Showing posts with label virkavalta. Show all posts
Showing posts with label virkavalta. Show all posts

Thursday, January 19, 2017

USA:n kouluihin ei sitten tule aseenkantoa koskevia rajoituksia, koska kukaan ei usko rikollisten välittävän niistä


USA:n kouluihin ei sitten olla saatu vieläkään sellaisia sääntöjä, että aseenkanto niissä olisi kiellettyä, ja syynä siihen Trumpin opetusministeri DeVos käyttää karhujen aiheuttamaa uhkaa, mutta kun asiaa mietitään USA:n lainsäädännön kannalta, niin silloin pitää muistaa se, että tuossa maassa on kaikilla ihmisillä vapaa aseenkanto-oikeus, lukuunottamatta rynnäkköaseita sekä muutamia piirikuntia, missä aseen kantoa tai tiettyjen asetyyppien omistamista rajoitetaan yhteisön suojelemiseksi esimerkiksi rynnäkkökivääreillä tapahtuvalta tulitukselta, joka suuntautuu kaduille vaikkapa talojen katoilta.

Syy miksi USA:n kouluissa saa kantaa aseita vapaasti on melko merkillinen, eli sillä yritetään suojella ihmisiä väkivallalta. Tuon vapaan aseenkanto-oikeuden puolustajien mielestä on turha alkaa rajoittaa tuliaseiden kantoa säännöillä, koska potentiaalisia kouluampujia nämä säännökset eivät kuitenkaan pidättele. Eli he sitten varmaan ampuisivat aseilla, ja kantaisivat niitä kouluissa, vaikka he eivät siihen lupaa saisikaan. Ja koska USA:n kouluissa on vapaa aseenkanto-oikeus, niin silloin esimerkiksi poliisi voisi soluttautua rakennukseen siviilivaatteissa, ja sitten estää ampujien toiminnan käyttämällä aseita.

Kun puhutaan siitä miksi pelkkä virka-asuinen poliisi riitä koulutilojen suojelemiseksi, niin silloin pitää muistaa se, että rikollinen todennäköisesti kohdentaa tulituksensa tähän poliisiin tai turvamieheen ensimmäiseki, joten siksi on tärkeää, että mukana operaatioissa on myös siviiliasuissa toimivia poliiseja, joiden avulla voidaan ampuja sitten paikallistaa, ja hänet voidaan ottaa kiinni huomaamattomasti, mutta samalla ajatellaan sitä, että poliisit sitten soluttautuvat kampuksille, ja käräyttävät siellä toimivia huumekauppiaita, niin toki heillä pitää silloin olla sellaiset varusteet, että nuo rosvot saadaan kiinni, ja kaikki operaatiot sujuisivat ilman, että sivullisten henkeä vaarannetaan. Kun tarkastellaan tuota USA:n ampuma-aseita koskevaa lainsäädäntöä, joka on sellainen, että kuka hyvänsä amerikkalainen saa ostaa aseen, ja kantaa sitä mukanaan, mikäli katsoo sen aiheelliseksi.

Tuo lainsäädäntö sitten on melko erikoinen, kun sitä arvioidaan suomalaiselta kannalta, koska meillä Suomessa on lainsäätäjä kertonut kaikille, että aseen kantoon tarvitaan lupa. Se ei kuitenkaan ole maamme rikollisille mikään este, kun he hankkivat pistooleita tai kiväärejä omaan käyttöönsä. Vaikka lupaa varten haettavassa  paperissa kysytään sitä, että miksi henkilö hankkii aseen, niin voin kyllä sanoa, että oikea rikollinen voi tuohon paperiin sitten vaikka taiteilla mitä hän haluaa siihen kirjoittaa. Eli en usko että oikea rikollinen kirjoittaa aseita hankkiessaan, että hän aikoo käyttää niitä johonkin velkojen perintään tai muuhun kurinpitoon, koska tuolloin aseenkantolupaa ei ehkä sitten tultaisi koskaan myöntämään.

Oikeastaan kun tarkasti keskustellaan aseen kantamisesta, niin mikään hyväksyttävä syy hankkia aseita ei ole ensinnäkään mikään kaduilla tapahtuva kurinpito tai muu vastaava asia, joka on varattu viranomaisille. Aseenkanto on maassamme paperilla erittäin hyvin valvottua, mutta jostain syystä aina välillä poliisi on myöntänyt aseiden ostolupia henkilöille, jotka eivät noita välineitä pysty kantamaan tai omistamaan. Kuitenkin voidaan sanoa sellainen asia, että varsinaisesti laillisella aseella on melko vaikeaa tehdä henkirikos, mutta sitä voidaan käyttää sellaisena välineenä, minkä kautta ostetaan laittomiin aseisiin patruunoita sekä varaosia. Eli tuolloin laillisen aseen omistaja myy eteenpäin patruunoita sellaisiin aseisiin, joiden käyttö on lainvastaista.

Samoin maassamme on ollut sellainen kanta, että aseenkantolupia myönnetään henkilölle aina, kun hän sitä hakee. Ellei sitten luvan hakijalla ole takana vakavia rikoksia, mikä sitten tietenkin herättää pientä hilpeyttä. Se mikä tekee aseista vaarallisia on sellainen asia, että ihmiset luottavat siihen, että rikollinen ei niitä osaa hankkia. USA:n lainsäädäntö perustuu siihen, että siellä jokaisella ihmisellä on oikeus hankkia aseita, ja tuon oikeuden on joskus ajateltu karsivan poliisiväkivaltaa.

Kuka tahansa voi runoilla sitten tuohon hakemusta varten tehtävään kaavakkeeseen että hän hakee lupaa aseeseen, jota aikoo käyttää virkistys- tai muun vastaavaan toimintaan. Mutta itse kyllä olen sitä mieltä, että esimerkiksi reserviläisrynnäkkökiväärin hankkiminen ei välttämättä tarkoita sitä, että ase hankitaan virkistyskäyttöön, vaikka se sitten hakemuksessa sattuisi lukemaan, mutta se että aseenkantolupa myönnetään silloin kun ihminen sitä hakee, niin silloin ei asia eroa mitenkään siitä, että henkilö menisi suoraan supermarkettiin hankkimaan haluamansa aseen.

Se tietenkin erottaa tällaisessa tapauksessa siitä, että lupa myönnetään aina kun henkilö haluaa sillä, että vapaa aseenkanto- ja osto-oikeus sitten karsisi viranomaisten mahdollisuutta toimia jotain henkilöä kohtaan mielivaltaisesti, koska aina noissa automaattisesti myönnettävissä luvissa on sellainen aspekti, että ne voidaan aina evätä jostain syystä. Eli jokaisessa automaattiseksi kuvitellussa asiassa on sellainen ulottuvuus, että ne eivät välttämättä oikeasti sitten toteudukaan jonkun henkilön kohdalla.


Tuesday, August 2, 2016

Texasin lainsäädännön sekä väkivaltaa koskevan tutkinnan kummallisuuksia

Smith&Wesson  40 cal. 10 mm.
joka on mm. FBI:n virka-ase
Kuva I

Vaikka tämä kuulostaa oudolta, niin Texasin osavaltion lainsäädäntö on muuttunut siten, että nykyään saa aseen viedä luentosaliin sekä kampuksille. Tämä lainmuutos tapahtui erään joukkosurman vuosipäivänä, ja tämä saattaa vaikuttaa monista ihmisistä melko omituiselta toiminnalta. Mutta Texasin sekä liittovaltion viranomaiset varmasti ovat tätä lainmuutosta tehdessään tarkoittaneet sitä, että se lisäisi turvallisuutta myös yliopistoissa. Näet sellaisessa tapauksessa, missä viranomaiset saavat tietoja että, joku opiskelija tai professori aikoo ehkä yrittää joukkosurmaa, täytyy poliisien sekä turvallisuusmiesten toimia huomaamattomasti, koska tuo hälytys saattaa olla tekaistu. Toisaalta massamurhaaja ei varmaan muutenkaan tuosta kiellosta tuoda aseita kampuksille tai luentosaleihin välitä.


Toisin sanoen nuo ampujat voivat itse yrittää ohjata viranomaisia väärään luentosaliin esimerkiksi väärennettyjen facebook-tilien avulla, ja toki voidaan joskus miettiä sellaista vaihtoehtoa, missä opiskelija soittaa trollaussoiton, jotta hänen ei tarvitse osallistua tenttiin, mihin tuo henkilö ei ehkä ole viitsinyt valmistautua.  Tällöin joku voi ryhtyä soittelemaan uhkaussoittoja esimerkiksi hätäkesukseen, jotta kokeeseen ei tarvitse tulla. Kun puhutaan ampujan paikantamisesta, niin silloin pitää muistaa se, että poliisien sekä turvamiesten pitää tutkia aina jokainen kampuksella oleva henkilö, jotta hänet sitten voidaan löytää. Aseiden kanto luentosaleissa on sikäli hyvä asia, että noin poliisit sekä muut viranomaiset pääsevät huomaamattomasti soluttautumaan luentosaliin, sekä seuraamaan opiskelijoiden käyttäytymistä, ja samalla he voivat tehokkaasti puuttua mahdolliseen ampumiseen, tai muuten etsiä "kuumakalleja" tuolta opiskelijoiden keskeltä.

Massamurhaajien käytös varmasti eroaa jotenkin muista opiskelijoista, ja toisaalta on varmasti tapauksia, missä jostain opiskelijasta on tehty etukäteen joko todellinen tai tekaistu ilmoitus, että hän suunnittelee tuollaista tekoa. Kuitenkaan opiskelupaikan vieminen suoralta kädeltä ei palvele turvallisuuslähtöistä ajattelutapaa eikä opiskelijan oikeuksia saa polkea minkään puhelinsoiton tai facebook-viestin takia, koska tuon henkilön puhelin voi olla jonkun toisen käyttämä, tai kyseessä voi olla hänen nimiinsä avattu Facebook-tili. Olen kuullut että huumekauppiaat ovat avanneet sosiaalisen median tilejä opiskelijoiden nimiin, jotta he voisivat paljastaa ryhmiin solutettuja huumevalvonta-agentteja.

Tämän vuoksi poliisien pitää tutkia oikeasti se, että kuka on noiden viestien takana, eli onko kyseessä joku kiusaaminen tai vastaava toiminta, ja tietenkin myös etsiä opiskelijoiden joukosta henkilöitä, joilla on riskikäyttäytymistä. Tällaisia valvontatoimia käytetään, kun joukosta erotellaan riskikättäytyjiä kuten lääkäreitä jotka ihailevat natsismia tai uskonnollisia fanaatikkoja, kuten itsensä ruoskijoita, jotka voivat olla hyvin vaarallisia.

Samoin ketään opiskelijaa ei saa minkään puhelinsoiton perusteella lähteä erottamaan, koska se sitten luo noita kaunoja sekä vihaa myös muuten melko terveen ihmisen mieleen. Pitää muistaa aina sellainen asia, että ihminen on väkivaltainen laji, joka helposti saattaa saattaa suuttua, ja käyttää sellaista kieltä, mikä ei ole soveliasta. Eli toisaalta ihmisellä on oikeus tuntea vihaa sekä kateutta muita kohtaan, ilman että häntä heti aletaan rangaista, tutkimatta sitä että onko tuo henkilö edes itse kirjoittanut tuota viestiä, joka saattaa hänet epäilyttävään asemaan.

Tuesday, June 7, 2016

Miksi meillä aina tehdään näin?


Perheen yhdistäminen on todella tärkeä prosessi maahanmuuttajille, joilla ei ole mitään tässä maassa. Maamme laki on näissä asioissa ilmeisesti melko selkeä, ja se määrittelee erittäin tarkasti sen, mikä on sellaisen perheen kriteeri, joka saa myönteisen päätöksen perheenyhdistämiseen, mutta tässä irakilaisperheen tapauksessa mielenkiintoista on se, että isä ja vanhempi lapsi saavat jäädä suomeen, mutta äiti sekä nuorempi lapsi taas lähetetään takaisin Irakiin. Tällaisia tapauksia sattuu aina välillä meidänkin maassamme, ja niitä kyllä hiukan ihmetellen katsotaan. Syy näihin hiukan ihmeellisiin päätöksiin on nimittäin ilmeisesti se,että poliisin sekä viranomaisten päälle saadaan kohdennettua vihaa. Toki maamme viranomaiset tekevät vuosittain varmaan satoja kielteisiä turvapaikkaa tai perheenyhdistämistä koskevaa päätöstä, mutta ikävä kyllä vain tällaisista asioista puhutaan julkisuudessa.


Omasta mielestäni tällainen päätös sotii maamme linjaa vastaan sikäli, että tällä on jatkuvasti kuitenkin vaadittu selvitystä siitä, että miksi lähes kaikki täältä turvapaikkaa hakeneet henkilöt ovat ilmeisesti miehiä? Miksi meidän maassamme on ollut tapana tehdä poliisista jotenkin vihattu organisaatio, jonka toimintamallin pitää aina olla sellainen, että sen moraalis-eettisiä asenteita saadaan epäillä julkisesti? Kun poliisi on aloittanut jonkun PR- tai yleisöä kohtaan suunnatun ”hymykampanjan”, missä jopa asiakkaiden kanssa on keskusteltu asioista, niin sitten tulee paikalle televisio taallentamaan suurta näytöstä, missä valtion edustaja karjuu naama punaisena sekä osoittaa kiitettävää osaamista rasistisena sekä vihattuna valtiomahdin edustajana,vaikka kukaan ei oikeastaan ole kysynyt, miksi alkoholia halussaan pitävästä nuoresta tehdään esimerkiksi sosiaali-ilmoitus?


Sosiaali-ilmoitus on viranomaisen keinoksi tarkoitettu menetelmä, missä esimerkiksi päihteitä lapselleen ostaneilta vanhemmilta voidaan ottaa lapset huostaan, sekä myös toimia täten pelotteena, jotta alaikäiset eivät enää sitten ryyppäisi niin paljon kuin ennen. Meidän maassamme poliisi on todella ihan puolueeton viranomainen, joka kuitenkin esitetään jotenkin omituisessa valossa. Suomessa kyseiseen ammattiin on todella melko vaikeaa päästä, ja se tietenkin takaa viranomaistyön laadun, Kuitenkin välillä eteen tulee asioita, joissa kyllä joko tiedotuksessa että joko toimittajien tai poliisimiesten asenteessa on korjaamisen varaa, eli niissä ikään kuin korostetaan poliisimiesten oikeutta mielivaltaiseen toimintaan. Eli niissä opetetaan ihmisille, että poliisi on ikään kuin aina vahvemman puolella, miettimättä sitä, että keitä varten lait on säädetty? Tai miksi täällä on säädetty lakeja, että pidetään yllä poliisivoimia? Nämä asiat on tehty heikomman osapuolen turvaksi, niin että myös ne, jotka eivät kuulu erilaisiin katujengeihin tai omaa miljoonaomaisuuksia uskaltavat kävellä kaduilla.


Vaikka maamme viranomaisten sekä toimittajien asenne esimerkiksi rasismiin on julkisesti kielteinen, niin kuitenkin täällä on ilmeisesti tapana se, että välillä käydään ihmisille näyttämässä sitä, että virkavalta ei jostain syystä saa olla pidetty. Samoin joidenkin toimittajien asenne tällaisia epäjohdonmukaisia päätöksiä kohtaan on se, että ne ikään kuin vahvistavat ihmisten kunnioitusta poliisia kohtaan. Se vasta hienoa on kun virkavalta vetelee jotain 15 vuotiasta paprikasumuttimella päin näköä, ja samalla käännyttää rajalta ihmisiä, jotka tarvitsevat oikeasti jotain turvaa. Samalla kuitenkin tuetaan erilaisten jenginuorten maahanmuuttoa, ja jatkuvasti tuetaan erilaisia rasistisia järjestöjä esittämällä esimerkiksi skinheadeja lähes viranomaiseen verrattavana valtiollisena mahtina, ja noiden henkilöiden valtaa muutenkin suurennallaan lähes järjettömiin mittasuhteisiin, sekä ylipäätään pakolaisia koskevia kannanottoja näytetään hakevan lähinnä maamme reserviläis-aktiivien parista. Ja noissa piireissä usein mielipiteet ovat hiukan rävähtävämpiä kuin meidän muiden ihmisten käsitykset sekä varuskuntien ”kesäasukkaiden” kannanotot noista asioista yleensä ovat.   ¨

pseudotiedetta.blogspot.fi

Saturday, May 21, 2016

Tutkijoilla ei ole ystäviä eli miksi J. Edgar Hooverilla oli niin paljon valtaa?

J (John). Edgar Hoover
(1895-1972)
Kuva I

John tai oikeastaan  J. Edgar Hooverin (1895-1972) (Kuva I)  kerrotaan 18-vuotiaana kirjoittaneen päiväkirjaansa, että hänellä ei ollut ystäviä. Joidenkin mukaan taas Heinrich Himmler kirjoitti nuo sanat, mutta nämä miehet olivat oikeastaan samassa asemassa omien maidensa poliisipäällikköinä, mutta mitään yhteistä GESTAPO:lla sekä FBI:llä ei kuitenkaan ole. Eli FBI halusi oikeasti tutkia rikoksia, ja suoritti tutkimuksensa usein varoen sekä hankkien oikeaa tietoa epäillystä. GESTAPO taas hakkasi epäiltyjä sekä pakotti heitä tunnustamaan tekoja, joita he eivät olleet oikeasti milloinkaan tehneet. Siinä sitten esimerkiksi moni rikollinen pääsi pakoon, kun nuo valtakunnan poliisit eivät viitsineet edes tarkistaa sitä, että oliko pidätetty eli lähinnä juutalaisuudesta epäilty edes puhunut puhelimeen, mistä oli sitten äänitetty joku nauha. Eli GESTAPO:n toiminnan vesitti sen keskittyminen lähinnä juutalaisten hutkimiseen.

 Ja uskon että kenelläkään olisi ollut mitään haluakaan päästä FBI:n päällikön sekä kaikkien yhdysvaltain rikostutkijoiden esimiehen ystäväksi. Kun ajtellaan esimerkiksi Hooverin roolia liittovaltion hallinnon ylimpänä kurinpitäjänä sekä laillisuuden valvojana, niin en usko että hänellä edes oli oikeita ystäviä ollenkaan. Vaikka tuo mies, jonka nimestä tuli pölynimurin synonyymi oli hyvin arvostettu sekä kunnioitettu mies, jonka valta perustui nimenomaan tarkkaan tutkimukseen sekä pikkutarkkaan todisteiden arviointiin, niin hänen ystäviinsä saattoi sitten Mafia päästä iskemään, ja liittovaltiossa oli paljon ihmisiä, jotka halusivat tuon miehen eroa

Kuitenkin hän jatkoi FBI:n päällikkönä sen perustamisesta asti vuodesta 1923 aina kuolemaansa asti vuonna 1972. Hänestä kerrotaan enemmän tarinoita kuin kenestäkään poliisista missään maassa, ja hänen valtansa jopa oikeusministeriin oli legendaarista. Koskaan ei hänen toimintansa oikeutusta eikä käyttämiään metodeja kyseenalaistettu, eikä häntä koskaan syytetty mistään rikoksesta. Kuitenkin hän on koko liittovaltion kiistellyin hahmo, jonka monet sekä nostavat jalustalle, että samalla kiroavat tuon lakipykälien tuijottajan alimpaan helvettiin. Ironisinta tuon miehen toiminnassa on se, että kaikki tiesivät hänen rikkovan lakeja salakuunnellessaan tuomareita sekä johtaessaan FBI:tä eli Federal Bureau of Investigation-nimistä laitosta rautaisella otteella, ja erikoisinta on se, että kukaan muu FBI-mies tai nainen ei koskaan käyttänyt valtaansa väärin. Tai ainakaan ketään ei koskaan olla noista COINTELPRO-nauhoista syytetty, ja toki Hoover myönsi tuon operaation, mutta perusteli sen siten, että epäili tuomareiden työskentelevän Ku Klux Klanin hyväksi.

Kun puhutaan FBI:n asemasta USA:n lainvalvontajärjestelmässä, niin se vaikuttaa hiukan erikoiselta. Mutta kun tarkemmin katsotaan asioita, niin FBI:n järjestelyissä on otettu huomioon sellainen mahdollisuus, että esimerkiksi Mafian mies pääsisi Valkoiseen taloon eli USA:n presidentin virkaan. Kun puhutaan tuon laitoksen erosta esimerkiksi monen maan poliisilaitokseen, niin se varmasti on joidenkin ihmisten mielestä ollut vierasta, että laitosta mikä uhkaa esimerkiksi USA:n johtavien poliitikkojen asemaa, mikäli he jäävät kiinni rikoksesta. ei olla lakkautettu. FBI:n toiminta on sikäli erikoista, että sen toiminta perustuu lakiin, ja kyseisen tutkimuslaitoksen tehtäviin kuuluu nimenomaan rikostutkinta, ja se tekee FBI:n työntekijöistä likipitäen koskemattomia.

Näet jos esimerkiksi oikeusministeri erottaa FBI:n päällikön tai jotain tapausta tutkivan agentin, niin silloin tietenkin herää aina sellainen kysymys, että onko tuolla ministerillä jotain salattavaa? Mitään syytä yhdenkään agentin tai poliisin erottamiseen ei pitäisi olla, jos he noudattavat lakia tutkiessaan rikoksia. Kuitenkin joidenkin ihmisten mielestä esimerkiksi demokratiaa tukee sellainen ajattelutapa, että poliitikkojen tai korkeiden upseerien pitäisi saada ikään kuin lupalappu kaikkeen. Eli kun oikeusministeri ei aikoinaan erottanut Hooveria eikä myöskään hänen kakkosmiestään FBI:n sisäisen turvallisuuden johtajaa Clyde Tolsonia, vaikka esimerkiksi "todisteita" heidän homoseksuaalisesta suhteestaan esitettiin monissa medioissa, niin tämä kaksikko jatkoi laitoksen johdossa kuolemaansa asti. Toki esimerkiksi YK:n päämajassa USA:n presidenttiä yritettiin neuvoa siitä, mitä "oikeissa demokratioissa" tapahtuisi, jos joku poliisi olisi käyttäytynyt kuin Hoover.

Eli ongelma oli siinä, että vaikka FBI salakuunteli esimerkiksi tuomareita, niin kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa Hooverin valtaa, koska esimerkiksi tuomarien vaimojen siivousyhtiöt olivat ilmeisesti etelässä melko kysyttyjä, ja jos FBI olisi saanut tuomarin kiinni välimiehenä toimimisesta omissa jutuissaan, tai siitä että rikolliset olisivat tunnustaneet rikoksia noille miehille, niin silloin olisi saattanut tulla tuolle tuomarille kuumat oltavat. Eli lakimiehen tulee aina kertoa tuomarille, jos asiakas tunnustaa hänelle rikoksen, mutta jos tuomari ottaa lahjuksia, niin seuraukset ovat todella vakavia. Joten voidaan kysyä sitä, että saiko FBI tietää tällaisesta toiminnasta, kun se suoritti COINTELPRO-salakuunteluoperaatiota? Eli mitä sitten luki noissa salaperäisissä "johtajan henkilökohtaisiksi" merkityissä asikirjoissa, jotka Tolson hävitti hooverin kuoleman jälkeen? Samoin mitä tapahtui esimerkiksi Hooverin salaperäiselle  muistikirjalle, jonka Tolson otti haltuunsa valvoessaan Hooverin kodin tyhjennystä hänen kuolemansa jälkeen?

hkimmo.blogspot.fi

pseudotiedetta.blogspot.fi


Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...