Skip to main content

Miksi Euroopan Unionin vastustus on niin korkealla profiililla varustettua?



EU odottaa mielenkiinnolla tulevaa kansanäänestystä Britannian jäsenyydestä unionissa. Näet se voi olla alku unionin kaatumiselle, mitä maailmantalous ei kuitenkaan kaipaa. EU ei siis poliittisten päättäjien mielestä ollutkaan se "Lintukoto", mikä toi vain uutta vaurautta sekä yltäkylläisyyttä sen kansalaisille. Ja kun sitten tuli eteen lama, niin johan nousi valtioissa eteen se, että tietenkin pitää EU:sta sitten erota, kun se on niin huono ratkaisu muutenkin.

Tämä on muuten kovin yleistä nimenomaan lamakautena. Laman aikaan nationalismi nousee kaikissa valtioissa, ja tietenkin myös meillä ovat populistit saaneet sitten vallan, kun heillä on tapana antaa ihmisille selkeitä sekä yksinkertaisia ratkaisuja, joilla sitten saadaan työttömyyttä helpotettua. Yksi niistä tietenkin on rajavalvonnan lisääminen. Mutta syy siihen, että EU:n vastustus on niin näkyvää erityisesti Britannian alueella saattaa johtua siitä, että tuossa maassa on muutamia veroparatiiseja kuten Jersey, joita vaaditaan lakkautettaviksi, ja noihin veroparatiiseihin ovat tarinoiden mukaan monet huippurikkaat ihmiset siirtäneet turvaan.

Ja tämä tietysti on hiukan kiusallista näille ihmisille, koska EU:ssa suunnitellaan uutta korrupiodirektiiviä, mikä voi sitten aiheuttaa verotarkastajan saapumisen noiden ihmisten koteihin. Ja tämän takia tuota unionia on alettu vastustaa hyvin näkyvällä tavalla,  eli lehdistö pursuaa kaiken maailman päällikköekonomisteja, joiden mielestä kaikkein paras asia, mitä voimme tehdä, olisi ero EU:sta.

Mutta toki jokainen itseään kunnioittava poliitikko järjestää näytöksen, missä kansalta kysytään reilusti, mitä se haluaa. Toki tuossa näytöksessä sitten on yleensä kuukauden tai parin verran tuotettu kansalle sitä "oikeaa kantaa asioihin". Eli haettu haastateltavaksi lähinnä tuon poliitikon omaa kantaa tukevia haastateltavia, sekä trollattu ja uhkailtu hänen kanssaan eri mieltä olevia. Toisin sanoen parklamentaarikoille on syydetty erilaisia alatyylin sähköposteja, ja pudoteltu koirankakkaa postiluukusta.

Toki nuo uhkauskirjeet voisi kyllä julkistaa lähettäjän sähköpostiosoitetta myöten, jotta kaikki ihmiset näkevät ne sitten ihan itse. Tuolloin joku voi sitten tunnistaa lähettäjän kutsumanimen tai ainakin tuo osoite voidaan laittaa pois. Eli missään tapauksessa uhkausta ei kannata lähteä peittelemään. Ja voin kertoa että vaikka sähköposti olisi merkitty henkilökohtaiseksi, niin kyllä uhkailun voi sitten julkistaa, koska silloin on kysymys muusta kuin asiallisesta kommentoinnista. Ja meidän maassamme on syyttäjillä todistustaakka. Eli toki oikeus varmasti myös lukee noiden julkaistujen sähköpostien sisällön, ennen kuin se antaa päätöksen.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...