään pelkästään hyvänä asiana, mutta kukaan ei varmasti ajatellut, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat hieman "erikoisia". Vai pidättekö ehkä Muhammed Attaa tai jotain muuta itsemurhaterroristia kovin normaalina henkilönä? Tai onko Kim Jong Un ehkä aivan tavallinen kaduntallaaja sekä valtionpäämies? Tai  onko Pohjois-Korea muutenkin joku normaali valtio?

Eli vaikkapa joku terroristi tai mafioso voisi oikeasti asentaa proteesiinsa ampuma-aseen. Mutta varsinainen ongelma tietenkin on se, että ihmiset eivät ota huomioon nykyaikaisen teknologian tuomia eroja entiseen tekniikkaan nähden. Esimerkiksi aseenkantoluvat- ja niitä koskeva lainsäädäntö ei ota huomioon esimerkiksi uusia rynnäkköaseita, joiden materiaalina on komposiitti, mikä ei näy röntgenkoneessa. Eikä lentokenttien turvallisuussuunnitelmia tehtäessä olla mietitty ollenkaan sitä, että vaikkapa samuraimiekka voidaan valmistaa bakeliitista, kromista, nikkelistä tai titaanista, jolloin sitä eivät perinteiset metallinpaljastimet havaitse. Se että 1970-luvulla ei tätä asiaa olla huomattu, saattoi aiheuttaa sen, että terroristit pääsivät sisään lentokoneeseen puukko taskussaan vuonna 2001. Ja kukaan ei varmaan miettinyt sitä, että esimerkiksi Glock-17 pistoolin metalliosat voidaan tehdä antimagneetisesta teräksestä, joka ei näy metallinpaljastimessa, joten sen tähden tarvitaan vartaloskannereita. Ja mistä tällaisia metalleja saa? Ei tarvitse kuin marssia kauppaan ja kysyä antimagneettista sammutinta, jonka voi sitten itse sulattaa ja valaa aseen osiksi.
Kuva 2 Fermin PILE-1  Reaktori Chicagon Stagg Fieldissä

Eli pelkkä ajattelemattomuus voi aiheuttaa sen, että erittäin vaarallisia välineitä päätyy tavallisten ihmisten käsiin. Kun aselainsäädäntöä kehitettiin, niin ei myöskään otettu huomioon uuden sukupolven vesisuihkuun perustuvia sähkö- tai mikroaaltoaseita, joita voi jokainen tehdä vaikka kotonaan. Vaikka maailman parhaat valvotatekniikat suojelevat ihmistä jatkuvasti, niin kukaan ei ole vieläkään kieltänyt bensiinin myymistä kenellekään. Tuohon bensiiniin voidaan lisätä vaikka. alumiinin kappaleita, astianpesuainetta tai pesupulveria, jolloin siitä tulee todella vaarallista ainetta, ja jatkuvasti poliitikot vain kiistelevät siitä, saako kännykkää käyttää koulun pihalla, tai saako esimerkiksi puiston puskaan virtsata. Kun ihmiset eivät tiedä jonkun asian vaaroista, niin se ei tee tästä asiasta turvallista.

Tietämättömyys on pahempaa, kuin tieto siitä, että joku asia on vaarallista. Esimerkiksi kaupoissa myytävät ilotulitteet ovat täysin vaarattomia, kun niitä käyttää ihminen, joka tietää mitä tekee. Mutta kun pikkupojat sitten alkavat purkaa näitä raketteja, ja laittaa tuota ruutia pahviputkiin, ja räjäytellä näitä kotitekoisia pommeja, niin siinä voi henki joltain lähteä. Tai oletteko muuten miettineet, mitä mahtaa tapahtua, jos joku opettaja ei tiedä, että alumiini syttyy palamaan, jos sitä polttaa bensiinissä, tai että typpihappo muuttaa suurimman osan polttonesteistä räjähteiksi. Näin hän voi sitten tehdä kemiallisen kokeen, jossa pienimmillään syttyy koulu palamaan. Mutta pahimmillaan kuolee ihmisiä.
Kuva 3. Maailman ensimmäisen Plutoniumin tuotantoon
käytetyn reaktorin kaavio. 

Samoin jos kaasupullo jää vuotamaan, saattaa johonkin huoneeseen tulee räjähtävä asetyleenikonsentraatio, ja jos sinne sitten joku menee tupakalle, niin tulos on koko talon tuhoutuminen. Ongelma joka paikassa ovat ihmiset, jotka käyttävät väärin esimerkiksi jotain normaalia tuotetta. Kun kaikki me olemme kuulleet puhuttavan uusista alkometreistä, jotka havaitsevat myös huumeet, niin kukaan ei muistanut, että auton ajaja voi myös impata. Eikä kukaan muista koskaan sitä, että aina joka paikassa on ihmisiä, jotka eivät edes halua olla normaaleja. Näitä extreme-henkilöitä löytyy esimerkiksi juuri terrorijärjestöjen palkkalistoilta, mutta myös tavalliset ihmiset ovat tähän syyllistyneet. Vai oletteko joskus nähneet elokuvan, missä teekkarit kasasivat kuplavolkkarin koulunsa rehtorin työhuoneeseen. Kyllä oli hauska juttu muuten, mutta oletteko koskaan miettineet, että kestääkö lattia oikeasti auton painoa. Toki tuon tempun voi jokainen tehdä, mutta siellä alahuoneessa saattaa olla joku töissä illalla, ja tuo auto voi pudota katon läpi.

Gravastars and the matrioshka universe.

“An expanding mini-universe could counterbalance the collapsing matter of a star, thereby creating a stable gravastar. Credit: Daniel Jampol...