Säätytalo sekä eräs vallankäytön muoto

Helsingissä Snellmanninkadulla sijaitsee Säätytalo, joka on oikeastaan arkkitehtonisesti kaupungin komeimpia sekä edustavimpia rakennuksia. Sen pääsisäänkäynnin yläpuolella on kuvattu reliefieli kohokuva , missä keisari Aleksanteri seisoo ihmisten keskellä. Tuo reliefi tietenkin jäljittelee Roomalaisten tyyliä, ja ainoastaan Rooman perinteiset jumalkuvat on korvattu Keisari Alesanteri I sekä säätyjen johtajien kuvilla. Aikansa hengen mukaan sen julkisivu on tehty kreikkalaisten temppelien mukaisesti, ja korintilaiset pylväät koristavat sen ajan mukaan hiukan massiiviseksi tehtyä sisäänkäyntiä. Noiden ratkaisujen tarkoitus on antaa tuolle verraten pienelle rakennukselle hiukan massiivisuutta. Kun Säätytalo valmistui vuonna 1891, niin siitä tehtiin sellainen, että säätyjen edustajat sitten joutuivat poistumaan sieltä välillä. Säätyvaltiopäivät toimivat siten että kolme säätyä aateliset, papisto sekä talonpojat antoivat säätyäänen, eli oikeasti määräävässä elimessä annettiin kolme ääntä, jotka ratkaisivat sen, miten lain säätämisessä edettiin.

Tuohon valtiopäivämuotoon liittyi kuitenkin se, että valtion päämiehellä eli keisarilla ja suomen suuriruhtinaalla oli kaksinkertainen veto-oikeus tuohon lainsäädäntöön. Hän saattoi vain ilmoittaa suoraan päätöksen olevan mielestään väärä, ja sitten laki jätettiin kirjaamatta. Toinen versio oli se, että keisari suoraan määräsi aateliset sekä papit äänestämään jollain tavoin, ja jos he eivät totelleet, niin hän saattoi viedä viran. Yksi hiukan epämiellyttävä tapa käyttää valtaa liittyi muuten tuohon säätyvaltiopäivien kolmen äänen periaatteeseen. Eli jos kaksi säätyä oli kutsuttu koolle, ja he päättivät yhdessä jotain niin, että molemmat säädyt olivat samaa mieltä, niin silloin päätös vain ilmoitettiin kolmannelle säädylle, jonka edustajia ei silloin tarvinnut kutsua paikalle.

Se tietenkin tarkoitti sitä, että keisari yksinkertaisesti kävi ilmoittamassa uuden lain voimaantulon, koska hän saattoi sitten esimerkiksi komentaa papit sekä aateliset antamaan itseään tukevan äänen. Tuohon keisarin veto-oikeuteen liittyy muuten sellainen asia, että tuota säätytalon kaavaa ei oltu tehty siksi, että puheet eivät venyisi liian pitkiksi. Näet papisto sekä aateliset olivat virkamiehiä, joilta oli tiukasti kielletty kansan kiihottaminen. Samoin heitä sitoi virka ohjesääntöön perustuva vaitiolovelvollisuus, jonka mukaan mistään heidän pöydälleen  päätyneistä papereista ei saanut puhua mitään.

Aatelisilla oli näet myös upseerinarvot, mika teki heidän elämästään hyvin vaikeaa. säätyvaltiopäivät oli perustettu vain tukemaan kuninkaita, ja noiden elinten kutsuminen kokoon oli erittäin harvinaista. Esimerkiksi Ruotsissa valtiopäivät saattoivat kokoontua vain vahvistamaan kuninkaan virkaanastujaisia, mutta mitään todellista valtaa niillä ei ollut, koska edellinen kuningas nimitti seuraajan eli oman poikansa tähän virkaan. Joten kutsu saapua valtiopäiville tarkoitti sitä, että aateliset saapuivat tanssiaisiin. Tai sitten heidät pidätettiin kuninkaanlinnassa, ja vietiin tyrmään sekä mestattiin tai lähetettiin metsätöihin.

Eli tsaaripoliisin  "OHRANA:n" työntekijöitä seisoi aina säätytalossa kokousväen ympärillä, ja merkitsivät heidän puheitaan muistiin, ja kaikkihan tietävät että Tsaarin pilkkaaminen sekä hänen vastustamisensa oli rikollista, ja mikäli hän oli antanut määräyksen äänestää jollain tavalla, niin sitten asiasta mainitseminen saattoi aiheuttaa sen, että salaisen poliisin miehet veivät nämä liian liberaalit henkilöt Siperiaan metsätöihin, ja joskus Tsaari antoi päätöksen vain säätyjen johtajille. Eli säädyt kokoontuivat omissa tiloissaan antamaan päätöksensä, mikä kirjoitettiin lapulle. Kun sitä lähdettiin viemään Säätytalolle, niin poliittisen poliisin virkailijat vaihtoivat laput. Ja tieto siitä annettiin vain säätyjen päämiehille. Kun tuo tapa tuli yleiseen tietoon, niin lappuhin alettiin tehdä pieniä merkkejä, jotta huomattiin jos ne oli vaihdettu.

Syy miksi maassamme naiset saivat ensimmäisinä maailmassa äänioikeuden johtui siitä, että johtajien oli saatava kansa taakseen. Eli naiset oli silloin sidottava valtiokoneistoon ensin äänioikeuden ja myöhemmin viranhakumenettelyjen kautta. Äänioikeuden myötä avautuivat pikkuhiljaa myös valtion sekä kirkon virat naispuolisille hakijoille. Näissä viroissa oli silloin perusteena yliopistotukinto, mikä tarkoitti sitä, että hakijalla oli tuo tutkinto oltava. Ja jos miehiä ei ollut tarjolla, niin sitten oli otettava huomioon naispuoliset hakijat. Mutta tuo yleinen äänioikeus sitten yhdisti kansan niin, että se saattoi myöhemmin ottaa vallan tässä maassa.

charelesfort.blogspot.fi