1.Kriisit nostavat sotilaallisen liittoutumisen kannatusta.
Kun esimerkiksi puhutaan NATO:sta, niin aina silloin kun maailmalla tapahtuu erilaisia sotatoimia, niin liittoutumien kannatus kasvaa. Mutta kun puhutaan liittoutumisesta, niin tuo päätös pitää tehdä sillä perusteella, että se sitoo meitä jopa vuosikymmeniksi. NATO: a vastustavien tahojen mielestä on riski, että meidät suomalaiset vedetään tuolloin mukaan sellaiseen, mitä emme pysty hallitsemaan. Mutta toisaalta jos emme liity NATO: oon rauhan aikana, niin kriisin alkaessa voi käydä niin, että meitä ei silloin auta kukaan. Mutta kuten tiedämme, niin tuota päätöstä ei saa tehdä tunteiden perusteella. Maassamme asuu suuri joukko venäläisiä, ja tuo maa on rajanaapurimme. Eli jos NATO ja Venäjä ajautuvat törmäyskurssille, niin silloin tuosta voi seurata hyvin ikäviä asioita. Mutta toisaalta Venäjä myy valtavasti kaasua Eurooppaan, niin se sitten menettää tuollaisessa kriisissä tärkeän asiakkaansa. Se taas heijastuu suoraan venäjän rahaeliittiin sekä Gazpromiin.
Eli jos emme rauhan tilassa ole muita tukemassa, niin silloin emme kriisissäkään voi tukea oukeasti odottaa. Eli kun puhutaan kansainvälisestä politiikasta, niin silloin pitää muistaa se, että "jos joku haluaa saada, niin silloin on pakko myös antaa jotain". Joka tapauksessa maailma on muuttunut, ja esimerkiksi robottikoneiden käyttöönotto merkitsee suurta murrosta sotilasteknologian sekä puolustuseratkaisujen kivisellä saralla. Kuten kaikki tietävät, niin jokainen maailman lentokone on muutettavissa robotiksi muutamassa minuutissa yksinkertaisella ohjelmisto- ja elektroniikkapäivityksellä.
2. Sotatekniikka on murroksessa
Ja se tietenkin tarkoittaa sitä, että ensimmäistä kertaa valtio voi käydä sotaa välittämättä tappioista. Eli robottikoneita voidaan ampua alas ilman, että lentäjä joutuu vangiksi. Se taas merkitsee sitä, että valtio voi käydä sotaa ilman, että se edes kertoo tätä kenellekään. Eli robottikonetappioita ei tarvitse ilmoittaa kenellekään, eikä tuhoutunut robotti aiheuta suruviestiä kenenkään kotiin.
Mutta kuten tiedämme, niin moderni sotilasteknologia maksaa. Se että liitymmekö me NATO:oon vai emme, on sikäli tärkeää, että tuolloin voimme hankkia käyttöömme parasta mahdollista tekniikkaa. Mutta samalla pääsemme osallistumaan noiden välineiden kehittämiseen. Eli maamme osaaminen nimenomaan niillä aloilla, mitä vaaditaan UCAV tai UAV- projektien läpiviemiseen on korkealla tasolla.UAV ja UCAV-koneita vastaan voidaan taistella ECM-järjestelmillä, jotka estävät koneita kommunikoimasta keskenään sekä tietokoneviruksilla ja EMP-aseilla eli ultravoimakkailla radioaalloilla, jotka tuhoavat noiden välineiden tietokoneet, mutta ovat ihmisille vaarattomia.
Ja jos tulevaisuudessa me ryhdymme itse kehittämään noita välineitä, niin silloin tarvitsemme opponentteja niiden testaamiseen. Robottikone sekä sen tietokonepohjainen suunnittelu sekä toteutus maksaa vain murto-osan perinteisin menetelmin toteutetun miehitetyn hävittäjän hinnasta, joten varmasti myös Suomessa olisi osaamista omien robottikoneprojektien läpiviemiseen. Tai sitten voimme tehdä nimen omaan materiaalia koskevia yhteishankintoja muiden maiden kanssa, jotta voisimme hankkia noita tarpeellisia uusinta tekniikkaa edustavia varusteita halvemmalla.Tai sitten voimme tehdä nimen omaan materiaalia koskevia yhteishankintoja muiden maiden kanssa, jotta voisimme hankkia noita tarpeellisia uusinta tekniikkaa edustavia varusteita halvemmalla. Jos jäämme kovasti muista maista jälkeen kehityksessä, niin silloin käy niin, että omat varusteemme eivät ole riittäviä hyökkääjän torjumiseksi.
pseudotiedetta.blogspot.fi
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.