Friday, April 29, 2016

Valkoisen Suomen voitto eli maihinnousu Loviisaan sekä Kotkaan

Rüdiger von der Goltz
(1865-1946)
Kuva I


Vaikka valkoiset voittivat sisällissodan tai vapaussodan vuonna 1918 periaatteessa omin voimin, niin toki Saksan Itämeren divisioona oli melko paljon mukana nopeuttamassa punaisten tuhoutumista, ja tuon divisioonan vahvuus oli parhaimmillaan 14 000 miestä. Eli oikeastaan Herr generalmajor und freiherr Rüdinger von der Goltzilla (kuva II) oli komennossaan 14 divisoonan verran sotilaita. Näiden joukkojen avulla Mannerheimin "Valkoisen armeijan" oli helppo voittaa "punainen suomi". Joka oli joutunut kahden rintaman sotaan. Yleensä divisioonan koko oli ennen noin tuhat miestä, joten melkoisella joukolla olivat saksalaiset "retkeilemässä" Suomessa.

Mutta kuten tiedämme, niin vaikka kyseessä oli periaatteessa eräänlainen rosvojen kukistamisoperaatio, nin propaganda määritteli tuon yksikön kooksi divisioonan. Kuten tiedämme, niin  kenraalimajuri  von der Goltzille oli annettu tehtäväksi "valkoisen suomen auttaminen", ja hän sitten toi joukkojaan Tallinnasta Suomeen. Mutta vaikka tuo suuri sekä ansioitunut sotilas oli kaiken muun osannut tehdä oikein, ja hänen asevoimilleen ei vastustajaa ollut, niin kuitenkin tuo mies teki pienen virheen, joka saattoi johtaa siihen, että esimerkiksi "Ali Aaltonen" sekä Otto Wille Kuusinen pääsivät pakoon Neuvostoliittoon.

Kun puhutaan siitä, että Rüdinger von der Goltzilla oli mahdollisuus nousta maihin Kotkassa, niin hän teki silloin tietenkin silloin pienen virheen, joka saattoi maksaa paljon. Näet häneltä jäi sitten itäraja kokonaan varmistamatta, ja useita punaisia lähti silloin pakoon. Samoin esimerkiksi Turusta varmasti sitten pakeni ihmisiä Ruotsiin. Vaikka tuo sisällissodan loppu oli erittäin nopea, niin "valkoinen terrori" teki punaisten elämästä hiukan liian hankalaa. '

Eli noiden punaisten kova kohtelu sodan jälkeen tukki mukavasti myös heidän suunsa, ja kovan luokan propaganda teki sitten esimerkiksi ilmiantamisen todella vaikeaksi. Myös teloitusten kohde, eli punaisten taistelijoiden ampuminen oli oikeastaan kuin vettä noiden bolshevikkien myllyyn. Myös valkoisten puolella oli ylilyöntejä eli Onni Kokon tapauksen kaltaisia asioita hiukan paisuteltiin, ja joissakin lähteissä tuo 13 vuotiaan  punaisten surmaaman vapaussoturin nimi on muutettu Onni Eloksi

Eli vaikka SKP sitten kiellettiin maassamme pakkolaeilla, niin aate ei tietenkään mihinkään sammunut. Tuota puoluetta johdettiin silloin Neuvosto-Venäjältä käsin, ja sen perustaja Otto Wille teki Staliniin vaikutuksen, joka nosti hänet erittäin korkealle Moskovan hierarkiassa. Mutta kuten tiedämme, niin juuri pakkolait mahdollistivat SKP:n maanalaisen toiminnan Suomessa, ja se oikeastaan päättyi vasta kun puolue laillistettiin vuonna 1945.

Vaikka 1920- 1940-luvun alun SKP:tä voidaan pitää maanpetoksellisena järjestönä, niin kovat kommunistilait sekä yhteiskunnan ikävä asenne noita työläisiä kohtaan aiheuttivat sen, että aatteesta tuli kapinoinnin vertauskuva. Tuo saattaa selittää sen, että miksi moni taiteilija meni aikoinaan hakemaan SKP:n jäsenkirjaa. Taiteilijat ovat usein kapinallisia ihmisiä, joilla tulee helposti ristiriitoja vanhempiensa sekä sukunsa kanssa, ja siksi he hakeutuivat SKP:n vaikutuspiiriin.

Näet elämä kotoa pois potkitulla ihmisellä ei ollut hääviä tuolloin entisajan Suomessa. SKP tarjosi 1950-luvulla esimerkiksi toimitiloja sekä keikkoja myös aloitteleville taiteilijoille, joiden tehtävänä oli sitten levittää sosialismin "ilosanomaa" kaikelle kansalle. Eli vaikka taiteilija ei koskaan oikeastaan itse ehkä pitänyt sosialismia omana aatteenaan, niin ihmisille laulettiin sitä, mitä taiteilijoiden palkanmaksajat halusivat heidän laulavan. Ja tuolloin ennen piti tietenkin vuokra maksaa, sekä jonkin verran extratuloja saada elämiseen, vaikka valtiotieteellistä tiedekuntaa nuo ihmiset muuten kävivätkin. Samoin silloin suloisella kekkosen ajalla oli tapana korostaa itäblokin yhteiskunnan suloisuutta, ja sitä että sosialistiset maat olivat se parempi vaihtoehto, joten tietenkin he sitten kuvittelivat, että esittämällä sosialistista musiikkia olisivat he sitten jotenkin hyväksyttyjä ihmisiä.
charelesfort.blogspot.fi

Kemiallisen aseen teho sekä hirveys tekivät siitä erittäin houkuttelevan vaihtoehdon

SS-1 "SCUD"
Kuva I


1. Kemiallinen sodankäynti on oikeastaan pelkästään siviileihin kohdistuvaa murhaa


Kemiallinen ase on kansainvälisillä sopimuksilla kielletty sodankäynnin muoto, kuten esimerkiksi myös dum dum- eli ristipääluodit myös ovat. Kuitenkin esimerkiksi poliisien käyttämät luodit ovat sellaisia, että ne lytistyvät osuessaan maaliinsa. Samoin kloorin käyttö asuntoja tyhjennettäessä on myös sallittua. Mutta kuten tiedämme, niin sisäisiä konflikteja ei säätele mikään laki maailmassa. Kun puhutaan kemiallisesta aseesta sekä sen kieltämisestä, niin syynä on ollut se, että tuo asetyyppi surmaa ihmiset ja jättää varusteet ehjiksi.

Tuota pidetään äärettömän tehokkaana sekä julmana tapana surmata vihollisia. Kuitenkin esimerkiksi myös neutronipommit tekevät samalla tavalla, ja esimerkiksi NAPALM aiheuttaa samanlaisia palohaavoja kuin fosgeenin kaltainen kemiallinen ase. NAPALM:ia voidaan myös pitää samalla tavoin epähumaanina aseena kuin myrkyllisiä kemikaaleja. Eli normaalisti rintamalla olevat sotilaat ovat varustautuneet paksuilla suojavarusteilla, jotka suojaavat myös tulelta.

Kuitenkin NAPALM: ia käytetään myös kaasujen neutraloimiseen. Eli sillä poltetaan ilmaan päässyttä tai tahallaan päästettyä kemikaalia. Kemiallisia aseita käytetään monissa maissa omien kansalaisten pelotteluun. Samoin pelkästään sillä uhkaaminen saa viholliset pukemaan suojapuvut päälleen. Kemiallisilla aseilla voidaan uhata vihollisia sekä tehdä heidän elämästään vaikeaa. Näet vaikka hermokaasut ovat nykyään erittäin tehokkaita, mutta niiltä suojautuminen vastakemikaalien avulla on myös helppoa.

Eli omat joukot ottavat turvakemikaalin ennen operaation aloittamista, jolloin hermokaasu on tehotonta. Mutta jos vihollinen käyttää esimerkiksi fosgeenia tai sinappikaasua tuossa operaatiossa, niin silloin sotilaat joutuvat käyttämään suojapukuja sekä kaasunaamareita. Ja jos ilmaan ruiskutetaan ärsyttävää kemikaalia, niin silloin kohdealueella olevat henkilöt joutuvat käyttämään suojapukuja.Tuolloin hermokaasun vastakemikaalien teho laskee. Eli turvapistos pitää aika ajoin ottaa uudestaan.

2. Myös syanidi on nopeaa ja tehokasta

Tällöin sotilaat joutuvat riisumaan NBC-suoja-asun tai pistämään siihen reiän. Toki kemiallisessa sodassa käytetään usein myös klooria, joka saa suojapuvun tuhoutumaan.  Noita ärsyttäviä kemikaaleja kuten sinappikaasua käytetään usein kranaateissa, joissa on mukana pieni annos polttotaisteluainetta, jolloin esimerkiksi sinappikaasu saadaan höyrystymään, tai sitten joko sinappikaasua tai kloorivettä ruiskutetaan vihollisen päälle rikkaruohosumuttimilla, jotka ehkä on asennettu lennokeihin tai lentokoneisiin.

Klooria on lisätty myös eräisiin mellakan torjuntaan tarkoitettuihin kyynelkaasuihin sekä veteen, mitä suihkutetaan mellakoitsijoiden päälle, jotta heidän mahdolliset naamarinsa saadaan hajotettua. Vaikka hermokaasut ovat tietenkin käyttökelpoisia välineitä, jos halutaan tehdä ison luokan sotarikos, niin kuitenkin tukahduttavat tai muuten myrkyttävät kemikaalit ovat yhtä käyttökelpoisia, koska niiltä ei voida suojautua suojelupiikeillä, vaan on käytettävä raskaita suojapukuja. Jos käytetään vaikkapa syanidia, niin silloin voidaan puhua melkein yhtä tappavasta välineestä kuin hermokaasujen yhteydessä puhutaan.

3. Kemiallinen ase on omiaan terrorisodankäyntiin.

Syy miksi kemiallinen sodankäynti pitää aina huomioida on se, että joskus noiden aseiden käyttö on tuudittanut sotilaat siihen, että vihollisen armeija ei ole enää taistelukelpoinen, vaikka heillä on ollut sopivat varusteet, ja seurauksena on ollut se, että ylimielinen komentaja joka etenee kaasutetulle alueelle on joutunut vihollisen väijytykseen. Eli kemiallinen ase on tehoton koulutettua sekä hyvin varustettua sotilasta vastaan. Mutta siviileillä ei noita varusteita ole, joten esimerkiksi Iranin sekä Irakin sodassa sekä muissa konflikteissa on välillä aiottu ampua vihollisen pääkaupunkiin kemiallisia aseita, joiden tarkoitus on ollut pelkästään vihollisen terrorisoiminen.

Noilla periaatteessa vanhentuneilla Scud-ohjuksilla ei ollut edes tarkoitus tuhota mitään sotilaallisia kohteita, vaan aiheuttaa pelkoa vihollisen keskuudessa, ja epäillään että Saddamin Scud-ohjukset mitä laukaistiin kohti Irania olivat tarkoitettu vain testaamaan sitä, että riittikö noiden ohjusten kantama ehkä 14 litran hermokaasupanoksen kuljettamiseen kohteeseensa. Eli vaikka Al-Hussein ohjukset oli varustettu vain 14 kg taistelukärjillä, niin tulos olisi ollut tappava, mikäli nuo ylimääräisillä rakettivaiheilla varustetut Scud-ohjukset olisivat kuljettaneet hermokaasua tai pernaruttoa.

4. Hermokaasukranaatti on usein kaksikomponenttinen

Nuo rakettiaseet ovat erittäin tehokkaita kuljetusvälineitä, mikäli ajatellaan hermokaasun kuljettamista kohteeseen. Normaalisti hermokaasukranaatti on sellainen, että siinä on erillisissä kammioissakahta kemikaalia, jotka ovat yksin vaarattomia, ja sitten kun nuo kemikaalit yhdistyvät ammuksen väliseinän luhistuessa syntyy hermokaasua. Nuo kemikaalit kuljetetaan operaatioalueelle eri teitä, ja sitten ne lastataan ammuksiin. Kun nuo ammukset sitten osuvat kohdealueelle, niin niiden sisällä olevat pienet räjähdyspanokset räjähtävät murtaen tuo ammuksen väliseinän sekä levittävät samalla kemikaalien yhdistyessä muodostuvaa neuroagenttia ympäriinsä. Koska ammus räjähtää osuessaan maahan, niin silloin saattaa käydä niin, että kemiallisen aseen käyttäjä voi peittää rikoksensa jäljet.

Samoin voimakkaan hajuiset yhdisteet, joilla tehostetaan savupommien vaikutusta ovat tärkeitä, kun seurataan kemikaalien leviämistä alueelle. Hermokaasujen ongelmana on niiden tavaton myrkyllisyys, joten ennen varsinaista kemiallista hyökkäystä vihollinen levittää varmasti savupanoksia tuolle operaatioaluelle, jotta se voi seurata kaasun leviämistä. Kemiallisen aseen ongelma sodankäynnin kannalta on se, että kyseinen kaasu helposti alkaa liikkua kohti omia asemia, mikäli tuulen suunta muuttuu. Ja esimerkiksi hermokaasun ollessa kyseessä, pitää detektorin piipata erittäin herkästi, jotta sotilaat ehtivät ottaa tuon turvapiikin hyvissä ajoin. Vaikka hermokaasu on nopeaa sekä tehokasta, niin esimerkiksi syanidiyhdisteillä on melkein sama teho, ja noilla yhdisteillä voidaan boostata esimerkiksi sariinin sekä VX:n tehoa.

Thursday, April 28, 2016

Florensinihmisen sekä pienikokoiset homidit




Amazonasin allas on maailman suurin yhteneväinen metsäalue, jossa aina silloin tällöin kameraan tarttuu kuva jostain oudosta eläimestä. Osa noista eläimistä on jälkeenpäin tunnistettu esimerkiksi liskoiksi, jotka nousevat takajaloilleen tullesasaan uhatuiksi. Eräs erikoisimmista liskoista on saanut nimen "jeesuslisko" siksi että se pystyy kävelemään veden päällä. Mutta tarinoiden mukaan tuolla metsän siimeksessä elää "isojalan" sekä "Himalajan lumimiehen" Etelä-Amerikan serkku, mikä oikeastaan poikkeaa eräällä tavoin edukseen noista kahdesta kuuluisasta sukulaisesta. Amazonasin versio tuosta hahmosta on verraten pienikokoinen, sekä se käyttää tarinoiden mukaan myös vaatteita, ja myös vihaa lapsia, joita tuo kammottava hahmo houkuttelee metsään.

Kyseisen kauhutarinan mukaan nämä meidän omia tonttujamme muistuttavat olennot vaanivat lapsia, joita he sitten houkuttelevat tuonne syvälle Amazonasin metsikköön, ja tekevät heille väkivaltaa. Tuo amazonasin tarinoiden homidi, on siis hahmo, joka  muistuttaa hiukan ulkonäöltään ehkä noin 60 000 vuotta sitten sukupuuttoon kuollutta "Florensinihmistä"(Homo Floriensis) (Wikipedia) , jonka luurankoja on löytynyt Indonesiasta. Itse olen sitä mieltä, että Homo Sapiens on saattanut surmata nuo indonesiasta löytyneet florensinihmiset kostoksi esimerkiksi lapsille tehdylle väkivallalle, ja monissa kertomuksisissa tuo florensinihminen kuvataan myös ilkeäksi olennoksi, joka teki pahaa ihmisille. Eli olisiko tuo "florensinihminen "oikeastaan edelleen elossa jossain Amazonasin altaalla, ja he ehkä sitten huomaamattaan ovat houkutelleet lapsia mukaansa.


Se onko florensinihminen oma lajinsa kiehtoo antropologeja sikäli, että jos tuon lajin ainoat edustajat ovat olleet nuo Florensin saarelta löytyneet luurangot, niin silloin kyseessä on erittäin suppea populaatio, mikä ei missään tapauksessa olisi lajina ollut elinkelpoinen. Lajin kehittymiseen kuluu erittäin pitkä aika, joten jos kyseessä olisi jokin uusi ihmislaji, niin silloin tuon populaation on täytynyt olla peräisin jostain toisesta paikasta. Saarelta löytyneet luurangot ovat 60 000- 100 000 ja työkalut 50 000- 190 000 vuotta vanhoja. Ja vaikka florensinihmisen aivojen koko oli melko pieni, niin heidän käyttämänsä työkalut ovat olleet samaa tasoa kuin isojen eli Homo Sapiens-ihmisten, mikä kertoo siitä, että heidän älykkyytensä saattoi olla samaa tasoa kuin Homo Sapiensin, ja esimerkiksi paikallisen homidin eli "Pendek-miehen" väitetään olevan tuollaista lajia.

Kun puhutaan florensinihmisestä, niin tarkoitetaan melko pienikokoista homidia, eli eräänlaista kääpiökokoista ihmistä, jonka jäänteitä löytyi eräältä saarelta Indonesiasta. Tuo ihmisen alalajiksi epäilty ryhmä on kuitenkin hävinnyt Maapallolta jo pitkän aikaa sitten, mutta koska kyseessä oli kuitenkin isoilla aivoilla varustettu laji, joka on saattanut ehkä jopa osata matkustaa Tyynen valtameren yli. Ja jos tässä sitten aletaan arvailla oikein kunnolla, niin tuo florensinihminen on saattanut olla peräisin Amazonasilta, jossa he saattavat edelleen elää. Vaikka tämä tietenkin on meille melko vieras ajatus. Kuitenkin tonttujen sekä amazonasin "pikkuväestä" kertovissa tarinoissa on paljon yhteisiä piirteitä.

Molemmat niistä käyttävät vaatteita sekä vakoilevat ihmisiä heidän omasssa talossaan. Mutta kun puhutaan noista "amazonin tontuista", niin silloin tietenkin on olemassa monenlaisia hypoteeseja, joiden avulla noita havaintoja on yritetty selittää. Yksi niistä on tietenkin jokin lisko tai apina, joka on tullut kuvatuksi turvakameralla. Samoin selitykseksi on tarjottu esimerkiksi ihmiskokeita, eli tohtori Mengelen väitetään jatkaneen työtään tuolla viidakossa, tai ehkä nuo olennot ovat jotain degeneroiuneita versioita jostain apinoista tai liskoista. Kukaan ei tiedä totuutta, mutta tarinat elävät edelleen, ja amzonasilta löytyy todella outoja eläimiä, joten näistä asioista pitää välillä aina keskustella.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Floresinihminen

kimmonsivu.blogspot.com

Sähkökäyttöinen polkupyörä olisi ekologinen vaihtoehto polttomoottorille

Kuva I

Sähkökäyttöinen polkupyörä voisi olla komea sekä ekologinen väline sekä loistava vientiartikkeli, jos se toteutetaan oikein,ja niitä on muutamia kappaleita jo liikenteessä (Kuva I). Eli tuo väline voisi olla esimerkiksi sellainen, että kun henkilö ensin polkee normaalisti polkupyörää eteen tai hän laskee mäkeä, niin pyörän vanteeseen kiinnitetty generaattori varaa akkua, eli kyseessä olisi oikeastaan apumoottorilla varustettu malli, jossa sähkömoottori avustaisi polkemista. Ja kun polkija tuntee, että hän ei jaksa polkea, niin hän voi kytkimestä eli sarveen kiinnitetystä katkaisimesta vaihtaa sähkömoottorin tuohon tilalle, tai sitten hän voisi käyttää sähkömoottoria silloin, jos tuon pyörän polkeminen ylämäkeen käy liian raskaaksi. Toki niissä voitaisiin käyttää myös vaihdettavaa akkua, mutta kun puhutaan akun kestosta, niin ongelmana on sen kuluminen.

Tuollainen polkupyörä voisi tietenkin käyttää manuaalisen katkaisimen tilalla älykästä teknologiaa, missä pieni tietokone aistii sen, että miten polkimien polkeminen korreloituu polkupyörän nopeuteen, ja jos vastus on pieni, niin silloin polkupyörän akselien napoihin asennetut pienet generaattorit lataavat akkuja, tai käyttävät apumoottoreita silloin, jos polkija vaikuttaa väsyneeltä. Eli tietokone analysoi sitä, miten polkimet pyörivät sekä millainen niiden tuottama vääntömomentti on.

Ongelma sitten tietenkin on siinä, että jos maasto on kovin mäkistä, niin silloin saattaa käydä niin, että tuo akku pääsee tyhjenemään. Mutta kun puhutaan sähkömoottorista sekä polkupyörästä, niin kyseinen liikenneväline on hiukan liian kevyt, jotta tuosta ajosta tulisi turvallista. Jos tuo polkupyörä on liian kevyt suhteessa moottorin tehoon, niin silloin saattaa tuosta ajonopeudesta tulla vaarallisen kova, ja en usko että tuollaiseen 60-70 km/h kulkevaan liikennevälineeseen suhtaudutaan kovin positiivisesti, jos sillä ajetaan kevyen liikenteen väylällä. Eli polkuupyörän rakenteesta johtuen tuo liikenneväline saa helposti liian suuren ajonopeuden, ja sitten seuraa onnettomuus.

Näet jos tekniikka pettää, ja polkupyörän moottoria ei saada sammumaan, niin silloin voi seurauksena olla pahimmillaan onnettomuus, jos pyörän eteen tulee este. Eli manuaalisessa mallissa voisi käydä niin, että ajaja ei ulotu katkaisijaan kesken ajon, ja sitten hän voi joutua onnettomuuteen, ellei sitten uskalla ajaa ojaan. Tietokoneistettu malli ei kovin paljoa laskentatekniikkaa tarvitse, joten ohjelmistoltaan modifoitu rannetietokone kelpaa tehtävään aivan hyvin, mutta ongelma sitten on siinä, että tuosta sähköpolkupyörästä tulisi turvallinen, niin sen jarruja tietenkin pitää kehittää. Samoin se on varustettava sellaisella kytkimellä, mikä sitten katkaisee virran moottorista, jos tuo polkupyörä karkaa käsistä. Liitteenä on linkki aihetta käsitteleville kotisivuille, ja siitä löytyy se, minkä hintaisia sähköpolkupyörät ovat tällä hetkellä. Eli noiden pyörien hinnat vaihtelevat vajaa tuhannesta neljääntoista tuhanteen dollariin

http://www.electric-bikes.com/bikes/index.html

Kirjoittiko Aspasia eli Perikleen toinen vaimo tuon suuren johtajan puheet?

Kuva I

Yksi antiikin merkittävimmistä naisista oli nimeltään Aspasia (Kuva I). Kyseessä oli Perikleen toinen vaimo, joka oli kuulemma vaikuttanut filosofeista koostuvassa "Perikleen piirissä", eli hän oli erittäin paljon lukenut sekä asioita pohtinut nainen, koska hänet ylipäätään mainitaan historian kirjoituksessa henkilönä, joka on perehtynyt filosofiaan sekä filosofien tapaan toimia. Kun ajatellaan Aspasiaa noiden kuvausten valossa, niin voidaan päätellä, että kyseessä oli ajan henkeen nähden hyvin poikkeuksellinen nainen, koska Perikles esimerkiksi suuteli häntä julkisesti. Tuon ajan naisten paikka oli sisällä sekä poissa ihmisten silmistä. Ja koska Perikles oli Ateenan suuria vaikuttajia, niin se että Aspasia oikeasti mainitaan myös julkisen vaikuttamisensa kautta varmasti on osittain Perikleen ansiota.

Toki tuon ajan nainen oli itse asiassa isänsä holhouksessa koko ikänsä, mikä tietenkin paransi hänen oikeusturvaansa kotona tapahtuvissa väkivaltatapauksissa. Olettaen että hänen isänsä sitten piti naisen puolta, ja itse ainakin olen sitä mieltä, että Aspasialla oli jokin valta Perikleeseen, koska Ateenassa oli tapana se, että jos puoliso ei ollut täysin miehen hallinnassa, niin silloin tuota miestä kehotettiin palauttamaan vaimonsa kuriin sekä järjestykseen. Joten olen sitä mieltä, että ehkä Aspasia oli kirjoittanut ainakin osan Perikleen puheista, ja tämä ei sitten uskaltanut komentaa vaimoaan, joka julkisesti nolasi tätä. 

Ja jos Aspasia oli osan puheista kirjoittanut, ja säästänyt noista kirjoitelmistaan kopiot, niin silloin saattoi olla niin, että Perikles olisi ainakin naurettu pihalle kansalliskokouksesta, ellei sitten häntä olisi surmattu noiden plagioitujen tekstien takia, ja tuo varmasti olisi herättänyt ihmisten vihan tuota miestä kohtaan. Olisiko mitään suurempaa häpeää, kuin se että suuri Ateenan johtaja sekä Filosofi olisi tilannut tekstinsä naiselta tai varastanut niitä oppilailtaan? Jos tuo olisi paljastunut, niin Perikles sekä hänen maineensa Ateenan suurena ajattelijana olisi mennyttä. Samoin hänen suosionsa olisi ikuisesti kadonnut, jos noiden mahtipontisten tekstien takaa paljastuisi Aspasia. Sitä ei varmasti kukaan olisi koskaan niellyt, ja ehkä Perikles olisi tästä jopa henkensä menettänyt.

Mutta Ateenassa oli tapana että naiset eivät saaneet koskaan oikeastaan poistua kotoaan, vaan jokainen julkinen esiintyminen, mukaan luettuna torilla käyminen oli miesten tehtävä, ja naiset oikeastaan olivat miestensä orjia. Ateenassa äänioikeus oli vain miehillä, ja saadakseen tuon historian kirjoissa paljon mainostetun oikeuden piti miehen olla molempien vanhempien kautta Ateenan kansalainen, ja noista molemmilla piti olla äänioikeus, tai oikeastaan vaimon tapauksessa hänen isänsä piti olla Ateenan syntyperäinen kansalainen. Ja jos jompikumpi vanhemmista ei ollut äänioikeutettu tuossa suuressa antiikin demokratiassa, niin silloin tuo lapsi oli juridisesti täysin kyvytön osallistumaan poliittiseen päätöksentekoon, ja hänen asemansa oli sama kuin helooteilla.

Tämä tarkoitti sitä, että tuo demokratia Ateenassa oli oikeastaan vain kosmeettista toimintaa, ja valta tuossa kaupunkivaltiossa oli oikeastaan melko pienen yläluokan käsissä, ja vaikka kaikilla Ateenassa asuneilla oli tietenkin puheoikeus noissa kaupungin päättävissä elimissä, niin tuo puheoikeus ei käytännössä paljoa painanut, kun säännöissä sanottiin, että jos nainen tai helootti puhui, niin hän teki sen vain sellaisen henkilön luvalla, joka oli päätösvaltainen kokouksessa. Eli kuka tahansa päättävän kokouksen jäsenistä saattoi käskeä häntä vaikenemaan Ja tuo sitten varmasti auttoi Spartaa voittoon, kun kaupunkien välit sitten viilenivät, ja alkoi niin sanottu Peneloponnesolaissota, mikä päättyi Spartan voittoon, näet esimerkiksi Spartassa saattoivat naiset sekä helootit käyttää kulissien takaista valtaa tehokkaammin, ja heillä oli oikeus esimerkiksi pitää liikeyritystä, mikä ei tullut kuuloonkaan Ateenassa.  

charelesfort.blogspot.fi

Stealth lentokoneet sekä niiden asema ilmailussa

YF-23 BLACK WIDOW II
Kuva I


F-22 on yksi maailman parhaista hävittäjäpommittajista, ja sen erikoisuus on mahdollisuus käyttää "supercruisea", mikä tarkoittaa sitä, että kone voi ylittää äänennopeuden ilman jälkipoltinta. Toki nykyaikaisissa suhkumoottoreissa on mahdollisuus säätää myös jälkipolttimeen menevän polttoaineen määrää, mikä tekee myös niistä erittäin käyttökelpoisia. "Supercruisen" ongelmana on se, että moottorin lämpö kohoaa sisäisen palamisen takia erittäin korkeaksi, mikä sitten lisää moottorin ahtimeen sekä sen turbiiniin kohdistuvaa lämpörasitusta.

Mikäli  taas käytetään säädettävää jälkipoltinta, niin moottoriin kohdistuva lämpö tulee ikään kuin sen turbiiniosan ulkopuolelta. Tuolloin moottorin sisäinen lämpötila saadaan putoamaan alemmaksi. Mutta tuo F-22:n "supercruise"-ominaisuus on siis moottorissa eikä moottorin jäähdyttäminen "ram-ilmalla" eli ohjaamalla tuota viimaa moottorin ohi ole mitenkään ongelmallista. F-22 on oikeastaan melko erikoinen kone, koska se että tämä väline sekä suuri osa sen teknillisistä ratkaisuista on täysin julkisia asioita panee miettimään sitä, mitä lentokonetta supervallat sitten salaavat?
Sukhoi SU-35
Kuva II

Jos puhutaan noista hävittäjien numeroista, niin F-22 ja muut parilliset numerot merkitsevät yleensä julkista konetta, ja esimerkiksi F-22 aikoinaan voitti kilpailussa YF-23 BLACK WIDOW II-koelentokoneen(Kuva I), jota pidetään edelleen paljon parempana stealth-koneena. Toki F-22:n kaltaiset kolmannen sukupolven STEALTH-hävittäjät käyttävät joissain tapauksissa plasmastealth-teknologiaa, missä lentokone peitetään nokasta suihkutettavalla ionisoituneella kaasulla, mikä sitten imee kaikki tutkasäteet itseensä. Syy miksi plasma-stealth ei tuhoa hävittäjän tai pommittajan järjestelmiä johtuu siitä, että eräissä venäläisissä lähteissä mainitaan se, että lentokone on itse varattu sellaisella sähkövarauksella, mikä pitää tuon plasman erossa koneen rungosta.

Toisissa aktiivisissa STEALTH-järjestelmissä lentokoneeseen tai laivaan asennettu radiojärjestelmä antaa ikään kuin vastapulsseja, joilla tutkan lähettämiä radioaaltoja ohjataan koneen ohi. Eli järjestelmä toimii samalla tavoin kuin Maapallon magnetosfääri, ja ohjaa radioaallot tuon koneen ohitse. Mutta tuossa järjestelmässä on yksi vaarallinen heikkous, se estää lentokonetta käyttämästä omaa tutkaansa sekä havainnoimasta maasta tulevaa tutkasätelyä. Joidenkin tietojen mukaan Venäjän ilmavoimien uusissa SU-35 (Kuva II) tai SU-37 hävittäjäpommittajissa on tuollainen jäärjestelmä ainakin kokeiltavana.

Se kuitenkin aiheuttaa ongelmia, koska jos plasma-stealth-järjestelmää käyttävä lentokone joutuu matkustajakoneiden reitille järjestelmän ollessa päällä, niin silloin tuota konetta ei havaita maan pinnalta eikä muista koneista tutkalla, mutta tuo kone on myös itse kyvytön käyttämään tutkaa, ja se joutuu tuolloin turvautumaan LIDAR:iin eli lasertutkaan sekä infrapunakameroihin, jotta se pystyisi havainnoimaan muita koneita pimeässä. Joten tietenkin tuollaisella koneella on valtava iskukapasiteetti esimerkiksi AWACS-koneita vastaan toimittaessa, mutta saattaa olla niin, että se vaarantaa ilmailua, jos toinen kone tulee suoraan kohti. Tällöin saattaa käydä niin, että kohti tuleva kone jää havaitsematta, mistä voi seurata joko UFO-havainto tai koneen putoaminen törmäyksen seurauksena.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Wednesday, April 27, 2016

Pohjois-Korean loikkareiden ongelmista



Kun Kim Jong Un on asettanut Pohjois-Korean  ydinaseet valmiustilaan, sekä samalla kylvänyt lisää miinoja rajoille, niin hän samalla on tehnyt selväksi sen, kuka tällä hetkellä käskee tuossa suljetussa maassa. Kun puhutaan tuosta maasta tulevien loikkareiden ongelmista, niin kyseisellä maalla on erittäin kovatasoiset erikoisjoukot, joista käytetään nimeä SPF (Special Purpose Force). Nuo joukot vastaavat oikeastaan Venäjän SPETSNAZ-joukkoja koulutuksensa puolesta, eli niiden jäsenille opetetaan itsepuolustusta sekä äänetöntä tappamista ja rynnäkkö sekä terrori- ja eliminointitaktiikka. Varusteina heillä on Pohjois-Korean versiot Venäjän asevoimisssa käytetyistä aseista  tai sitten piraattikopioina valmistetut länsirynnäkkkökiväärien kloonit.Ja noiden kommandojen epäillään yrittävän soluttautua länteen esiintymällä loikkareina.

Noiden joukkojen operaatioista tiedetään pääpiirteissään se, että nämä erikoisoperaattorit saavat joskus tehtäväkseen surmata tunnettuja tai muuten Pohjois Korean hallitukselle vaarallisia loikkareita. Toisin kuin SPETSNAZ joka toimii GRU:n alaisuudessa, sekä välttää julkisuutta suorittaessaan tehtäviään, niin Pohjois-Korean erikoisjoukkojen ainoa tehtävä on tukea maan poliittista johtajaa. Eli kyseessä on oikeastaan kim Jong Unin henkilökohtainen tappopalvelu, jonka  jäsenet ovat esimerkiksi räjäyttäneet matkustajakoneita, ja muutenkin toimineet kansainvälisen oikeuden vastaisesti.

Eli nämä operaattorit ovat kaapanneet esimerkiksi japanin kansalaisia tuohon maahan, jotta nämä opettaisivat japanin kieltä Pohjois-Korean tiedustelulle, joka hankkii Japanin kautta mm. tarvitsemaansa informaatiotekniikkaa kuten uusia käyttöjärjestelmiä sekä kannettavia tietokoneita ja kännyköitä, joita pjonjangin johto käyttää omien tiedotuskampanjoidensa toteuttamiseen. Eli näiden ohjelmistojen avulla tuo valtio esimerkiksi leikkaa sekä dubbaa sen televisiossa esitetyt kuvanauhat, joiden avulla se antaa haluamansa kuvan ulkopuolisesta maailmasta. Noiden varusteiden hankkiminen kuitenkin edellyttää ulkomaan valuuttaa, mistä tuolla maalla on krooninen pula. Se tietenkin yrittää ratkaista valuuttapulaansa erityisillä menetelmillä, joihin kuuluvat kopiolääkkeiden sekä piraattikopioitujen Scud-ohjusten kauppaaminen Afrikkaan.

Joidenkin ihmisten mukaan noita Pohjois-Korean kommandoja on käytetty myös huumekauppiaiden välisissä ristiriidoissa, eli joidenkin väitteiden mukaan kim Jong Un on esimerkiksi myynyt salamurhia maailman gangstereille. Toisin sanoen pientä korvausta vastaan Pohjois-Korean asevoimien esikunta järjestää SPF-kommandojen operaation jonkun liikemiehen vihollisia vastaan. En usko että tämä on täysin kuvitteellista toimintaa, ja kun puhutaan esimerkiksi loikkareiden ja heidän perheidensä kohtalosta, niin voidaan ajatella niin, että Kim Jong Un sallisi tuollaisen henkilön muuttamisen länteen, ja ehkä hänen perheensä välttyisivät leiriltä, jos tuo agentti surmaisi jonkun Pohjois-Korean johdon vihamiehistä, ja istuisi sen jälkeen lännessä vankilassa. Eräiden tietojen mukaan nuo torpedot valitaan henkilöistä, jotka on otettu pois vanhemmiltaan esimerkiksi poliittisen aktivismin takia. Heidät kasvatetaan erityisillä leireillä, joissa nämä henkilöt eivät koskaan tapaa muita kuin omia kouluttajiaan tai toisiaan.

Ja nuo henkilöt sitten kasvatetaan uskomaan vanhempiensa hylänneen heidät sekä siihen, että Kim Jong Un on oikeastaan koko kansan isä, joka on aina oikeassa. Tämän jälkeen nuo henkilöt lähetetään tehtäviinsä länteen. Tuo nuorena alkanut koulutus takaa sen, että nuo henkilöt eivät koskaan kyseenalaista saamiaan ohjeita. Kyseisistä joukoista kerrotaan sellainen kammottava tarina, että koulutuksen päätteeksi tuollaisen operaattorin on surmattava poliittinen vanki paljain käsin, jotta hänen kovuutensa olisi taattu. Ja jos hän ei sitä pysty tekemään, niin hänet itsensä surmataan. Samalla taataan se, että hän on vihattu henkilö omassa maassaan.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Biologisen sodankäynnin tutkimusta PORTON DOWN:ssa sekä Kaiser Wilhelm-insituutissa


1. Tutkimuksen moraalittomuus

Kun puhutaan massatuhoaseita koskevasta tutkimusesta, mitä tehtiin aikoinaan sekä Ison Britannian että Saksan ja USA:n laitoksissa, niin tietenkin julkinen mielipide vaikutti noihin tutkimuksiin, ja koska varsinkin kaasuasetta pidettiin kammottavana esimerkkinä brutaalista toiminnasta, niin nuo valtiot alkoivat pikku hiljaa siiryä tutkimaan huomaamattomampia sekä tehokkaampia aseita, joita kutsutaan nimellä "biologiset aseet". Noita aseita testattin myös ihmisillä, ja ainakin Ensimmäisen Maailmansodan aikaan varmasti sattui myös kuolintapauksia.

Samoin sastuneita henkilöitä ja varusteita joutui varmasti jonkin verran asiattomille tahoille, ja monia ihmishenkiä vaaranneettiin noissa kammottavissa tutkimuksissa, mitä tehtiin Iso-Britanniassa sekä Saksassa ja muissa maissa, jotka olivat kiinnostuneet massatuhonnan käytöstä esimerkiksi siirtomaasodassa. Nuo aseet ovat oikeastaan samanlaisia organismeja, joita elää luonnossa normaalistikin, mutta niistä tehtiin aseita yksinkertaisesti käsittelemällä kyseisiä organismeja infrapuna- tai ultraviollettivalolla, jotta vain geneettisesti parhaat organismit jäisivät henkiin. Näin luotiin tehokkaita aseita erittäin halvalla, ja kuten tiedämme niin esimerkiksi Toisen Maailmansodan aikana Iso-Britanniassa sekä Saksassa tutkittiin sekä pernaruttoa että viidakkotauteja, jotta vihollisen asevoimia saataisiin tuhottua mahdollisimman tehokkaasti.

2. Yksi tavoite noissa tukimuksissa oli antibioottien kehittäminen

 Mutta kuten tiedämme, niin ongelma biologisessa sodankäynnissä on omien joukkojen suojeleminen noilta taudeilta, ja tarkoitus tietenkin olisi, että tuo suojaaminen ei tapahtuisi naamareiden tai tablettien avulla. Noiden antibioottien sijasta sekä PORTON DOWN että Kaiser Wilhelm-instituutissa alettiin kehittää rokotteita noita eritttäin vaarallisia taudinaiheuttajia vastaan. Biologisen aseen ongelmana on näet se, että nuo organismit ovat elävää materiaalia, eli ne sitten monistavat itseään. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi elävää biologista asemateriaalia kuten pernaruttobakteeria jää kaasunaamarin tai jalkinaiden pinnoille, niin tuo materiaali saattaa aiheuttaa epidemian vielä vuosien kuluttua, koska pernaruttobasilli voi mennä lepotilaan, ja säilyä hengissä jopa vuosisatojen ajan.

Ja tämän takia nuo aikoinaan asekokeissa levitetyt bakteerit ovat aiheuttaneet vielä nykyäänkin infektioita. Kun biologisen sodankäynnin tutkimus aloitettiin vuosien 1916 ja 1917 aikana, niin ajatus oli, että noiden organismien avulla saataisiin vihollisen armeijat tuhottua, sekä samalla tietenkin valmistettiin uusia suojavarusteita omille joukoille, jotta vihollisen kaashyökkäyksiltä voitiin viedä teho. Ja noissa kokeissa tietenkin kehitettiin esimerkiksi kloorikranaatteja, joiden tarkoitus oli saada vihollisen suojavarusteet hajoamaan. Kun noita kokeita tehtiin, niin miehille ei kerrottu mitään siitä, mitä varten noita kemikaaleja levitettiin heidän ympärilleen, ja ainakin muutaman kerran oli savukranaatteihin lisätty botksiinia, jota myöhemmin käytettiin myös VX-hermokaasun pohjana. Se että kuoliko miehiä noissa kokeissa, jotka jatkuivat vielä 1960-luvulla ei ole tiedossa. Mutta tietoja on saatavissa kuulemma vasta Toisen Maailmansodan jälkeiseltä ajalta.

3. Kaasuaseita on ehkä käytetty kapinoiden kukistamiseen Dublinissa sekä ehkä myös Suomessa


Ja esimerkiksi sitä, että käytettiinkö kaasuasetta esimerkiksi Irlannin Pääsiäikapinan kukistamiseen vuonna 1916 ei voida vahvistaa. Omasta mielestäni tuo kapina kukistettiin hiukan liian helposti, eli olikohan noilla Leffey-joella olleilla tykkiveneillä ehkä kaasukranaatteja käytössään?Samoin itseäni kiinnostaisi, että mitä noille kapinoitsijoille sitten oikeastaan tapahtui, kun britit olivat murskanneet tuon toiminnan. Samoin kiinnostavaa olisi tietää, miten heidän mahdollisesti rintamalla olevia sukulaisisaan kohdeltin, kun armeijan ohjesääntö kapinoita sekä häiriköintiä kohtaan vuonna 1916 ei ollut mikään erityisen humaani. Eli sovellettinko heihin brittiarmeijan kurinpitosääntöä, jonka mukaan kapinointiin yllyttäminen tai rikollisen toiminnan salaaminen toi kuolemanrangaistuksen myös henkilölle joka jätti ilmoituksen tekemättä. Eli oliko tuolla kapinalla yhteys Passhendalen tapahtumiin vuonna 1917? Mutta mikään turhan humaani ei tuolloin ollut käytäntö tuollaista toimintaa kohtaan. Ja olen kuullut tarinan, jonka mukaan noiden miesten, jotka palvelivat PORTON DOWN:ssa piti kirjoittaa ensin postikortti, jonka mukaan he olivat rintamalla.

Ja kuolintapauksia varmasti tuli, koskakaasusuojaimien sekä antibioottien taso oli surkea. Nuo kuolleet kuitenkin sitten merkittiin rintamaolosuhteissa kaatuneiksi. Saksassa ei Toisen Maailmansodan aikaan ollut puutetta "koekaniineista", eli SS:n lääkintähenkilkunta teki massoittain ihmiskokeita monissa kesktysleireissä, joista tunnetuin tietenkin on DACHAU, jossa testattiin sekä hermokaasuja, syöpää että kulkutauteja. Eli tämä tutkimus tehtiin erillään Mengelestä, ja se oli varmasti aivan yhtä kamalaa. Neuvostoliitto kehitti noita samoja aseita samoin menetelmin kuin Saksa ja Iso-Britannia.

Joidenkin ihmisten mukaan Saksan itämeren divisioona olisi käyttänyt kaasua muutamia kertoja myös Suomessa vuonna 1918 on myös näyttämättä toteen. Mutta itse olen sitä mieltä, että kenraalimajuri Rüdigen von der Golzin ajattelutapa sekä asenne punaisia kohtaan ei ollut mitenkään erityisen humaani. Ja hän ei varmasti kaasun käyttöä mitenkään epämiellyttävänä ajatuksena olisi pitänyt, jos tuollainen mahdollisuus olisi tullut eteen. Ja ainakin rintamalla tuo mies oli kaasua käyttänyt siinä missä muutkin komentajat.


Vallanhimoinen ihminen jolla on käytössään valtio, on maailman vaarallisin rikollinen


Porton Down 1917
Kuva I

1. Viha sekä ahneus ajaa ihmisiä rikokseen

Kun puhutaan vihasta sekä kaunoista, niin valtaosa maailman rikoksista tehdään niiden asioiden nimissä. Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi monia muitakin asioita, kuin normaaleja perheväkivaltatapauksia voidaan naamioida viharikoksiksi. Kun puhutaan rikollisesta, joka on kylmästi päättänyt päästä tavoitteeseensa raivaamalla kaikki esteet tieltään, niin samalla voidaan miettiä sitä, että jos joku haluaa todella päästä valtaan jossain maassa, niin hänellä varmasti on siihen valmiudet. Näet vallanhimo on oikeastaan vielä parempi motivaatio rikollisuuteen kuin viha.

Mutta jos täysin häikäilemätön henkilö saa käyttöönsä valtion, niin silloin hän varmasti on paljon vaarallisempi kuin mikään normaali mafiapomo tai moottoripyöräjengin pomo voi koskaan olla, näet kansainvälisen lain mukaan toisen valtion alueelle ei saa mennä tekemään mitään tarkastuksia, mikäli tuon valtion laillinen johto katsoo, että tarkastukset sen alueella ovat tarpeettomia. Ja tietenkin esimerkiksi massatuhoaseita koskevat tarkastukset ovat aina tarpeettomia, jos kysytään henkilöiltä, joiden alaisuudessa kehitetään esimerkiksi biologisia aseita. Ja nuo täysin moraalittomat henkilöt eivät takuulla välitä yhtään mistään, kun he alkavat testata noita kammottavia välineitä. Eli voidaan olettaa, että tuollaiset Saddam Husseinit sitten testasivat noiden välineiden käyttökelpoisuutta esimerkiksi narkomaaneihin, tai muihin yhteiskunnan ei toivottuihin jäseniin.

2. Ihmiskokeita tehdään jatkuvasti

Tuo ihmisillä testattava biologinen komponentti  voi olla vaikkapa streptokokkibakteeri, mihin on lisätty sienten geenejä, jotta se saataisiin tekemään ketjuita. 1990-luvulla Hollannin narkomaanien parissa oli epidemia, jossa heidän käsiinsä tuli salaperäinen bakteeritulehdus, jonka epäillään johtuvan tällaisesta manipuloidusta bakteerista, jota oli lisätty heille annettuihin pistosvälineisiin. Samoin kun puhutaan esimerkiski HIV-viruksesta sekä AIDS-epidemioista, niin mielstäni on hyvin erikoista, että tuon taudin väitettiin pitkään olevan pelkästään homoseksuaalien sairaus.

Toki tuo tauti tarttuu sukupuoliyhteydessä, mutta myös likaiset pistosvälineet ovat olleet monien tuohon sairauteen sairastuneiden henkilöiden taudin alkulähde, joten mielestäni media kuitenkin toimi aikoinaan vastuuttomasti korostaessaan sairauden kohdistuvan nimenomaan homoihin, vaikka myös hetero voi sen saada. Kun puhutaan esimerkiksi keinotekoisesta organismista, niin vaikka jollain taholla ei olisi mahdollisuutta hankkia esimerkiksi EBOLA-viruksia haltuunsa, mitä kyllä hiukan ihmettelen.

3. Onko AIDS tai EBOLA keinotekoinen organismi?

Näet EBOLA:n hankkimiseen riittää se, että tuo taho saa haltuunsa tuohon sairauteen kuolleen ihmisen tai eläimen kudoksia, ja sitten hän voi viljellä tuota kammottavaa virusta vaikka terimaljoissa. Kuitenkaan hänen ei tarvitse oikeasti saada enää edes noita kudoksia haltuunsa, vaan ainoastaan tuon viruksen emäsjärjestys pitää olla tiedossa, niin laboratoriossa voidaan luoda keinotekoinen virus erityisen nanoteknologian avulla. Tuollaista tekniikkaa on käytössä mm. PORTON DOWN-laitoksessa sekä muissa vastaavan turvatason laboratorioissa Kuten CDC:llä USA:ssa, kyseisiä laboratorioita on myös entisen itäblokin alueella. Yllä oleva kuva (Kuva I) on otettu juuri PORTON DOWN:ssa vuonna 1917, ja tuossa laitoksessa tehtiin ennen epähumaaneja kokeita sekä LSD:llä että kemikaaleilla, mutta joidenkin ihmisten mielestä myös biologisia asieta on siellä testattu ihmisillä.

Eli onko joissakin tapauksissa menty vähän liian pitkälle, ja tuollainen organismi päässyt vapaaksi kyseisestä laitoksesta? Tai onko noissa testeissä menehtynyt ihmisiä, jotka eivät ehkä ole huomanneet vetää maskeja päähänsä tai jotka ovat saaneet hermoromahduksen LSD- sekä amfetamiini-testeissä, ja ehkä sitten surmanneet itsensä. Noita jälkimmäisiä testejä tehtiin, jotta voidaan selvittää kuinka pitkään sotilaat voivat valvoa yhtäjaksoisesti, ja ehkä joku sitten kokeili myös jotain viruksia noihin henkilöihin, ja ehkä joku rokotetesti meni pieleen, ja AIDS-virus  päätyi kaduille. Mutta kuten tiedämme sekä AIDS että EBOLA ovat verraten yksinkertaisia viruksia, joiden perimäaines tunnetaan erittäin hyvin. Näin ollen on puhuttu, että ainakin osa noista viruksista saattaa olla keinotekoisesti valmistettuja. Eli ne saattavat olla peräisin jostain Itäblokin laboratoriosta, jossa on ehkä testattu mahdollisuutta tehostaa vankien hallintaa ruiskuttamalla heihin viruksia, joiden tarkoitus on ehkä ollut alentaa immuunivastetta.

Vankien hallintaan on kautta aikojen käytetty biologisia komponentteja kuten syfilistä, jolla estettiin esimerkiksi keskitysleirivartijoita "vehtaamasta" vankien kanssa. Samaa tehtiin sekä Saksassa että Neuvostoliitossa, jossa vankeihin ruiskutettiin järjestelmällisesti syfilistä, herpestä sekä tippuria aiheuttavia bakteereja, ja ehkä johonkin vankiin oli kokeiltu sitten vähän kovempia organismeja. Ja ehkä nuo vangit sitten tartuttivat jonkun KGB-miehen, joka lähti tehtäviin länteen. En usko että tuon mahdollisen testin tekijät koskaan kuitenkaan tunnustivat virheitään, ja tämä kaikki tietenkin on vain arvailua. Enkä usko että esimerkiksi AIDS-viruksen alkuperää koskaan voidaan selvittää niin, että kaikki ovat siihen tyytyväisiä.

kimmonsivu.blogspot.com

Tuesday, April 26, 2016

Lentokoneet sekä pommi-iskut


Maailmassa on paljon teorioita, joista ei tehdä mitään numeroa. Esimerkiksi lentokonekaappari Dan "Daniel" Cooper on ilmoitettu kuolleeksi, vaikka ruumista ei olla koskaan löydetty, ja hiukan pitkään eli 9 vuotta ovat nuo hänen setelinsä sitten kuitenkin luonnossa säilyneet.  Noiden seteleiden voidaan väittää olleen Cooperin tahallaan pois heittämiä FBI:n merkitsemiä rahoja, jotta hän voisi vaikuttaa seteleiden jäljittämistä, ja tietenkin tuon paikalta löydetyn laskuvarjon materiaali ratkaisee, säilyykö se luonnossa. Keinokuituinen eli nailonista tehty laskuvarjo voi säilyä luonnossa useita kymmeniä vuosia, mutta on varsin erikoista että sitä ei koskaan ollut havaittu etsijöiden toimesta.  Jos hän on roikkunut puusta varjon varassa, niin luulisi tuollaisen kappleen olevan varsin helposti tunnistettavissa helikopterista tai lentokoneesta. Eli FBI:n koodinimellä "Norjack"-tapaus on edelleen virallisesti auki (Wikipedia).

On olemassa hyvin epämiellyttävä teoria, mikä koskee WTC-iskuja. Sen mukaan joku terroristeista oli selvinnyt hengissä niin, että hän ensin tainnutti matkustajat sekä toverinsa, ja hyppäsi tämän jälkeen koneesta ulos.  Monet ihmiset luulevat, että mikäli lentokoneessa räjähtää pommi, niin silloin sen sisällä olevat ihmiset kuolevat. Siksi esimerkiksi joissakin elokuvissa esitetään, että noita tekoja ei tarvitse tutkia, jos niiden tekijäksi ilmoittautuu joku yksityinen henkilö, joka jättää kotiinsa tuollaisen itsemurhakirjeen.

 Se ei ole täysin totta, koska lentokoneen hajotessa ilmassa, jäävät ihmiset usein henkiin, ja kuolema seuraa vasta heidän syöksyessään maahan. Lentokoneeseen asennetut pommit ovat usein verraten pieniä, ja niiden vaikutus perustuu siihen, että koneen runkoon tehdään reikä, josta sitten seuraa epäjatkuvuuskohdan muodostuminen. Koneen runko pullistuu räjähdyksen yhteydessä ulospäin, jolloin ilmavirta tarttuu rungosta ulospäin sojottaviin metallinkappaleisiin, ja tällöin alkaa runko repeytyä kappaleiksi. Vaikka koneissa on ns. "Cooper vane", joka estää täkarampin avaamisen ilmassa, niin ovipanoksella voi tuon takarampin räjäyttäää auki.

Jos pommi taas on siivessä, niin silloin se tietenkin sytyttää kerosiinipalon, mutta varsinainen syy lentokoneen tuhoutumiseen on siiven repeytyminen tai katkeaminen. Varsinainen kerosiinipalo kestää vain muutamia sekunteja, mutta suurin osa lentokoneisiin asennetuista pommeista räjähtää niiden rungon sisällä. Eli nuo pommit ujutetaan usein matkatavaroiden mukana koneen kuormatilaan, tai joku islamisti kantaa nestemäistä räjähdettä pullossa koneen sisään. Mutta kun puhutaan esimerkiksi siitä, että lentokone ryöstetään, ja sitten se räjäytetään hämäyksen vuoksi, niin todellisuudessa räjäyttäjä voi tuosta teosta selvitä hengissä. Hänellä pitää olla vain käytössään lämpimät vaatteet, jotka suojaavat kylmältä sekä pienikokoinen happilaite, joka voi olla esimerkiksi samanlainen, mitä sukeltajat käyttävät.

Tuo reikä koneen runkoon voidaan tehdä ovipanoksella, jolloin henkilö vain imeytyy sen jälkeen siitä ulos, ja putoaminen kylmien ilmakerrosten läpi tapahtuu hyvin nopeasti, joten tuo henkilö ei siinä ehdi kovin paljoa kylmettyä.Vaikka muut ihmiset sitten saisivat shokin, niin räjäyttäjä tietenkin on valmistautunut tilanteeseen, ja kun puhutaan laskuvarjon saamisesta matkustamoon, niin tuo mestaririkollinen voisi hyvin käyttää vaikka liitopukua, ja väittää sen olevan esimerkiksi kimono, joka sitten solutetaan matkustamoon.

 Miksi joku tekisi tällaista? Jos puhutaan vaikka WTC-iskun kaltaisesta tapauksesta, niin terroristi voi hypätä koneesta ulos, kun hän on ensin tainnuttanut matkustajat laskemalla koneen painetta. Eli hän voi sitten poistua koneesta sen takaoven kautta, ja selvitä hengissä. Tuo teoria tietenkin on niitä kuuluisia "salaliittoteorioita", joita viljelevät lähinnä erilaiset työttömät insinöörit, joilla ei muuta tekemistä ole. Mutta kysymys on siitä, että oliko kukaan muu kuin koneiden lentäjä tietoinen tuosta tarkoituksesta lentää päin WTC-taloa Syyskuun 11 päivä vuonna 2001?

Eli kun puhutaan lennonjohdon keskustelleen muhammed Attan kanssa, niin onko olemassa mitään todistetta siitä, että keskustelu ei tullut nauhalta, tai että pidetiinkö kehenkään muuhun yhteyttä kuin Attaan? Koneen lentäjä on voinut kaapata koneen siten, että hän on vain pudottanut paineet matkustamosta, ja sitten suunnannut sen autopilotin avulla kohteeseen. Se onko tämä ylipäätään totta, on kuitenkin arvailujen varassa. Kuitenkin on täysin mahdollista, että joku terroristeista olisi hypännyt laskuvarjoa käyttäen koneesta ulos.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Aurora seura sekä 1700- luvun maailmanpolitiikka

Aurora-seuran taulu, jossa katsojasta vasemmalla on seuran
vapaammin oleileva sisäpiiri, ja oikealla in kuvattu
 miten toimia ulkopuolisten ollessa läsnä

Salaseurat ovat aina vaikuttaneet maailman politiikkaan, ja kun puhutaan esimerkiksi "Aurora"-seuran kaltaisesta järjestöstä, joiden tarkoitus oli näennäisesti vain edistää kulttuuurin sekä maan kielen tutkimista saattoivat olla erittäin hyvin mukana monissa muissakin asioissa, kuin mitä nuo seuran jäsenet antavat ymmärtää. Vaikka niiden jäsenet työskentelivät näennäisen viattomissa sävellysprojekteissa, niin heillä saattoi olla muitakin kuin vain kultuurellisia tavoitteita valtionsa suhteen. Ja kun puhutaan esimerkiksi juuri Aurora-seuran kaltaissa yhteisöissä saattoivat esimerkiksi kuningasta vastustavat tahot tavata toisiaan. Ylemmässä kuvassa on taulu (Kuva I), joka esittää Aurora-seuraa, ja sen merkitys on siinä, että seuralla on niin sanottu sisäpiiri, jota kuvaa vasemmalla oleva ruutu, ja oikealla taas ohjeistus, miten seurassa ollaan ulkopuolisten läsnäollessa.

Ja Aurora-seura sekä Ruotsissa vaikuttava Ultine Dulci olivat varmasti houkuttelevia paikkoja, kun puhutaan esimerkiksi Illuminatin kaltaisen järjestön etsiessä peiteroolia, jonka turvin se voisi toimia Euroopassa. Ja kulttuuriseura oli mitä loistavin peitetarina, kun monissa maissa kielletty salaseura Vapaamuurarit kokoontuivat. Näiden kahden seuran jäsenet kantoivat vaatteissaan joko hopeatähteä tai sinistä nauhaa, ja noissa järjestöissä oli hierarkia, mikä viittaa vapaamuurareihin tai Iluminaattiin. Se että esimerkiksi Illuminatin toiminnasta nykyään ei ole todisteita, niin tuo salaseura kyllä toimi tuolloin 1700-luvun loppupuolella Saksassa. Joten tuo järjestö saattoi tietenkin käyttää tätä silloisen Euroopan syrjäkolkkaa omiin kokouksiinsa.
Adam Weishaupt
(1748-1830)
Kuva II

Ja koska Illuminatin perustaja Ingolstadtin yliopiston kirkko-oikeuden Professori Adam Weishaupt (1748-1830) (Kuva II)oli professori, niin saattoi olla niin, että hän oli yhteydessä joko Porthaniin tai Pietari Kalmiin, mikäli hän halusi ehkä toimitilaa Turusta. Se oliko Weishaupt yhteydessä ehkä Porthaniin, ei ehkä kuitenkaan tarkoita, että he olisivat tapailleet Illuminatin merkeissä. Eikä ole mitenkään todistettu, että heillä oikeasti oli edes mitään yhteyttä. Mutta kuten tiedämme, niin olisi houkuttelevaa kirjoittaa jännityskirja, missä Porthan mainittaisiin yhdeksi Weishauptin henkilökohtaisesti värväämäksi henkilöksi.

Mutta mikään tieteellinen asia ei tuota tietenkään todista, mutta jos Porthan oli salaa Illuminatin tai Vapaamuurarien jäsen, niin hän varmasti ei sitä olisi mitenkään ilmaissut edes päiväkirjassaan, ja asiaa koskevan kirjeenvaihdon hän olisi varmasti hävittänyt. Näet jos hän olisi jäänyt tuosta kiinni, niin seuraus olisi varmaan ollut valtiopetossyyte ja hirttotuomio. Se kohtalo oli varattu niille, jotka kiistivät kuninkaan oikeuden valtaan.

charelesfort.blogspot.fi


Helsinkiä vastaan kohdistunut uhka vuonna 1914

SMS König saksan antautumisen jälkeen Scapa Flowssa
vuonna 1918
(Kuva I)

Kun Ensimmäinen Maailmansota syttyi, niin silloin ei kyseessä ollut vielä globaali sota siinä mielessä, että kaupunkeja olisi pommitettu lentokoneista. Mutta kuitenkin satamakaupungeilla oli aihetta pelkoon, koska esimerkiksi Zeppelinit saattoivat pommittaa niitä. Mutta varsinainen uhka tuli mereltä, ja varsinkin keisarillisella Venäjällä oli aiheitta pelkoon, koska sen merivoimat olivat osoittautuneet pettymykseksi vuonna 1905 sodassa Japania vastaan. Eli Tshusiman salmen taistelu osoitti, että Tsaarin laivastossa oli sekä välineellisiä että koulutuksellisia puutteita.

Tuo tappio aiheutti sen, että Venäjän ylpeys, Itämeren laivasto oli tuhoutunut käytännössä täysin. Tuo laivasto ei ollut mikä vain osasto, vaan tsaarin henkilökohtainen joukko-osasto, mikä koistui Venäjän parhaista aluksista, ja sitä johtivat parhaat upseerit. Tiedettiin että uudella vihollisella eli Saksalla oli paljon voimakkaampia yksiköitä, kuin mitä Japanilla voisi olla. Ja koska laivasto oli tuhottu täysin, niin silloin tietenkin oli jälleenrakennusohjelma käynnissä. Mutta se oli pahasti kesken, koska paljon tärkeitä upseereita oli kuollut tuossa taistelussa. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä saattaa olla niin, että osa noista tappioista saattoi johtua pommeista, mitä oli kätketty alusten ammusvarastoihin.

Mutta virallinen selitys kuuluu, että Japanin torpedoveneet olivat aiheuttaneet tuon tappion. Mutta kuten kaikki varmasti tietävät, niin Helsingissä pelättiin Saksan Kaiser sekä König (Kuva I)luokan taistelulaivoja, joiden 12 tuuman tykit olivat vakavasti otettavia uhkia sekä merellä, että tulittaessaan rantoja. Kuvassa yksi on Wikipedian mukaan König-luokan taistelulaiva SMS König kuvattuna antautumassa Scapa Flowssa vuonna 1918. Noilla tykeillä voitiin myös toimittaa kaasua maalla oleviin kohteisiin, ja nuo laivatykit kantoivat todella pitkällä, koska vesi otti vastaan osan niiden valtavasta rekyylistä. Sen vuoksi voitiin käyttää suurempia lähtöpanoksia kuin maalla olevat linnoitustykit käyttivät.

Ja jos nuo laivat vielä olisi varustettu fosgeenikranaateilla, niin siinä olisi ruumiita tullut, jos tuollainen laiva olisi hyökännyt esimerkiksi Viaporia vastaan. Kaasu olisi ollut ideaalista nimen omaan sotalaivojen käyttämäksi aseeksi, koska noin olisi voitu aiheuttaa pahoja tappioita Viaporin puolustajille, vaikka meritaistelussa tuo kammottava massatuhoase olisi ollut täysin hyödytön.

Näet tuuli olisi pyyhkinyt tuon pilven pois ennen kuin se olisi vaikuttanut toisen aluksen miehistöön. Kuitenkin se olisi varmasti ollut shokeeraava väline Viaporia tulitettaessa, ja tuo kaasu olisi voinut päätyä Helsinkiin, mikäli tuuli olisi sen tänne painanut. Samoin jos Helsingin satamassa olleita laivoja olisi tulitettu, niin silloin olisivat ammukset sekä Katajanokan tukikohdassa tapahtuvat räjähdykset voineet aiheuttaa vakavia vaurioita myös kaupungin keskustassa.

charelesfort.blogspot.fi

Mihin NATO tarvitsee Suomea?


NATO tarvitsee Suomea siihen, että jos konflikti Itämerellä laajenee, niin silloin sen sivustaan jää ikään kuin pussi, minkä kautta Venäjä voi iskeä pohjoisessa Norjassa olevia NATO: n asemia sekä tukikohtia vastaan. Samalla NATO varmasti haluaa myös rauhanajan tukikohtia myös Suomesta, koska tuolloin Venäjän kaasuputki kulkisi kahden NATO-maan välistä. Mutta samalla nuo länsieuroopan puolustusliiton kenraalit pelkäävät tilannetta, missä rajoitetun kriisin yhteydessä venäjän laivasto koukkaa Suomen kautta matkatessaan Kronstadtin sekä Kaliningradin välistä reittiä.

Jos Venäjä joutuu sotilaalliseen pakkotilanteeseen NATO: n kanssa, niin silloin sen Itämerenalueen päätukikohta Kaliningradissa jää ikään kuin saareksi tuonne eteläiselle Itämerelle, jolloin sen huoltaminen pitää varmistaa meri- ja ilmateiden avulla. Samoin esimerkiksi kanavayhteys Murmanskiin kulkee Pietarin sekä Kronstadtin kautta. Ja tuossa paikassa on myös Venäjän ydinaseiden huoltovarikko. 

En tiedä että tapahtuuko ydinaseiden sekä sukellusveneiden huolto Kronstadtin vai Murmanskin alueella, mutta NATO varmasti haluaa kriisin yhteydessä tukkia Venäjän mahdollisuudet saada korjattua noita välineitä. Eikä varmasti NATO: lle olisi mitenkään vastenmielistä, jos se saisi käyttää Suomen aluetta, myös muihin operaatioihinsa kuten tiedustelutoimintaan , mikä on suunnattu Venäjää vastaan. Eli NATO voisi haluta perustaa tänne vakoiluasemia sekä lennättää vakoilukoneita maamme lentokentiltä, ja sodan aikana suorittaa normaaleja sotilasoperaatioita kuten ohjushyökkäyksiä esimerkiksi Kronstadtin tukikohtaa vastaan.

Ja se että NATO saa Suomen mukaan toimintaansa varmasti heikentää Putinin asemaa, sekä osoittaa maailmalle, että Venäjä ei ole herättänyt luottamusta. Eli jokainen maa joka liittyy NATO:n piiriin merkitsee sitä, että se sitoutuu tiukemmin läntiseen puolustusliittoon, mikä merkitsee tietenkin myös sitä, että tuo maa sitoutuu tiukemmin myös länsimaisiin varusteisiin miettiessään esimerkiksi uusien taistelukoneiden hankintaa. Nämä hankinnat ovat miljardien eurojen avoisia sitoutumisia johonkin tuotteeseen.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Abu Sayeef on taas aktivoitunut, mutta kuka vain voi esittää olevansa islamisti


Islamistit ovat loistavia syntipukkeja lähes kaikkeen rikolliseen toimintaan, mitä täällä ylipäätään tapahtuu. Ja kun puhutaan esimerkiksi siitä, että Abu Sayeef-niminen islamistiliike on taas aktivoitunut, ja surmannut jonkun kanadalaisen turistin tuolla Filippiineillä. Tuo järjestö muuten oli sama, joka kaappasi aikoinaan myös kaksi suomalaista.  Mutta ongelma on siinä, että kuka vain voi esiintyä islamistina, ja yksi syy tähän voisi olla se, että tuolla tavoin tavalliset rikolliset voivat saada islamisteilta tukea kuten aseita joiden hankkiminen on muuten vaikeaa.

Mutta kun puhutaan tuosta järjestöstä, niin sen toiminta on hiukan poikkeavaa verrattuna muihin islamisteihin. Tämä järjestö tai sen nimissä toimivat henkilöt nimittäin kaappaa ihmisiä lähinnä lunnaiden toivossa. Eli itse olen sitä mieltä, että Abu Sayeef on oikeastaan pelkkä normaali rikollisjärjestö, joka ainoastaan esiintyy islamisteina. Myös muut islamin nimiin vannovat toimijat ovat myös ottaneet ihmisiä lunnaita vastaan panttivangeiksi. Mutta noiden panttivankien kohtalo on ollut melko kolkko, eli heidät on mestattu, vaikka lunnaat on maksettu.

Tällä toiminnalla kyseiset järjestöt ovat osoittaneet sen, että heidän kanssaan ei ole mitään mahdollisuutta neuvotella yhtään mistään. Tuo panttivankien teloittaminen palvelee kovan linjan miesten toimintamallia, missä panttivankeja vapautetaan erikoisjoukkojen iskulla, ja noita islamisteja kohdellaan muitakin kovalla kädellä. Eli heitä pommitetaan täsmäpomneilla sekä metsästetään kuin eläimiä. Tuollainen toiminta on ihmisten silmissä oikeutettua, koska vastustajaa pidetään ihmisten silmissä hirviöinä.

Mutta itse kyllä mietin välillä, mistä nuo järjestöt saavat rahaa aseisiinsa ja muihin tarvikkeisiin? Eli onko noita islamisteja rahoitettu siksi, että länsimaat sekä Venäjä saadaan pommittamaan arabijohtajien vihollisia sekä sulkemaan tiedotusvälineensä myös muilta arabihallituksiin kohdistetulta esimerkiksi siirtotyöläisten asemaan liittyvältä kritiikiltä, mikä saattaa joskus olla oikeasti oikeutettua.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Monday, April 25, 2016

30-vuotta on kulunut Tshernobylistä, mutta miten monta ydinonnettomuutta on salattu yleisöltä?

Kuva I

Tshernobylin (Kuva I) ydinonnettomuus avasi maailman silmät huomaamaan, että myös ydinvoimalat voivat räjähtää. Tuolloin tietenkin maamme suhteet Neuvostoliittoon aiheuttivat sen, että presidentti Koivisto halusi lykätä suomalaisten evakuointia Kiovasta, koska häneen oli vedottu neuvostojohdon taholta. Tuo onnettomuus kuitenkin herätti myöhemmin kysymyksiä siitä, että kuinka monta ydinonnettomuutta oikeastaan maailmalla on tapahtunut? 1950-luvulla tiedetään Neuvostoliitossa tapahtuneen ydinonnettomuuksia, eli ainakin kerran on ydinjätteiden käsittelyssä tehty virhe, joka on johtanut spontaaniin fissioon.

Tuon tapauksen perusteella on ideoitu "nanoatomipommi", jossa plutoniumkiteitä kiinnitetään nanokoneisiin, jotka sitten yhtyvät saadakseen aikaan kriittisen massan, eli tällainen ase voidaan soluttaa vihollisen vesistöön, ja sitten sodan syttyttyä nuo nanokoneet menevät yhteen. Eli liian paljon korkea-aktiivista ydinjätettä oli varastoitu samaan tilaan, mikä sitten oli synnyttänyt ydinräjähdyksen. Mutta pitää muistaa että Neuvostoliitto oli ikään kuin edellisen "kylmän sodan häviäjä", joten sen ydinonnettomuuksista saa paljon paremmin tietoja kuin länsimaiden vastaavista tapauksista. Ja esimerkiksi vasta vähän aikaa sitten Hanlonin ydinlaitteet on esitelty televisiossa.

Se tietenkin on herättänyt epäilyksiä siitä, että nykyaikaiset varusteluteollisuuden ydinreakstorit on sijoitettu syvälle maan alaisiin tiloihin.  Suurin osa maailman ydinkäyttöisistä aluksista on erilaisia sotilaallisia välineitä, kuten ohjussukellusveneitä joiden toiminta ei ole mitenkään julkista, ja yksi maailman suurista salaisuuksista on se, montako kertaa niiden ydinreaktoreihin on tullut toimintahäiriöitä. Samoin kansainvälisessä ilmatilassa partio suuri määrä pommittajia, joiden lastina on korkeasti radioaktiivista plutoniumia, ja kuten kaikki tietävät, niin ydinaseoperaatioista kerrotaan vain se, mitä niistä täytyy kertoa.

Kuva II
Kun katsotaan USA:n puolustusministeriön julkaisuja, niin niistä toki ilmenee esimerkiksi erilaisten Neuvostoliiton aikaisten sukellusvene-onnettomuuksien tietoja, mutta monet noista tiedoista ovat erittäin vanhoja, ja esimerkiksi kuuluisa kuva HOTEL II-luokan sukellusveneestä (K-19) (Kuva II) pinta-ajossa on otettu vuonna 1961. Virallinen tarina kertoi vuosien ajan sukellusveneessä olleen tulipalon, mutta vasta Tshernobylin jälkeen Neuvostoliitto myönsi sukellusveneen reaktorissa olleen ongelmia, eli sen sydän oli lähes sulanut. Reaktorin lämmön nousu johtui siitä, että sen jäähdytysjärjestelmä meni epäkuntoon, ja veneessä ei ollut varajärjestelmää. Tuo yksityiskohta on melko kiehtova, koska normaalissa ydinreaktorissa on  normaalisti kaksi toisistaan riippumatonta jäähdytysjärjestelmää, joilla sen toiminta varmistetaan myös jäähdytyspiirin mennessä epäkuntoon, samoin se että veneessä ei ollut sätelysuojapukuja tekee tapauksesta hyvin erikoisen. Kahdeksan miehistön jäsentä kuitenkin kuoli tapauksen yhteydessä. Mutta miksi ydinsukellusvene lähti matkaan ilman sätelysuojapukuja on vähintään ihmeellistä.

Olihan ydinsukellusvene toki sinällään jo silloin julkinen väline, mutta miksi tuo sukellusveneen reaktorionnettomuus salattiin tuolloin NATO:n toimesta? Siitä olisi tullut loistava propaganda-ase Pentagonin käsiin. Noita tapauksia kutsutaan yleisesti nimellä "Broken arrows" eli "murtuneet nuolet". Itseäni kuitenkin ihmetyttää se, että eikö lännessä ole tapahtunut mitään vastaavaa? Ainakin yhden B-52-pommikoneen tiedetään pudonneen Espanjan rannikolla, ja sen vetypommit olivat vähän aikaa valtameren pohjassa, ennen kuin USA:n laivasto ne sieltä kävi nostamassa erityisen Aluminant-kääpiösukellusveneen avulla. Mutta tämä tapaus julkistettiin siksi, että sillä oli todistajia. Mutta montako kertaa esimerkiksi tuollainen ydinpommittaja oikeasti on saanut moottorihäiriön niin, että kukaan muu kuin asevoimien työntekijät eivät ole tätä saaneet tietää, ja jos tuollainen B-52, missä on kyydissä atomipommeja tuhoutuu kiitoradalle, niin silloin tuo tapaus on voitu salata.

Ainakin operaatio "DOMINICK:in" yhteydessä  Thor-raketteja räjähti laukaisualaustalleen Johnsonin atollilla, ja noiden rakettien ydinkärjet saastuttivat laukaisupaikkaa erittäin paljon. Mutta kun USA alkoi toteuttaa EMP-aseiden kehitysohjelmaa, niin kenellekään ei tullut mieleen, että oliko tuolla alueella ehkä siviilikoneita, tai mitä tapahtuisi, jos EMP-pulssi osuisi atomivoimalaan? Vasta kun STARFISH PRIME pimensi Honolulun sekä BLUEGILL TRIPLE PRIME teki saman tempun Australiassa, niin alettiin miettiä sitä, mitä tapahtui esimerkiksi sairaaloiden teho-osastoille, kun tuo elektromagneettinen pulssi katkoi sähköjä koko Havaijin eteläisen tyynenmeren alueella. Mutta kukaan ei tiedä, olisiko tuolla vaikutusalueella ollut ehkä matkustajakoneita lentämässä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/K-19

pseudotiedetta.blogspot.fi

Biologinen uhka



Jos ihminen ei tiedä, mitä hän tekee, niin hän on erittäin vaarallinen. Mutta jos psyykkisesti sairas henkilö jolla on rajattomat resurssit, kuten Muammar Gaddafi haluaa olla vaarallinen, niin hän on todella kamala, mikäli hän haluaa oikeasti vaarantaa muiden ihmisten hengen. Se että henkilö ei omista laillista ampuma-asetta ei tarkoita sitä, että hänellä ei niitä voi olla halussaan. Mutta jos esimerkiksi korkean tason asiantuntija haluaa surmata jonkun, niin hän on miljoona kertaa vaarallisempi kuin joku AK-47:ää kantava pyssymies.

Kuten tiedämme, niin esimerkiksi eräs pernaruttoasiantuntija valmisti vuonna 2001 erän tuota bakteeria, ja toimitti noita bakteereja eräille henkilöille kirjeenä. Nuo biologiseen aseeseen perustuvat kirjeet olisivat voineet surmata erittäin monia ihmisiä, ellei sitten olisi käynyt tuuri, ja nuo kirjeet onnistuttiin löytämään postista, kun yksi kongressimies oli sairastunut saatuaan tuollaisen kirjeen. Mutta tuosssa tapauksessa oli onni on ne työ muistaa Tuon kiristäjän käyttämä organismi ei ollut kovin tehokas, ja ilmeisesti hänet saatiin onneksi kiinni. Mutta on olemassa vielä vaarallisempia tapoja vaarantaa muiden turvallisuutta. Eli esimerkiksi jos jauhelihaa suljetaan ilmatiiviiseen astiaan, ja sen päälle kaadetaan multaa, niin tuloksena on prosessi, missä tavallinen maabakteeri muuttaa huoneen lämmössä anaeroobisessa tilassa lihan botuliiniksi. Lähes kaikki maailman botuliinista valmistetaan nykyään bakteerien avulla, ja tuota botulaa tarviaan nimen omaan sotilastekniikassa sitä tarvitaan lähinnä myrkkynuolten eli pienten myrkytettyjen flechettiluotien valmistamiseen.

Jos tuohon botuliiniin lisätään fosforia, niin silloin syntyy maailman vaarallisinta taistelukemikaalia nimeltään VX. Huoneen lämmössä VX on väritön neste, joka on tappavaa, vaikka sitä menisi iholle. Myös NBC suoja-asu on hyödytön VX:ää vastaan. Se että tuo hermoagentti on huoneen lämmössä nestettä tekee siitä käyttökelpoisen esimerkiksi salamurhatehtäviin. Tuo VX voidaan liuottaa vaikka musteeseen, ja tuo muste asentaa johonkin tavalliseen mustekynään.

Pelkkä se että tuollaisella kynällä vedetään viiva henkilön käteen surmaa kohteen armotta. Eli esimerkiksi SPETSNAZ- tai DELTA-joukoilla voi olla tällaisilla kemikaaleilla tehostettuja kyniä esimerkiksi pimeitä operaatioita varten. Samoin tuota kemikaalia voidaan lisätä myös spray-pulloihin.

Näillä pulloilla voidaan suihkuttaa esimerkiksi vihollisen välineitä niiden ollessa varastossa. Ja jos joku sitten koskee noihin välineisiin, niin hän kuolee melko varmasti. Ainoastaan alle 21 celsiuksen lämpötilassa, niin silloin tuo kemikaali ei pääse haihtumaan. Eli siitä voidaan käyttää erikoismiinoitteessa, missä autojen kädensijoihin tai hallintalaitteiden pinnoille, ja sitten tuo teho on erittäin suuri. Hermokaasua tojutaan usein liekinheittimellä tai napalm-pommeilla, joilla kaasu pyritään polttamaan pois ilmasta.

Sunday, April 24, 2016

Ydinsukellusveneen kaappaaminen


1. Ydinsukellusveneen kaappaaminen on mahdollista

Vaikka ydinsukellusveneen kaappaamista pidetään erittäin vaikeana tehtävänä, niin se ei kuitenkaan ole mikään mahdottomuus. Nuo veneet yleensä partioivat veden alla, ja niiden varustuksena on usein erilaisia ydinaseita, joiden sijoituspaikaksi nuo veneet on valittu, jotta noihin aseisiin ei päästäisi käsiksi, koska ne ajavat jatkuvasti merten syvyyksissä. Mutta kun puhutaan ydinsukellusveneen kaappaamisesta, niin se voi oikeastaan olla melko helposti toteutettavissa oleva ratkaisu. Eli veneen runkoon johdetaan vain erittäin kova sähkövirta, mikä sitten saa tuon sukellusveneen elektroniikan tuhoutumaan, jolloin se muuttuu avuttomaksi.

Kyseinen operaatio voitaisiin hoitaa siten, että veneen kylkeen ajetaan muunnettu torpedo, jonka taistelukärjen paikalla on eräänlainen ultravoimakas sähköpamppu, joka johtaa tuohon kohteeseen erittäin voimakkaan sähköiskun. Eli torpedoon asennetaan suurjännitekondensaattori sekä kela, mikä kohottaa tuon kärjen eletrodeihin kohdistuvan sähkövirran jännitteen erittäin korkeaksi, ja se ohjataan tuon sukellusveneen kylkeen. Vaikka sukellusveneen kylki on päällystetty kumimaisella kerroksella, niin torpedon kärjessä voi olla leikkuri, joka sitten leikkaa tuon tiivisteen auki. Kun kyseinen kärki sitten osuu tuohon sukellusveneen runkoon, niin se johtaa tuohon kohteeseen erityisen kovan sähköiskun, kuten sähköpamppu tekee osuessaan ihmiseen.

2. EMP-ase voidaan asentaa mihin tahansa laivaan

Tuo sähköisku vaikuttaa veneen eletroniikkaan tuhoisasti, ja se voidaan tietenkin toteuttaa myös laivaan asennettavalla äärimmäisen voimakkaalla radio-maserilla, mikä aiheuttaa sukellusveneen lamaantumisen. Tuo laite voi olla syynä siihen, että USA aikoinaan rakensi N/S Savannahin, joka on yksi maailman harvoista ydinkäyttöisistä rahtilaivoista. Kun puhutaan ydinvoimasta tuon välineen toteuttamisen energiaratkaisuna, niin noiden reaktoreiden tehoa on valtava, ja se tekee kyseisestä EMP-aseesta erittäin käyttökelpoisen sekä nopeasti ladattavan välineen, joka voidaan helposti installoida myös esimerkiksi ydinkäyttöisiin jäänmurtajiin, joita Venäjällä on melko paljon. Ja kun sukellusvene on lamautettu, niin erikoisryhmä voi vallata sen esimerkiksi ajamalla siihen kiinni pienoissukellusveneen, mikä kiinnittyy tuon veneen kylkeen telakointikäytävällä, ja sitten nuo erikoismiehet vain leikkaavat tuon kohdeveneen kyljen auki plasmaleikkurilla. Telakointikäytävän paine voidaan pienentää niin, että se imeytyy kohdeveneen kylkeen.

Kyseinen järjestelmä ei kuitenkaan vaadi tätä atomivoimaa, ja se on toteutettavissa myös tavallisella diesel-sähköisellä voimajärjestelmällä. Tuo suuritehoinen EMP-väline pitää vain varustaa kondensaattoreilla, joita sitten varataan tuon aluksen moottoreilla. Tuolla tavoin voidaan luoda erittäin voimakkaita sähkövarauksia, jotka sitten läpilyönnissä johdetaan esimerkiksi radioantennissa olevaan kelaan, mikä vahvistaa tuota sätelyä erittäin paljon. Radiomaser on yksi masereiden alalajeista, eli tuossa välineessä radioaaltoa johdetaan sähkökentän läpi, jotta se vahvistuisi erittäin voimakkaaksi. Maserissa taas mikroaaltoja ajetaan samalla tavoin magneettikentän läpi, mutta se kuumentaa kappaleen niin, että normaalia maseria käytettäessä sukellusveneen runko sitten sulaa metallimöykyksi. Tuollainen kaappaus voi aiheuttaa sen, että esimerkiksi mannertenvälisiä ohjuksia joutuu vääriin käsiin, mikä voi olla katastrofaalista.

pseudotiedetta.blogspot.fi






Insinööri yleensä kahdentaa kaikki järjestelmät, eli kuinka se pääsi F-35:n kohdalla unohtumaan?


1. Kuinka Lockheed teki tämän virheen?

Kun insinöörityötä tehdään, niin aina pitää muistaa, että jokainen järjestelmä pitää kahdentaa. Kaikissa maailman tietokoneissa on joskus toimintahäriö, ja kuten tiedämme, niin jokainen maailman insinööri varautuu tähän tilanteeseen asentamalla laitteisiin kaksi tietokonetta, jotta toisen pettäessä voidaan järjestelmä "swapata" toiseen keskusyksikköön. Eli normaalisti koneessa on kaksi keskustietokonetta, jotta järjestelmän toiminta esimerkiksi kovassa eletromagneettisessa säteilyssä voidaan taata. Joten minkähän takia Lockheed Martin on tällaisen järjestelmän unohtanut rakentaa? Kun ylipäätään puhutaan teknisistä kapineista, kuten henkilöauto, niin niissä on aina vähintään kaksi jarrupiiriä, joista toisen pettäessä voidaan jarrua painamalla vieläkin auto pysäyttää.

Superautoissa joiden huippunopeus on yli 300 km/h sekä raskaassa kalustossa on jokaiselle renkaalle oma jarrupiiri, joka takaa turvallisuuden liikenteessä. Joskin on sanottava, että teillä liikuttaessa pitää aina muistaa se, että turvallisuus on monen tekijän summa, mutta jarruilla on siinä huomattavan suuri osuus, ja esimerkiksi eristyneessä ympäristössä toimivissa erikoisajoneuvoissa sekä laivoissa on aina kahdet moottorit, jotta niiden toimintavarmuus taataan äärimmäisen tehokkaasti.Jopa lossissa on kaksi moottoria, vaikka se olisi vinssillä vedettävä  Eli tuon lehtijutun mukaan lossi on paremmin tehty kuin nykyaikainen hävittäjä.

2. Me emme voi luottaa kehenkään

Joten meidän pitää varmaan kertoa se, että esimerkiksi suihkuhävittäjä on valtiosalaisuus, ja on olemassa lentokoneita, joita käyttää vain USA:n ilmavoimat tai laivasto. Noiden koneiden antaminen ulkomaille on rangaistavaa, ja USA:lla on sellainen politiikka, että esimerkiksi eräiden koneiden tekoälyyn perustuvia tietokoneohjelmia tai elektronisia häirintälaitteita ei myydä edes sen luotettavimmille kumppaneille. Sama asia koskee kaikkia maailman sotatarvikkeita. Eli vaikka ostaisimme minkä hyvänsä hävittäjän tai asejärjestelmän, niin emme voisi saada kaikkia siihen kuuluvia komponentteja edes NATO:n jäseninä. Eli tietyt tietokoneohjelmat sekä järjestelmät on aina poistettu ulkomaille myytävistä koneista, ja jos joku kone tuodaan esittelyä varten paikalle, niin siitä on voitu poistaa kaikki asejärjestelmien ohjausteknologia, eli sen alla olevat ohjuksetkin saattavat olla turvallisuussyistä pelkkiä "mock up:ja"

Kuten tiedämme, niin NATO:ssa on erilaisia kehiä, joille jokaiselle saa myydä vain tiettyjä varusteita. Eli NATO:n sisäpiiri pitää varmasti monia tuotannollisia sekä taktis- teknisiä ratkaisuja vain omana tietonaan, Me kaikki tajuamme sen verran taktiikasta sekä sotatieteistä, ymmärtääksemme sen, että mikään valtio ei anna parasta sekä tehokkainta sotatekniikkaansa kenellekään. Mutta meidän pitää muistaa se, että meidän ei kannata sitoa jokaista välinettä USA:aan, ja ainakaan GPS-hakeutuvia pommeja emme ehkä voi käyttää sodassa, koska jos USA tuolloin vetää tukensa, niin silloin GPS-signaali napsahtaa poikki.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Tähtienvälisen avaruusmatkan moraaliset ongelmat



1. SETI-ohjelman vaikeus, vieraan sivilisaation observointi

Jos joskus kohtaamme vieraan sivilisaation, niin meidän tulee olla täysin varmoja sen aikeiden vilpittömyydestä, ennen kuin alamme kontaktiin noiden kuvitteellisten alienien kanssa. Ja tuossa sitten eteen tulee vaikeuksia, koska emme tietenkään voi luottaa tuon vieraan sivilisaation jäsenten vilipiitömyyteen missään asiassa. Tässä hypoteettisessa tarinassa Maasta lähtenyt luotain kohtaa vieraan sivilisaation tämän omalla kotilaneetalla. Eli kyseessä on pelkkä mielikuvitusleikki sillä ajatuksella, että me olemme tuolloin kehittyneempi sivilisaatio.

Eli vaikka saisimme omiin viesteihimme sellaisia vastauksia, että alien olisi kiinnostunut esimerkiksi teknologian vaihdosta meidän kanssamme, niin silti meidän pitää varmistua siitä, että onko alienilla oikeasti viattomat tarkoitusperät. Vaikka tuon hypoteettisen sivilisaation tiedemiehet sanoisivat mitä tahansa, niin todellisuudessa tuo vieras äly voi olla erittäin vallanhaluinen. Sen tähden meidän olisi tarkkailtava tätä sivilisaatiota, ennen kuin vastaamme mitään. Tuon observoinnin pitäisi kuitenkin tapahtua, niin että humanoidi ei huomaisi meidän aluksiamme.

2. SETI-luotain ei saisi herättää huomiota

Kun puhutaan puhtaasti SETI-ohjelman vaatimasta laitteistosta, niin sen pitäisi pystyä toimimaan kohdeplaneetalla ilman, että se mitenkään häiritsee tuon observoinnin kohteena olevan sivilisaation päivärytmiä, ja jos tuolla kuvitteellisella sivilisaatiolla on esimerkiksi kaupunkityyppistä asutusta, niin silloin tuon luotaimen pitäisi pystyä toimimaan kaupungissa ilman, että sitä huomataan kadulla. Eli sen pitäisi olla hiukan toisenlainen, kuin joku lentävä lautanen.

Eli tuon SETI-aluksen pitäisi päästä observoimaan tuota vallitsevaa lajia, niin että paljastuisi, millaiset ovat planeetan kansalaisten sosiaaliset suhteet ja se teknologia, mitä he pitävät salassa muilta. Joten SETI-yksikkö voi muistuttaa olemukseltaan vaikka toimistotaloa. Sen pitäisi pystyä urkkimaan sitä, mitä kohdesivilisaatio salaa jopa omiltaan. Samoin sen pitää voida observoida kohdetta ilman, että tätä sidotaan mihinkään.Toisin sanoen kaiken toiminnan tuossa observointitilassa pitää tapahtua täysin vapaaehtoisesti.

3. mitä jos tekniikkamme olisi parempaa kuin humanoidien?

Tuo luotain voi olla esimerkiksi talomainen, eli humanoidi tulee sen sisään, ilman että hän tietää olevansa tarkkailun alla. Tai sitten se voi muistuttaa mäkeä, eli aluksen päälle valetaan basalttia sen laskeuduttua, jotta se ei häiritse muita. Mutta tuo jälkimmäinen luotaintyyppi voi ainoastaan tarkkailla kedon eläimiä eikä sitä mikä on tuolla planeetalla tärkeintä. Eli ottaa selvää tuon planeetan yhteiskunnallisesta elämästä.

Toki Maan tiedemiehet ovat perillä siitä, että mikäli he ovat vahvempia tai teknisesti etevämpiä kuin humanoidit, niin heitä kosiskellaan mukaan planeetan valtaisteluihin. Eli heille kerrotaan vain sitä, mitä nämä maan aluksen miehistö haluaa kuulla. Jos Maapallon teknologia on paljon humanoidien tekniikkaa pidemmällä, niin toki silloin on pelkona se, että tuota tekniikkaa pyritään saamaan haltuun väkivalloin, koska se avaisi tuolle kuvitteelliselle sivilisaatiolle tai ainakin sen jollekin kuppikunnalle mahdollisuuden anastaa vallan planeetallaan. Eli vaikka  tässä kirjoitettu on puhdasta fiktiota, niin tämä tilanne saattaa tulla eteemme parin sadan vuoden kuluttua, jolloin ehkä olemme suorittamassa ensimmäistä matkaa Alfa Centauriin, mikäli sillä on planeettoja.

4. Avaruusmatkan moraalikysymyksiä

Tuolloin saatamme joutua sen tilanteen eteen, että me olemme tuo kehittyneempi sivilisaatio, jolloin joudumme päättämään sen, mitä ehkä teemme älyllisen mutta primitiivisen protosivilisaation kanssa, joka saattaisi olla esimerkiksi muinaisten kreikkalaisten tasolla. Eli annammeko heille omaa tekniikkaamme vain pitäisikö heidän kehittää kaikki nämä meidän tekniset välineet itse. Ja mitä teemme sitten ehkä planeetalla vallan ottaneen diktaattorin kanssa, eli puutummeko me peliin, vai katsommeko sivusta kaikkea mitä siellä tapahtuu?  Nuo ovat kysymyksiä, joiden kanssa pitää elää, jos joudumme joskus tuollaiseen tilanteeseen matkatessamme universumissa.

Ja tärkein tietenkin on se, mitä teemme, jos alusta vastaan hyökätään. Eli käyttääkö kuviteltu aluksemme silloin tuota sivilisaatiota kohtaan kuolettavaa voimaa, vai poistuuko se planeetalta välttääkseen konfliktia. Samoin on mietittävä miehistön jäsenten hintaa, eli laskeutuuko tuolle planeetalle ollenkaan mikään miehitetty alus, vai tehdäänkö työ planeetan pinnalla kauko-ohjattujen koneiden avulla. Tietenkin on mietittävä sitä, että sallitaanko tuon vieraan älyn nähdä ihmisten automaatteja, vai tehdäänkö kaikki työ poissa alienien silmistä, eli toimivatko robotit sitten täysin planeetan pinnan alla varoen säikäyttämästä tuota observoinnin kohteena olevaa lajia, vai toimisivatko ne täysin näkyvillä? Eli nuo ovat asioita, joita tähtien väliselle lennolle lähtevän miehistön on mieitittävä, jos se kohtaa vieraan sivilisaation, joka on meitä alemmalla teknisellä tasolla.

The ability to freeze light makes optical computers closer to reality.

"Intense laser pulse focused on a solid target drives inhomogeneous plasma dynamics, affecting the spatio-temporal profile of the refle...