Nanokokoinen atomipommi

Nanoteknologiaa hyödyntävä atomiase on kammottavin mahdollinen laite, mitä maailma edes voi kuvitella omaavansa. Tuo ase olisi oikeastaan pölymäistä Neptuniumia tai Plutoniumia. Se voidaan soluttaa vihollisen puolelle esimerkiksi sitomalla nuo fissiilisten materiaalien kappaleet vaikkapa vesistöön, ja sitten nuo kappaleet vain etsiytyvät yhteen, jolloin syntyy hallitsematon atomifissio. Eli kyseessä on todella räjähtävä versio nanotekniikasta.

Eli tällaisen aseen olemus on kuten muunkin pölyn, mutta kun se saa käskyn liittyä yhteen, niin seurauksena on atomiräjähdys. Nämä nanoteknologiaa hyödyntävät atomiaseet ovat ainakin teoriassa helppoja luoda. Niiden voima tulee atomifissiosta, jonka synyttämiseen riittää se, että tuota fissiomateriaalia saadaan samaan pisteeseen kriittisen massan edellyttämä määrä. Ne voivat olla pölypilviä, jotka vaeltavat esimerkiksi muun luonnon pölyn seassa ilmassa tai vesistössä. Ja kun käsky tulee, niin nämä nanopartikkelit hakeutuvat yhteen aiheuttaakseen atomiräjähdyksen.

Yksttäsissä kappaleissa olisi niin vähän radioaktiivista ainetta, että se ei näy radioaktiivisuutta havainnoivissa sensoreissa. Eli tämä lisää laitteen kuolettavuutta entisestään. Ja nämä kappaleet voidaan ohjelmoida liittymään yhteen esimerkiksi Kremlin tai Pentagonin alla olevissa vesijohdoissa. Tällöin varmasti ainakin huomattava osa komentojärjestelmästä tuhoutuisi täysin.

Noiden kappaleiden pitää vielä olla kosketuksessa toisiinsa. Silloin syntyy imploosioksi tai hallitsemattomaksi ydinreaktioksi kutsuttu ilmiö. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä ydinräjähdys. Nämä nanoatomipommit voidaan esimerkiksi laskea pölyttämällä johonkin järveen, ja sitten nämä nanohiukkaset voidaan ohjata yhteen. Ne voivat olla oikeastaan esimerkiksi ihmisen verenkiertoon laitettavien miniatyyrisukellusveneiden kaltaisia. Paitsi että ne olisi varustettu esimerkiksi Neptuniumin kappaleilla, joiden vieminen yhteen aiheuttaa atomiräjähdyksen.