Wednesday, March 23, 2016

Smurffit ja Gironan kääpiö

Kuva I

Olette varmaan kuulleet Gironan kääpiöstä (Kuva 1), joka oli noin 12 cm korkea ja punaisilla silmillä varustettu olento, jota on sanottu myös karkeaksi väärennökseksi. Mutta itse kyllä olen sitä mieltä, että tuo olento saattoi olla oikeasti olemassa. Ja se ei varmasti ole mikään humanoidi tai edes toiselta planeetalta. Kun puhutaan tuosta olennosta, niin saattaa olla että kyseessä on luvatta tehty risteymä, jossa kaniini sekä joku toinen eläin on laboratoriossa yhdistetty. Ehkä tuota eliötä ei olla tehty missään virallisessa laboratoriossa, vaan ehkä tuo geneettinen kokeilu on suoritettu jonkun henkilön kylpyhuoneessa, missä sitten on kaksi lajia yhdistetty toisiinsa luvatta.

Moni laji itseasiassa risteytyy muiden lajien kanssa, ja esimerkiksi hevonen ja aasi voidaan risteyttää melko helposti, jolloin kyseessä on muuliksi kutsuttu eläin, joka on oikeastaan täysin steriili. Samoin ankka sekä hanhi risteytyvät, ja tuloksena on trumpettihanheksi kutsuttu lintu. Tuollaisia outoja "pikkumiehiä" on nähty myös Argentiinassa, ja muistaakseni Auschwitzin kuoleman tohtori Josef Mengele on asunut tuossa maassa.  Tarinan mukaan hän yritti risteyttää ihmisiä sekä apinoita tuossa keskitysleirissä.

Eli hän tai hänen esimiehensä yrittivät luoda palvelijarotua itselleen. Ja tuo olisi tapahtunut siten, että ihminen sekä esimerkiksi gorilla olisi risteytetty keskenään. Tuolla tavoin yritettiin luoda sotilaita, jotka tottelevat käskyjä ilman mitään moraalia. Tarinoiden mukaan tuo genomiohjelma jatkuu edelleen maailman huippusotilaiden valvonnassa.

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

The new scanners make a revolution in semiconductors and other systems.

"Using single-atom-resolved microscopy, ultracold quantum gases composed of two types of atoms reveal distinctly different spatial corr...