Kuvituskuvaa Kuva I |
Taiteilijat ovat aina olleet muiden ihmisten mielestä hiukan omaperäistä väkeä, koska he pystyvät luomaan tyhjästä erilaisia kuvia. Taiteilijalla on kyky visualisoida omat ajatuksensa, sekä muuttaa ne kuvaksi tai tekstiksi paperille, ja heidän kykynsä tuottaa omaa tuotosta on saattanut monet heistä ehkä aivan suotta vaikeuksiin vallanpitäjien kanssa. Gaugain sekä Van Gogh ovat henkilöitä joista kerrotaan paljon tarinoita joista osa saattaa olla täysin vailla todellisuuspohjaa. Ja kun otetaan huomioon esimerkiksi näiden taiteilijoiden mielenlaatu, eli he olivat voimallisen luovia, mutta samalla ikään kuin syrjään vetäytyviä ihmisiä, jotka kyllä varmasti jotenkin erakoituivat yhteiskunnassa, saattoi heidät ehkä vaikeuksiin ahdasmielisten lainvalvojien sekä "kukkahattutätien" kanssa. Ja esimerkiksi heidän tapansa kuvata ilotyttöjä, takuulla herätti osassa ihmisistä pahennusta. Taiteilija kuitenkin haluaa olla individualisti, joka vaikuttaa ihmisten mieliin, ja myös luo uutta eli innovoi itseään, ja joistain noista innovoinneista sitten voi syntyä oikea tuote.
Tuo sitten tietenkin yllytti taitelijoita provosoimaan yhä enemmän noita valtaapitäviä, ja sen takia heidän tuotantonsa on niin kauhean erikoista. Syntetismi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi taitelija ottaa "vapauden" kuvata kohteitaan ikään kuin tilanteessa, missä nämä eivät koskaan ole olleet. Eli esimerkiksi jonkun miespapin kasvot maalattiin naisprostiuoiduille, mikä olisi tietenkin voinut saattaa taitelijan vaikeuksiin, ellei hän osannut tehdä teoksiaan puhtaasti mielikuvituksen pohjalta yhdistellen vapaasti erilaisia komponentteja toisiinsa, niin että heitä ei voitu saattaa vastuuseen esimerkiksi prostituutioon yllyttämisestä tai vähintään seksuaalisesta häirinnästä , kun he sitten olisivat houkutelleet ihmisiä nakuilemaan itselleen.
Joten esimerkiksi monet ns. "Pigallen kuvat" ovat puhtaasti mielikuvituksen tuotetta sekä maalattu postikorttien sekä erilaisten mallikuvastojen pohjalta. Eli ne on luotu synteettisesti. Syntetismi on oikeastaan melko hauska taiteen muoto, koska siinä ei oikeasti tarvita mitään malleja, vaan ihmisen kasvot siirretään esimerkiksi anatomian kirjasta kopioituun vartaloon, ja mitä kuvattuihin tiloihin tulee, niin Gauguin esimerkiksi käytti kameraa ottaessaan tuon kuvan tilasta, jonka jälkeen hän kuvitti sen mielikuvituksellisilla väreillä, sekä omilla huonekaluillaan vääristi noita kuvia niin että, edes ravintolan omistaja ei niitä olisi tuntenut.
Mutta myös taiteilijoita kiehtoivat varmasti monet erilaiset muutkin asiat, kuin vain kuvien tuottaminen. Eli he saattoivat innovatiivisen kohtauksen vallitessa kehitellä erilaisia asioita, joita me tavalliset ihmiset pidämme vähintään omituisina. Yksi niistä on ollut "uuspakanismi", mikä tarkoittaa oikeastaan tietynlaista taiteellisuutta, missä ikään kuin draaman läpi käydään läpi ihmisen innovatiivisuutta, ja siihen kuuluu sellainen mielikuvituksellinen ajatus, jonka mukaan ihmisen sielu voidaan syöstä neljänteen ulottuvuuteen, jos henkilön ruumis sijoitetaan erityisen metallisen "pyhimyskehän" alapuolelle, ja tuohon metalliin johdetaan sähkövirta, mikä sitten ikään kuin imee ihmisen aivoaallot valtavan voimakkaan radion läpi, ja lähettää ne radioaalloilla suoraan Zeta Reticuliin.
Se onko tuo ajatus aivan järkevä, on kuitenkin hiukan kyseenalaista. Tuollaiset kokeet sekä keskustelut ovat varmasti vieneet monia taiteilijoita suoraan erilaisiin mentaali-instituutteihin keskustelemaan psykiatrin kanssa erittäin intensiivisesti tuollaisista ajatuksista. Mutta kun puhutaan ihmisen ajatusten lähettämisestä johonkin kaukaiseen tähteen, jossa Humanoidi saattaisi sitten huomioida tätä henkilöä, niin tehtävä ei oikeastaan ole kovin vaikea. Eli tarvitaan vain EEG-laite jonka johdot kiinnitetään radiotelesloopin lähetinosaan, ja sitten henkilön aivosähkökäyrä singotaan tuohon tähteen, jossa humanoidi saattaa sitten purkaa nuo ajatukset, sekä ehkä vastata tälle henkilölle. Mutta joidenkin henkilöiden mukaan esimerkiksi DIA:n PROJECT STARLIGHT COALITION tähtäsi siihen, että humanoidiin otetaan yhteys, ja sitten se ikään kuin siirtäisi omat aivosähkököyränsä ihmiseen, jonka avulla tiedemiehet sitten selvittäisivät sen, että millainen tuo mahdollinen Zeta Reticulin asukas oikeastaan on. Projekti tyssäsi siihen, että yhteyttä humanoidiin ei olla vielä saatu.
Comments
Post a Comment