Showing posts with label tuote. Show all posts
Showing posts with label tuote. Show all posts

Wednesday, April 26, 2017

Tekniikan kehitys määrää asevoimien tehokkuuden


Westfalenin rauha vuodelta 1648 on yksi Euroopan merkittävimmistä rauhansopimuksesta, joita milloinkaan on tehty siksi, että silloin tapahtui asioita, joita milloinkaan ennen ei ollut tapahtunut. Tuota rauhansopimusta ennen olivat sodat päättyneet siihen, että toinen sodan osapuoli oli vain liittänyt itseensä vastapuolen alueet, ja muutenkin sodat olivat yleensä kestäneet vain lyhyen aikaa, lukuun ottamatta satavuotista sotaa. 30-vuotisen sodan erityispiirre oli se, että vaikka hyökkäävä armeija kykeni tuhoamaan kaupunkeja, niin maaseudulla taas tilanne oli se, että hitaat kuormastot olivat alttiina hyökkäyksille, ja samalla se että kuningas oli kuollut ei vaikuttanut sodan kulkuun.


Kuitenkin tuo 30-vuotinen sota sai aikaan sen, että myös sellaiset henkilöt, joilla on eri näkemys uskonnosta mahtuivat samaan pöytään istumaan. Samoin 30-vuotisen sodan uusimmat välineet musketit sekä rihlattu kivääri, jota käyttivät lähinnä tarkka-ampujat, verottivat lähinnä upseeristoa, jolla oli tapana toimia ratsuväkenä. Samoin kranaattikiväärit yleistyivät, ja tuolloin tietenkin kävi selväksi sellainen asia, että jos armeija on jäänyt teknisesti jälkeen muista, niin silloin sillä ei paljoa tehnyt.


Ennen tuota sotaa oli tietenkin ollut käytössä käsikranaatteja, eli astioita jotka oli varustettu tulilangalla, ja jotka sitten heitettiin vihollisen päälle. Mutta kun kehitettiin musketti, missä oli kuppi kranaatteja varten, ja jossa sitten ruutipanos heitti ammuksen kohteeseen,niin käytössä oli varuste, jolla kuka tahansa mies sai kranaatin muurien ylitse. Tuo eliminoi sitten sen mahdollisuuden, että mies ei jaksanut heittää kranaattia tarpeeksi pitkälle, jolloin se putosi omien jalkoihin. Mekaanisten sekä muiden teknisten välineiden tarkoitus on eliminoida inhimillinen tekijä ympäristöstä, ja kranaattikiväärin tapauksessa tämä merkitsi sitä, että kipeytynyt käsi vaikuttaa tuon aseen käyttöön.


Tekniikan kehitys pitää aina huomioida silloin kun valtion turvallisuutta koskevia ratkaisuja tehdään. Jos valtio ei pidä silmällä esimerkiksi tietotekniikassa tapahtuneita edistysaskeleita, niin silloin saattaa käydä niin, että se jää ajastaan jälkeen. Tämän takia esimerkiksi USA:lla on RAND-yhtiön kaltaisia toimijoita, joiden avulla sen materiaalia suunnittelevat tahot voivat saada käyttöönsä mahdollisimman laaja-alaista innovaatiota sekä tietoa siitä, mitä esimerkiksi leluksi tarkoitetulla helikopterilla voidaan tehdä, jos se joutuu jonkun rikollisen käsiin. Tällä tarkoitan sitä, että nykyään myös Venäjällä sekä Kiinalla on käytössään Stealth-pommittajia, ja myös avaruussukkuloita on alettu hyödyntää pommitusoperaatioissa.


Tuo kehitys on tietenkin ollut arvattavissa jo pidemmän aikaa, ja tuota arvattavuutta voidaan perustella sillä, että lopulta suurimmatkin salaisuudet paljastuvat teollisuusvakoilun avulla. Valtion pitää jatkuvasti innovoida uutta, jotta se voi turvata kansalaistensa edun. Kuten tiedämme, niin nanohelikopterit on erittäin helppo muuttaa salamurhia varten optimoiduiksi  varusteiksi, ja ne voivat esimerkiksi huumerikollisten käsissä olla äärimmäisen vaarallisia välineitä. Tuolloin tarvitaan vain MAC-10 konepistooli sekä radiolla ohjattava vikasi, jolla sitten tuon aseen liipasinta vedetään taakse. Tai sitten siihen kiinnitetään dynamiittia, joilla tuo väline muutetaan tappavaksi aseeksi.


Tuollaisia uhkia pitää voida ennakoida, ja se että tällaisia välineitä voi jokainen ostaa kaupasta varmasti saa aikaan muutoksia erilaisiin strategioihin, jotka koskevat esimerkiksi kohteiden suojaamista. Kuitenkaan en usko, että rikolliset tai valtioon muuten vihamielisesti suhtautuvat tahot mitenkään mieluusti noita uusia tekniikoitaan esittelevät viranomaisille. Ja myös kotitekoiset EMP-pommit voivat vaikeuttaa esimerkiksi aivan normaalien vähittäistavarakauppojen työtä. Tuolloin kaupan tiloissa tai sen vieressä laukaistaan niin sanottu “radiopommi”, jolla tuon liikkeen valvontajärjestelmä lamautetaan, ja sitten rikolliset vain kävelevät liikkeeseen sisään, ja kantavat tavarat autoon.


Tuollaisen mikroaaltoon perustuvan aseen voi jokainen, joka tietää vähänkin tekniikasta modifioida vaikka omasta mikroaaltouunistaan. Tällöin voidaan myös valmistaa kotitekoinen versio USA:n asevoimien ADS:stä (Active denial System). Vaikka ADS on periaatteessa vain kohteen lamauttamiseen käytettävä väline, niin kuitenkin se on varsin helposti muutettavissa tappavaksi laitteeksi, eli tuohon ADS:ään pitää vain liittää muutamia stereovahvistimia, niin johan on tappava mikroaaltoase valmiina. Tällaiseen kehitykseen ei varmaan mikään maailman armeija tai poliisilaitos ole täysin varautunut, ja siksi valtiolla pitää olla keskustelufoorumi, missä eri alojen asiantuntijat sekä sellaisena itseään pitävät henkilöt voivat sitten keskustella vapaasti niistä uhista, mitä tällainen verraten yksinkertainen sekä helposti hankittava tekniikka voi aiheuttaa valtion turvallisuudelle.


Tuon takia mitään asiaa ei saa suoraan tyrmätä, kun puhutaan siitä ,että taktiikoita sekä uhkakuvia pitää aina välillä päivittää, jotta valtio sitten voi turvata itsensä parhaalla mahdollisella tavalla. Ja tämän takia maallemme ei ehkä olisi edullista ryhtyä puolustusliittoon ainakaan Ruotsin kanssa, vaikka se ehkä ensin vaikuttaa todella hyvältä asialta. Näet meidän maamme on Ruotsin ja Venäjän välissä oleva puskurivaltio, jonka alueella sitten käytäisiin nuo taistelut, jotka mahdollisesti sitten  pahimmissa skenaarioissa alkaisivat Ruotsin ja Venäjän välillä. Ja kun puhutaan kansainvälisestä avusta, niin maamme on sen verran pieni toimija, että meidän on hankittava parasta mahdollista aseistusta, jolla voimme sitten itsenäisesti torjua hyökkääjän.


Se miksi me aina välillä keskustelemme NATO:sta johtuu siitä, että jos olemme aina poissa kansainvälisiltä kentiltä emmekä anna apua muille, niin silloin tietenkin käy niin, että myöskään Suomi ei silloin ehkä saa apua, jos maamme joutuu aggression kohteeksi. Ja vaikka kuuluisimme sotilasliittoon, niin silloin tietenkin meidän pitää edelleen nojata omaan sekä uskottavaan maanpuolustukseen, mutta samalla tietenkin pitää varutautua siihen, että hyökkääjä saattaa käyttää myös uusia, sekä ennen tuntemattomia välineitä, kuten nanohelikopteriparvia asevoimiamme vastaan, ja noita aseita voivat myös tavalliset rikolliset saada haltuunsa esimerkiksi valmistamalla niitä itse, ja tuolloin ei tarvita muuta kuin nanohelikopteri, johon kiinnitetään sähköllä toimivalla sytyttimellä varustettuja kiväärin patruunoita.


Tuollainen leluksi tarkoitettu helikopteri voi olla hyvin vaarallinen väärissä käsissä, koska vaikkapa huumekauppiaat voivat käyttää niitä omien “liiketoimiensa” turvaamiseen, ja silloin tietenkin esimerkiksi poliisi voi joutua vaaraan, jos huumekauppias havaitsee iskuryhmän tuollaisella helikopterilla. Tuolloin voi tilanteesta kehittyä ampumavälikohtaus tai panttivankitilanne, jos erikoisryhmä havaitaan liian aikaisin. Joten tällaisia uhkia varmasti täytyy aina välillä pohtia, kun viranomaistyötä kehitetään sellaiseksi, että se sopii myös moderniin yhteiskuntaan.

http://tekniikankehitys.webnode.fi

Wednesday, November 16, 2016

Oikeusvaltion tai oikeuden toteutuminen EU:ssa ei välttämättä ole aivan selvää esimerkiksi tekijänoikeuksien kohdalla, jos työn tai tuotteen tekijänä on vaikka lapsi tai autisti

Oikeusvaltio ei ehkä toteudukaan  euroopassa niin kuin sen pitäisi toteutua, koska esimerkiksi viranhoito voi asettaa ihmisen eriarvoiseen asemaan muihin ihmisiin nähden. Eli jos vaikka poliisi tai sotilas joutuu laittoman tarkkailun kohteeksi, niin hän ei ehkä pääse samalla tavoin tekemään asiasta rikosilmoitusta kuin normaali ihminen. Tuossa tapauksessa hänet voidaan pakottaa allekirjoittamaan asiakirjoja, joiden mukaan tuo henkilö sitoutuu pitämään kotiinsa kohdistuvan tarkkailun salaisena, ja tuollaista asiaa kuin virka-asema voidaan käyttää helposti siihen, että henkilö ei edes saa nähdä omaa juttuaan käsitteleviä asiakirjoja.

Tuossa tapauksessa usein vedotaan siihen, että asiakirjoissa näkyy esimerkiksi sisäistä tutkintaa hoitavien poliisien nimiä, ja tuolloin sitten vedotaan noiden poliisien turvallisuuden puolesta. Samoin asianajajien puhelimiin tulleiden puheluiden kuunteleminen on hiukan kiusallista. Eli asiakkaan ja lakimiehen väliset keskustelut ovat luottamuksellisia eikä niitä saa kuunnella. Mutta jos poliisi epäilee lakimiehen salaavan rikoksia tai osallistuvan rikolliseen toimintaan, niin silloin hänen puhelintaan saa kuunnella, koska lakimiehen asema ei vapauta syytteistä suoraan missään oikeusasteessa. Kun keskustellaan esimerkiksi oikeusvaltion toteutumisesta alaikäisten kohdalla, niin mielestäni juuri täysi-ikäiseksi tulleen henkilön kohdalla on olemassa suuri vaara siitä, että häntä johdetaan harhaan esimerkiksi esimiehen toimesta, ja tuolloin eteen tulee sellainen asia, kuin se ketä uskotaan ja osaako tuollainen nuori mies koskaan edes ajaa omia asioitaan mikäli häntä ei noissa asioissa edes olla neuvottu.

Tuolloin esimerkiksi syytteitä voi jäädä nousematta siksi, että henkilö ei tiedä oikeusturvaansa loukatun. Ja varsinkin nuorta henkilöä voidaan neuvoa painamaan asioita villaisella, tai sitten eteen tulee seuraamuksia kuten erottaminen työpaikasta, jos henkilö vie tapauksen lakimiehille tai hiiskuu esimerkiksi kokemastaan syrjinnästä tai eriarvoistamisesta kenellekään. Tai sitten häntä kielletään kertomasta tapauksesta kenellekään, jotta työpaikan maine ei pilaannu. Tuolla tarkoitan esimerkiksi tilannetta, missä määrä-aikaisella työsopimuksella tai vuokratyöpaikalla työskentelevältä henkilöltä on esimerkiksi YouTube videot estetty tai hänen on pitänyt leimata esimerkiksi kahvitaukoja. Tuolloin tietenkin hänen mieleensä tulee se, että mielistelemällä esimiestä voi hän ikään kuin ostaa työpaikan itselleen.

Tai sitten työnantaja on voinut määrätä Facebookin suljettavaksi, jotta hän ei siellä joutuisi kohtaamaan totuutta. Toisaalta työnantajien oikeusturva murenee sikäli, että esimerkiksi työpaikkakohtainen sopiminen lisääntyy, ja kuten olen sanonut niin on olemassa työpaikkoja, jotka eivät saa koskaan käsiinsä osaavaa työvoimaa. Eli jos vaikka joku pienen tai keskisuuren yrityksen tuote on siitä kiinni, että sen pitää saada osaavaa työvoimaa vaikkapa prototyyppiä varten, niin silloin voi käydä niin, että yhtiö ei tuota työvoimaa saa rekrytoitua, koska varsinkin pienen sekä keskisuuren start-up-yhtiön kohdalla voi käydä niin, että se ei saa rekrytoitua ketään projektiin. Toisaalta työpaikkakohtainen sopiminen varmasti suosii nimen omaan suuria yrityksiä, joilla on varaa kilpailuttaa työvoimaa, ja joilla on kaiken maailman optioita kuten ilmaisia kuntosaleja myös rivityöntekijöille tarjoilla.

Mutta suurilla yhtiöillä on myös lakimiesten armeija käytössään, eli niillä on varaa maksaa maamme huippujuristeille sopimusten laatimisesta, kun taas pienillä yhtiöillä ei ehkä tuota lakimiestä ole palveluksessaan. Ja sitten tietenkin seuraavaksi voidaan miettiä, että mitä jos tuo palkattu lakifirma tekee töitä myös jollekin kilpailijalle, joka ehkä on suuri yhtiö, ja sitten ikään kuin siirtää tuon pienen yhtiön tuotekehityksen tuloksia tuolle suurelle yhtiölle, eli tuossa taas tulee eteen sellainen vaihtoehto, että "ketä uskotaan, jos omat luomukset valuvat jonkun toisen taskuun".  Miten tuossa sitten voidaan todistaa se, että kuka on tehnyt ja mitä. Jos tuotteista tulee sitten kina, niin tuolloin voidaan mennä oikeuteen, mutta näyttö teollisuusvakoilusta pitää saada.

Joten esimerkiksi noita raportteja voidaan väittää tekaistuiksi tai päivätyn väärälle päivälle. Isolla toimijalla on aina suuri volyymi, millä se kykenee toimimaan mediassa, ja silloin se kykenee tietenkin esiintymään vakuuttavasti, eli ilmoittamaan että sen tekemistä sopimuksista on olemassa vaitiolovelvollisuus ja asiat on sitä kautta sovittu, ja "tämä nyt oli vain tämä ainoa kerta", tyyppinen latteus varmasti kuulostaa radiossa hyvältä.

Kuitenkin noita tapauksia saattaa sitten paljastua todella paljon, ja silloin ei patenttiviranomainen sekä poliisi voi muuta kuin aloittaa tutkimukset siitä, onko yhtiö hakenut tuotesuojaa muiden tekemille tuotteille. Joskus saattaa olla niin, että esimerkiksi rahan tarpeessa oleva opiskelija on joutunut myymään ideoimiaan asioita tai tavaroita esimerkiksi työharjoittelupaikkaa vastaan jollekin työnantajalle tai sitten suunnittelija on saanut noista tekemistään logoista vain kädenpuristuksia tai kahveja, kun yhtiö on niiden avulla tienannut miljoonia tai miljardeja. Tuolloin voidaan vedota sopimukseen, missä työntekijä sitoutuu työskentelemään yhtiölle tiettyyn hintaan.

Tai sitten joku opettaja voi varastaa lasten kuvaamataidon tunnilla piirtämistä kuvista dídeoita tai kokonaisia kuvia kaupalliseen käyttöön, ja jättää asian mainitsematta lapsille. Tuolloin on kyse siitä, että pitääkö lapselle maksaa noista töistä, ja pitääkö hänen saada esitellä työnsä noille ihmisille, jotka sitä haluavat käyttää omissa tuotteissaan? Kyseisestä asiaa pohditaan monissa paikoissa, missä tehdään kuvataiteeseen liittyvää työtä. Eli onko rajoittuneesti oikeustoimikelpoisen henkilön kuten lapsen tai savant-autistin työ ja siitä saatava tulo yksin hänen vain hänen sekä tuon henkilön perheen omaisuutta? Toki työn tekee tuo lapsi, joten itse olen sitä mieltä, että hänen pitää aivan itse saada päättää siitä, mitä noilla rahoilla tehdään. Ongelma on siinä että mitä jos hänen tuotteensa kysyntä loppuu ennen kuin tuo henkilö saavuttaa täysi-ikäisyyden, ja vanhemmat ovat laittaneet nuo rahat asioihin, mistä lapsi ei ehkä edes pidä.

Esimerkiksi monet savant-autistit ovat erittäin lahjakkaita piirtäjiä, ja siksi heidän tekemiään töitä halutaan esitellä myös ns. "kaupallisissa julkaisuissa". Sen tähden noiden ihmisten oikeusturva on erittäin tärkeä asia, koska tuollainen asia voi aiheuttaa hyväksikäyttöä. Eli heitä voidaan pyytää tekemään vaikka tauluväärennöksiä, ja silloin voidaan kysyä että miten rangaistuksen kanssa sitten on? Istuuko tuo ehkä hyvinkin yksinäinen sekä sosiaalisesti eristäytyvä ihminen vankilassa, koska joku sitten pyysi häntä tekemään tuon teon, vai pitäisikö vain noita pyytäjiä sitten rangaista? Kas siinä on sellainen pulma, että siitä voidaan tehdä valtavan pitkiä seminaareja, eli onko tuollainen periaatteessa aivan normaali henkilö vastuussa teostaan, jonka pyytäjä on käyttänyt hyväkseen esimerkiksi sitä, että hän ei ehkä käsitä mitä on tekemässä.

Video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=a8YXZTlwTAU

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Wednesday, November 9, 2016

ATAT eli moderni versio Troijan hevosesta sekä robottiritarien rakentaminen tulevaisuuden taistelukentälle


Yllä on kuvituskuvaa "Star Wars"-elokuvien ATAT kävelijöistä, joiden innoituksena olisi ehkä Troijan puuhevosen tarina. Kun Caesar valloitti Britannian, niin hän mainitsi kirjoituksessaan vihollisten taistelleen hevosilla vedessä, mikä tietenkin on hiukan erikoista, koska hevonen on kavioeläimenä hiukan huono uimari. Kuitenkin tuon kohtauksen perusteella on ideoitu sellainen väline, jota kutsutaan AT-AT:ksi eli kävelijäksi. Kyseessä on siis liikeradoiltaan ja rakenteeltaan etäisesti hevosta muistuttava robotti tai maastoajoneuvo Tuollainen jaloilla kulkeva robotti on esimerkiksi Star Wars-elokuvien vakioaineistoa.

Kuitenkin se itsessään voisi olla erittäin paljon kapasiteettia omaava maastoväline, joka selviäisi lähes mistä maastosta hyvänsä. Kyseessä olisi eräänlainen mekaaninen hevonen, jossa tietenkin olisi aseistus, mikäli siihen sellainen asennetaan. Troijan puuhevonen lienee ollut alkujaan tämän mielikuvitusvälineen alkuperäinen innoittaja. Eli tuo ATAT olisi oikeastaan vain trojan puuhevosen mekaaninen versio.

Tuo väline voisi tietenkin myös selvitä vedessä tai oikeastaan veden päällä leijumalla puhaltimien tai turbiinien varassa. Tuollainen mekaaninen hevonen voisi tietenkin olla sellainen, että sillä on punaiset valot nokassaan, koska jos se käyttää infrapunavaloa etsiessään esteitä, niin silloin sillä tietenkin on punaiset silmät. Tuolloin pitää tietenkin sanoa, että tuollainen ATAT-kävelijä voi olla nykyaikainen versio vanhan ajan tarinoiden  "paholaisritarien"  hevosista, joilla oli punaiset silmät, ja jotka kulkivat myrskytuulen nopeudella. Nuo kävelijärobottien  raajat voivat tietenkin pitää melko erikoista ääntä, koska niiden liikuttamiseen  käytettävät hydrauliset järjestelmät pitävät jonkinlaista ääntä, ja koska niissä on jalat sekä leijuntajärjestelmät, niin nämä välineet ovat erittäin maastokelpoisia.

Koska ne pystyvät kulkemaan sekä maakontaktissa että lentämään ilmassa, niin silloin sen toiminta on erittäin monipuolista. Ja tietenkin tuota yksikköä voidaan laajentaa myös sen selässä tai sen sisällä istuvalla "Cylonilla", joka voisi sitten toimia ikään kuin taloihin sisään menevänä välineenä, jos tällainen kuvitelma sitten sallitaan. Eli muinaiset ritarit voivat toimia esikuvana tällaisten modernien välineiden suunnittelussa. Toisin sanoen tuollaisten välineiden valmistaminen tietenkin vaatii loistavia piirrustuksia, ja jotta insinööri voi ne tehdä, niin hänen pitää saada sitten innovaatio aikaan. Ja se hänen täytyy jostain sitten ammentaa, koska uutta ei voida luoda ilman inspiraatiota.

Thursday, November 3, 2016

Salaliittoteorioita USA:n presidentin kaksoisolennoista sekä kirjailijoiden tarpeesta luoda uusia juonia kirjoihinsa


Keskusteluissa erilaisista salaliitoista sekä niitä koskevista teorioista, unohdetaan aina se, että poliittinen järjestelmä on itseasiassa se suurin salaliittoteorioiden tuottaja maailmassa, ja sen näkee esimerkiksi USA:n presidentin vaaleissa, missä esitetään sellaisia väitteitä, että osa niistä on todella huvittavia. Yhden mukaan USA:n presidentti kandidaatit valitaan sellaisten ihmisten joukosta, jotka on erotettu kaksoisvelijestään tai sisarestaan lapsina.

Tällä taataan se, että noilla ehdokkailla on kaksoisolento käytettävissään pahan päivän varalle. Tuo kaksoisolento on tarinan mukaan sellainen henkilö, joka näyttelee USA:n presidenttiä, kun hän on itse sellaisella neuvottelumatkalla, mistä tuo mies tai nainen ei voi kertoa kenellekään muulle. Eli tuo kaksoisolento on ikään kuin presidentin edustaja tilanteessa, missä kansallinen turvallisuus vaatii salaamaan presidentin sijainnin. Tuo kaksoisolentoteoriana tunnettu asia on vain yksi noista tuohon virkaan liittyvistä asioista.

Itseasiassa se on monissa romaaneissa mainittu temppu, joten siksi otan sen tässä esille. Tuo teoria on mm. eräässä Clive Cusslerin kirjassa esillä, ja siinä sitten esitellään mm. salaisia Kuu-ohjelmia sekä ilmalaivoja, mutta kun puhutaan tällaisista asioista, niin silloin ei juuri koskaan olla mainittu sellaista asiaa, kuin kantasoluterapia eli ihmisen kloonaaminen sekä sellainen olettamus, että USA:n presidentti yleensä valitaan tuon maan mahtavimmista perheistä. Joten voidaan olettaa, että olisi mahdollista että joku valtion vihollinen ottaisi jokaisesta noiden sukujen saamasta lapsesta DNA:ta sekä tekisi heistä kloonin. Tällä tavoin nuo kloonit voidaan kasvattaa valtion vihollisen hyväksymän ideologian kannattajaksi. Ja sitten ehkä joku noista henkilöistä valitaan presidentiksi, ja tuolloin hänet voidaan salamurhata.

Sekä korvata tuolla aivopestyllä kloonilla, joka on kasvatettu esimerkiksi Kim Jong Unin vankkumattomaksi kannattajaksi. Tuolloin voidaan miettiä, mitä tapahtuisi, jos tuollainen klooni sitten saisi ydinasesalkun haltuunsa. Kun keskustellaan noista salaliitoista, niin silloin tietenkin mieleen tulee heti se, että mitä varten joku romaanissa esitetty väite, mitä ei edes totena esitetä saa aikaan sen, että puhelinlinjat käyvät kuumina, ja TV täyttyy erilaisista kommentaattoreista.

Tietenkin romaanien kirjoittajat tarvitsevat jotain aineistoa tuotoksiaan varten, joten silloin tietenkin heidän pitää kirjoittaa sellaisista asioista, mitkä saavat ihmiset ostamaan heidän kirjoittamiaan kirjoja. Mutta kuitenkin pitää ajatella niin, että myös maailman johtavat sotilasasiantuntijat tarvitsevat innovaatiota sekä ideoita omiin operaatioihinsa, ja kuten tiedämme, niin mikään ihminen ei itsessään luo innovaatioita, vaan he tarvitsevat lähteitä omiin suunnitelmiinsa, ja ehkä joku tällainen kirja sitten saa nuo miehet keksimään uuden tavan ottaa kontrolli valtiossa. Eli potentiaalisista vaaliehdokkaista tehdään kloonit, joita sitten koulutetaan ajattelemaan tietyllä tavalla, ja kun nuo miehet sitten pääsevät vaaleissa eteenpäin, niin hänet sitten vaihdetaan tuollaiseen "turbokommunistiin", joka palvelee vaikka Kim Jong Unia.

charelesfort.blogspot.fi

Wednesday, June 8, 2016

Markkinoinnin tarkoitus on saada ihmiset ostamaan kalliita tuotteita


Megatrendi on asia tai tuote, mikä jokaisella pitää olla, ja johon törmää kaupoissa Megatrendinä crocksit eli puukengän malliset muoviset kengät ovat olleet varsinkin suomalaisten suosiossa. Eli lähes kaikilla maamme asukkailla piti yhteen aikaan olla tuollaiset muoviset kengät, jotka oli lähinnä tehty porkkanan istuttamista varten. Kuitenkin tuollaiset kengät voivat olla hiukan petollisia, koska niiden päällys voi olla yllättävän kova, ja aiheuttaa painamia nimen omaan varpaiden keskinivelen kohdalle. Kuitenkin itse uskon, että tämä kyseisten kenkien parjaaminen johtuu kuitenkin kaupallisista tavoitteista enemmän kuin oikeasti ergonomisista tai terveydellisistä syistä. Busineksessa pärjää vain se, joka saa eniten tuottoa omista tuotteistaan, ja siksi se mitä ihmiset ostavat kaupoista on tärkeää, koska se tuo rahaa yhtiön taskuun.

Eli jos tuo muovista tehty kenkä painaa keskivarvasta,niin tilanne on sama kuin jossain turvakengissä, missä jalka tulee erittäin kipeäksi, mutta mikään mukava kenkä tuo muoviläpyskä ei jalan kannalta ole. Ja uskon että noiden kenkien käyttö loppuisi välittömästi, jos henkilö niitä koko päivän käyttäisi. Kuitenkin aina välillä tulee ilmi, että kaikkia tällaisia asioita vastustetaan jostain kummallisesta syystä. Voidaan ihan oikeasti miettiä sitä, että onko kaikki asiat aina pakko kieltää, kun niistä ehkä pääsisi eroon helpommin, jos kyseisiä asioita annetaan hetken aikaa käyttää.

Se mistä olen itse noiden crocksien kohdalla huolissani on niiden onneton pohja, jonka takia esimerkiksi naulat tai lasinsirut saattavat tunkeutua sen läpi. Eikä noilla kengillä kyllä mikään mukava ole kävellä, ja kun kyseessä on muovi, niin silloin myös kengän pinta kuumenee erittäin kuumaksi, ja kun niissä ei ole mitään oikeaa ilmanvaihtoa, niin silloin lämpötila saattaa nousta todella korkeaksi. Mutta kielto tekee tuotteesta kiehtovan, koska sen käyttäjä voi silloin osoittaa muille kapinallisuuttaan. Ja esimerkiksi farmarihousuihin liittyvä megatrendi luotiin aikoinaan juuri vetoamalla nuorison kapinallisuuteen. Tämä trendi on vielä nykyäänkin vallitseva osa normaalia katukuvaa.

Kuitenkin itse hiukan ihmettelen näitä ”tyylipoliiseja”, joiden mielestä kaikkien ihmisten tulee olla aina kovin tyylikäs, kun hän menee kävelylle. Tietenkin me kaikki tiedämme, että olisi hienoa, jos esimerkiksi adidaksen lenkkitossut saisivat samanlaisen megatrendin aseman kuin nämä crocksit ovat saaneet. Megatrendi on asia, mikä aina välillä tulee esiin. Eli se tarkoittaa tuotteita, joita kaikki käyttävät. Ja yksi megatrendeistä on halpa ”porkkananistutuskenkä”, joka tulee kadulla välillä vastaan. Markkinointi tietenkin lähtee siitä, että olisi mukavaa, jos vastaan tulisi kalliita vaatteita eikä mitään 9 euron puutarhakenkiä. Markkinointiosaston tarkoitus on ohjata ihmisen kiinnostusta niihin tuotteisiin, joista yhtiö saa eniten voittoa eli kalliisiin tuotteisiin. Ja onhan tuo muovikenkä jo ollut melko pitkään ihmisten jalassa, joten markkinavoimien kannalta olisi ehkä parempi löytää uusi megatrendi, jonka luomisessa mainostoimistokin olisi osallisena.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Black holes don’t make information vanish. They just. Transform it into another form.

“Even in the complete absence of external matter, black holes aren’t completely dark, as a very small amount of low-energy radiation gets em...