Ongelmia tulee eteen silloin, kun pinnan päälle laskeutuu lunta tai tulee kova pakkanen. Tuolloin esimerkiksi hiilikuidun rakenne saattaa muuttua hauraaksi. Eli vaikka tuo materiaali kestää hyvin kuumaa, niin kylmä muuttaa osan noista materiaaleista hauraaksi. Kuitenkin tuo katto voidaan varustaa esimerkiksi lämmittimellä, jotta lumi saadaan sulamaan sen pinnalta. Mutta myös ultraviolettivalo haurastuttaa osaa hiilikuiduista, ja nuo haurastuvat kuidut ovat ns. "yhdistekuituja", joissa on hiiliketjuun liitetty muitakin aineita kuten klooria, jonka tarkoitus on tehdä kuidusta helpommin muovattavaa. Näet puhtaan fullereenikuidun hitsaaminen on hiukan vaikeaa johtuen sen kovuudesta sekä lämmön kestävyydestä. Tuota ilmailussa hyväksi todettua ominaisuutta tietenkin pidetään hyvänä asiana, mutta tuon materiaalin liittäminen yhteen vaatii kuitenkin hiukan vaivaa, eli tuollaisen superhiilikuidun valmistusmuotti pitää olla sellainen, että nuo osat varustetaan jenka- eli kierreliitoksilla. Tuolloin ne voidaan asentaa yhteen kuten esimerkiksi perinteiset teräksiset vesiputket liitetään työmaalla yhteen.
Tuollaista kattorakennelmaa pitää jatkuvasti tarkkailla, ja tuohon tarkkailuun voidaan käyttää esimerkiksi palkkien pinnoilla olevia valokaapeleita, joiden pituuden muutosta mitataan kaiken aikaa. Samoin niiden palkkien sisään voidaan asentaa valokennoja, jotka kertovat, mikäli palkkien pintaan tulee halkeamia. Valokaapeli mittaa erittäin tehokkaasti palkkien taipumista, ja sitä voidaan täydentää tutkamittauksella, jossa tutka skannaa noiden palkkien pintoja, jotta mahdolliset alkavat halkeamat voidaan paikallistaa välittömästi, kun niitä alkaa ilmestyä tuohon pintaan. Näin voidaan taloa alkaa evakoida välittömästi, kun vaara havaitaan.
Comments
Post a Comment