Joten myös tietokoneviruskirjoittajia sekä hakkereita voidaan värvätä tällaisten valtion virastojen toimesta heidän palvelukseensa. Tuollainen datarikollisten rangaistuslaitos voi olla esimerkiksi aivan tavallisen vankilan näköinen ulkoa katsottuna, mutta sisällä sen työsalit voivat muistuttaa esimerkiksi ATK-luokkaa, missä nuo henkilöt toimivat esimerkiksi NSA:n valvonnassa, ja suorittavat turvallisuusoperaatioitaan turvallisuuspalvelun valvoessa toimintaa. Myös tuhopolttoja on tekaistu todella paljon, ja syynä on monesti ollut esimerkiksi vakuutuspetos. Eli kun liiketoimet eivät ole sujuneet toivotulla tavalla, niin sitten yhtiön toimitilat on poltettu johtajan toimesta, jotta saadaan rahat vakuutuksesta. Ja tietenkin jotkut ovat tähän toimintaan myös apulaisia pestanneet.
Näet on paljon turvallisempaa olla vaikka toisessa maassa, kun toimitila poltetaaan, jotta epäilyt eivät kohdistu yhtiön johtoon. Ja tämä tietenkin on syy siihen, miksi asiattomat henkilöt eivät saa lukea rikosrekisterejä. Näet jos tieto vahingonkorvauksesta lähtee leviämään, voi tuollaisen tuhopolttajan palkkaaminen olla helppoa, koska jos henkilön taloudellinen tilanne on erittäin huono, ja taustalla on ennestään rikoksia, niin silloin saattaa seurauksena olla tilanne, missä henkilö sitten lähtee tekemään toisen palkkaamana rikosta tekemään.
Comments
Post a Comment