Skip to main content

Lentävä hangaari AERODYNE ja Dr. Alexander Lippischin suuri visio

AERODYNE
Kuva 1.

Yllä olevassa kuvassa on varmasti maailman oudoimpia lentokoneita, mitä maailma milloinkaan on nähnyt. Kyseessä on Saksalaisen lentokoneinsinööri Dr. Alexander Lippischin (Kuva2) (1894-1976) luonnostelema AERODYNE joka oli oikeastaan monella tavalla erikoinen sekä ajastaan edellä oleva lentokone, jossa ei ollut ollenkaan lentäjää eikä siipiä, vaan konetta pidettiin ilmassa sen takaosasta purkautuvan ilmavirtauksen avulla. Ensimmäiset AERODYNE-koneet valmistettiin Dornierin tehtailla jo 1930-luvulla, ja tuo väline oli oikeastaan pelkkä putki, jonka läpi potkuri puhalsi ilmaa.

Kyseessä oli muuten yksi maailman ensimmäisistä miehittämättömistä lentokoneista, mitä milloinkaan on rakennettu. Tuo tekniikka kehitettiin alun perin lentotukialuksilta operoivia lentokoneita varten, ja koneen siivettömyys ja sen koteloitu potkuriratkaisu olivat todella käyttökelpoisia lentotukialusten rajoitettua tilaa varten, ja esimerkiksi aallot eivät tuolloin tuottaneet samaa ongelmaa, kuin perinteisissä potkurikoneissa, jotka irrotessaan kiinnikkeistään saattoivat rikkoa omat potkurinsa, ja siivettömyys tietenkin teki koneesta muutenkin vähemmän tilaa vievän sekä helpomman valmistaa, eikä se ollut niin herkkä kolhuille.
Dr Alexander Lippisch
(1894-1976)
Kuva 2

Samoin tuo kone oli helpompi ja nopeampi lähettää ilmaan, kuin hävittäjä, jonka siivet kääntyivät sivuun.  Eli niitä ei tarvinnut avata ennen lentoa, mikä teki lentotoiminnasta nopeampaa. Mutta Toinen Maailmansota keskeytti AERODYNE-ohjelman jatkamisen Hitlerin Saksassa. Sodan lopulla Lippisch siirtyi muiden saksalaisten lentokoneasiantuntijoiden kanssa Yhdysvaltoihin OPERATION PAPERCLIP:in yhteydessä, ja tuolla tuo aikansa paras VTOL eli Vertical Take-Off and Landing-asiantuntija sitten jatkoi AERODYNE:n kehitystä, vaikka hän samalla työskenteli muissakin lentokoneohjelmissa.

Mutta myöhemmin AERODYNE:n kehittämistä jatkettiin USA:ssa Collins Aircraft Corporation toimesta, ja tuo epäkonventionaalinen VTOL-kone lensi muutamia kertoja  vuonna 1968. Tilauksen koekoneesta teki Yhdysvaltain laivasto, ja tuon koneen muodon epäillään olevan osa tuota innovaatiota. Eli tuo laivaston käytössä oleva versio oli ilmeisesti muutettavissa niin, että tuon koneen sivuille olisi kiinnitetty suihkumoottorit, ja ilma olisi päästetty syöksymään tuon lentävän hangaarin kuoren lävitse, jolloin sen nopeus olisi voitu nostaa erittäin suureksi. Hangaari oli kuulemma varustettu erityisillä leikkureilla, joilla kaapatusta koneesta olisi leikattu siivet irti, jotta se olisi mahtunut tuon lentävän siivouspakin sisään.

Kyseisen koneen tarkoitus olisi ollut tarinoiden mukaan kaapata muita lentokoneita ilmasta, ja tuo tilaaja olisi ollut ORGANISATION DELTA, jonka tehtäviin kuului myös pudonneiden USA:n tiedustelukoneiden palauttaminen Yhdysvaltoihin, joten tuosta lentävästä putkesta toivottiin ratkaisua esimerkiksi mahdollisesti Neuvostoliittoon loikkaavien hävittäjien palauttamisessa sekä tilanteessa, missä lentokone kaapataan ilmassa. Tuo AERODYNE:n tarkoitus olisi ollut lentää kaapattu kone kiinni, ja siepata se sisälleen. Tämän jälkeen tuo hangaari olisi suljettu niin, että ilma olisi hävinnyt sen sisältä, mikä olisi johtanut kaapatun koneen moottorin välittömään sammumiseen.



Comments

Popular posts from this blog

The anomalies in gravity might cause dark energy.

"Physicists at UC Berkeley immobilized small clusters of cesium atoms (pink blobs) in a vertical vacuum chamber, then split each atom into a quantum state in which half of the atom was closer to a tungsten weight (shiny cylinder) than the other half (split spheres below the tungsten). (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) By measuring the phase difference between the two halves of the atomic wave function, they were able to calculate the difference in the gravitational attraction between the two parts of the atom, which matched what is expected from Newtonian gravity. Credit: Cristian Panda/UC Berkeley" (ScitechDaily, Beyond Gravity: UC Berkeley’s Quantum Leap in Dark Energy Research) Researchers at Berkeley University created a model that can explain the missing energy of the universe. The idea is that the particles and their quantum fields are whisk-looking structures. Those structures form the superstrings that are extremely thi...

When the most advanced tool becomes the enemy of advance.

Why... Above this text is the image that is not made by using AI. I took that image yesterday evening. That thing required a little bit of trouble and time. Walking into that point, taking my cell phone, and taking that picture took time. When I looked at that picture I realized why people use AI in many things. AI offers easy things to get the job done. That easy tool allows people to make thousands of lines of code in minutes.  That is possible if the person uses some code libraries. And that makes a person effective. But that thing is not good for advancement and innovation. Also, that way of making programs is not good for data security. If some hackers get those code libraries that allow them to break the systems those codes are used.  We know that thing. But we ever ask why person makes that thing? Why does that person use libraries and copy-paste? Why that person uses code, that somebody gave to the hard disk? The answer is this something forces a person to make things ...

Neon and time crystals can be the new tools for quantum computing.

"New research investigates the electron-on-solid-neon qubit, revealing that small bumps on solid neon surfaces create stable quantum states, enabling precise manipulation. This research, supported by multiple foundations, emphasizes the importance of optimizing qubit fabrication, moving us closer to practical quantum computing solutions." (ScitechDaily, Quantum Riddle Solved? How Solid Neon Qubits Could Change Computing Forever) Researchers created a superposition in solid neon. And those neon ions, where the system creates superposition in their surfaces.  Making it possible to manipulate those atoms. The atom-based qubit has one problem. Orbiting electrons cause turbulence in their quantum fields. The thing that can solve the problem is to use the quantum fields for the superposition.  If the system can position electrons at a certain point, it can make a small hill to the atom's surface. And the system can use that thing for making quantum superposition between the mos...