Skip to main content

Vuokralla vai ei kas siinä on vasta pulma, ja joka tapauksessa kannattaa sopimus lukea tarkasti






Kun puhutaan vuokralla asumisesta, niin on olemassa yhtiöitä, jotka tarjoavat asuntoja esimerkiksi kuntoutuville alkoholisteille. Ja nämä yhtiöt tekevät usein sellaisia asioita, että he tilaavat vaikkapa verhoja tukusta, koska noista varusteista saa usein paljousalennusta. Yleensä juuri nämä asiat ovat jossain määrin kiusallisia joillekin yrittäjille, koska heidän asiakkaansa eivät varmaan juurikaan tuloja saa. Joissakin tapauksissa noiden vuokranantajien kanssa on tullut ongelmia, eli sopimusta ei ollakaan tehty vapaaehtoisesti, ja tässä oleva teksti ei mitenkään liity mihinkään tiettyyn taloyhtiöön, vaan on sellaista yleistietoutta siitä, millaista businesta näiden asioiden kanssa tehdään.

En tiedä että onko tällainen asia muille ihmisille kovin tuttua, mutta aina välillä törmätään taloihin, joissa on jokaisessa ikkunassa yhteneväiset verhot, ja tuolloin tulee heti mieleen sellainen asia, että onko kyseessä jokin vuokra-yhtiö tai miksi näitä toimijoita nyt sitten oikeastaan kutsutaan, koska on aivan mielettömän erikoista, että kerrostalossa on yhteneväiset ikkunaverhot useissa ikkunoissa samaan aikaan, ellei taloon sitten ole tehty sisäisiä muutoksia. Se tarkoittaisi sitä, että tuollaista kerrostaloa asuisi yksi ja sama henkilö, eli siinä olisi sitten rahaa käytetty todella paljon, koska tuollainen asunto ei mikään erityisen halpa ole. Siinä että ihminen tarjoaa asuntojaan vuokralle jolekin yritykselle ei sinällään ole mitään erityisen laitonta.

Mutta siinä on kuitenkin sellainen aspekti, että jos henkilö, jonka toiminta on puhtaasti voiton tavoittelua esimerkiksi esittää muille olevansa joku hyväntekijä, niin silloin voidaan puhua siitä, että hän saattaa olla moraaliton henkilö, joka tienaa toisten ihmisten kärsimyksellä tai oikeammin tarpeella saada asunto. Ja tuollainen toiminta voi sitten aiheuttaa erittäin ikäviä asioita, kuten sitä että vuokranantaja saattaa käyttää sellaisia otteita, että niitä ei ehkä voida täysin hyväksyä. Tuohon toimintaan kuuluu joissakin tapauksissa esimerkiksi sellaisia optioita, että vuokranantaja saattaa kävellä asuntoon ilman ennakkovaroitusta, ja ryhtyä tekemään siellä kotietsintöjä.

Tai sitten vuokrasopimukseen kuuluu sellaisia varauksia, että asunto on otettavissa tietyksi ajaksi jonkun toisen toimijan hallintaan, kuten esimerkiksi kauan sitten tapahtuneissa Helsingin yleisurheilun mm- kisoissa tapahtui. Eli oliko nyt opiskelija-asunnoissa sellaisia vuokrasääntöjä, joiden mukaan asukas sai lähteä pois asunnostaan, kun sinne majoitettiin yleisurheilja. En tiedä mitä se sitten tarkoittikaan, mutta tuo asia kyllä varmasti oli herättänyt hiukan keskustelua, ja joissaki asunnoissa kuulemma on ollut suihkun käyttöä- tai muita vastaavia asioita koskevia rajoituksia, joita niissä ei pitäisi olla ollenkaan.

charelesfort.blogspot.fi

Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...