Tuesday, May 10, 2016

Kuinka pettureita etsittiin ennen vanhaan Fredrik II Suuren Preussissa (Trollausta preussilaiseen tapaan)


Fredrik II Suuri
1812-1786
Kuva I

Alinna on liitteenä linkki  vanhaan preussilaiseen marssilauluun nimeltään "Fridericus Rex", joka kertoo Preussin Kuninkaasta Fredrik II Suuresta (1712-1786) (Kuva I), joka aikoinaan nosti tuon maan armeijan sille tasolle, joka loi lähtemättömän luvun Euroopan sotilaalliseen historiaan eli esimerkiksi sanonta "preussilainen kuri" on lähtöisin tuosta pienestä valtiosta Itämeren rannalla. Kyseinen valtio oli oikeastaan samassa tilanteessa kuin nykyinen Israel, eli se ei suhteellisen pienen kokonsa vuoksi voinut antaa maataan viholliselle. Tämä sama asia on saanut molemmat valtiot kehittämään aikansa tehokkaimmat asevoimat, vaikka niiden olemassaololla on ollut väliä noin sadan vuoden verran.

Tästä syystä Fredrik Suuren armeija oli Euroopan parhaiten koulutettu sekä varustettu, ja myöhemmin Saksa sitten yhdistyi nimen omaan Preussin käskyvallan alle. Fredrikiä pidetään Saksan militarismin luojana, ja häntä tästä myös kritisoidaan. Ja mm. Adolf Hitler oli hänen suuri ihailijansa, eli Fredrikiä pidetään syypäänä saksan hyvin ikävään militaristiseen nationalismiin, joka myöhemmin synnytti kansallissosialismin sekä vei maailman kahteen maailmansotaan. Eli se yhdistettiin "verellä sekä raudalla", kuten Otto von Bismarck asian ilmaisi vuonna 1871, kun Saksa yhdistyi noin sata vuotta Fredrikin kuoleman jälkeen. Tuon ajan valtioiden ongelmana oli se, että niiden hallinnoissa saattoi olla henkilöitä, jotka olivat liittoutuneet vihollisen kanssa.  Joten tuossa laulussa sitten ilmenee tapoja, joilla vihollisen lakeijat saatiin tulemaan esiin koloistaan, ja nuo menetelmät ovat edelleen käytössä. Yksi niistä on se, että vihollista esitetään kovin ylivoimaisena, jotta yhteistoimintamiehet sitten ryhtyisivät avoimesti levittää tappiomielialaa joukoissa. Ja näin heidät oli sitten helppo eliminoida.

Laulussa mainitaan keisarinnan tehneen liiton ranskalaisten kanssa, ja samoin monia muitakin asioita kerrotaan, joita ehkä nykyaikainen sotilas pitäisi valtosalaisuuksina. Esimerkiksi preussilaisten kantamat tuliannokset käydään erittäin hyvin läpi, sekä sekin mainitaan, että tuo valtio käytti musketeissaan aerodynaamisia eli kartion muotoisia rautaluoteja, jotka menivät jopa viiden miehen läpi. Yhdessä kohdassa mainitaan kolme Frederikin upseeria, jotka olivat olleet hänen kanssaan kadettikoulussa, ja tuo lienee viittaus siihen, että joku ehkä haluaisi lähettää lahjuksia noille kolmelle upseerille. Mutta tuo petturien etsintä tapahtuu siten, että valtion johto esittää asevoimansa tehon olevan hiukan alakanttiin toisen tehoon nähden, joten tuo toiminta sitten rohkaisee valtion vastaisia aineksia tulemaan rohkeasti esiin.

Tätä kutsutaan "trollaamiseksi", mikä tarkoittaa sitä, että vastapuolen kanssa liittoon menneitä henkilöitä yllytetään löytämään syitä myöntyvyyspolitiikalle, ja tuo toimenpide tehtiin, jotta preussilaiset eivät vaihtaisi puoltaan taistelussa. Toisin sanoen preussin politiikka asevoimien suhteen oli se, että sota voitetaan preussilaisin voimin. Ja edelleen tuo malli on tietenkin mukailtuna myös Suomen armeijan sekä puolustuksen kulmakivi. Eli kadettikouluissa varoitettiin tuolloin luottamasta liittoihin liikaa, koska uskollisuus saattoi joutua koetukselle, mikäli joku muu osapuoli sitten tarjoaisi rahaa petoksesta.

Liite: linkki Fridericus REX:iin
https://www.youtube.com/watch?v=8uIPG-UrANM

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

A quantum computer's biggest problem may have been solved.

   A quantum computer's biggest problem may have been solved.  "Illustration of a new strategy to create materials with robust quan...