|
Kuva I |
Kautta aikojen puihin on tehty erilaisia merkkejä, jotta ihmiset muistaisivat paikat paremmin. Joskus nämä merkit ovat oikeastaan vain huvikseen tehtyjä, ja joissain tapauksissa esimerkiksi kukkien sitoja on harjoitellut taitojaan luonnonkasveihin, joskus taas näiden merkkien tarkoitus on jäänyt hieman hämärämmäksi. Eli joissakin tapauksissa esimerkiksi lastenkotien lapset ovat merkinneet leikkipaikkojaan maastoon tai joku muu syy on saanut henkilöt halkomaan puita. Se miksi näitä kuvissa olevia puita on ilmeisesti halottu, niin että ne ovat alkaneet haaroittua on kuitenkin ihmisten oman tulkinnan sekä mielikuvituksen varassa.eli tämä on vain pohdiskelua, ja saattaa tietenkin olla niin, että nämä kuvissa olevat puut ovat täysin luonnollisesti haaroittuneet?
|
Kuva I |
Mikäli kyseessä on ihmisen tekemä haaroitu, kuten itse uskon, niin oletan että joku puutarhuri on saattanut kokeilla tuota tekniikkaa luonnon puihin, joten ehkä tässä ei sitten mitään kovin ihmeellistä kuitenkaan ole. Mutta kysymys on siitä, että miksi tuota haaroitusta on tehty näin moneen puuhun? Eli ei siinä muuta tarvita kuin se, että sahalla tehdään puuhun lovi, mikä saa sen sitten kasvattamaan kaksi oksaa. Joten onko tuohon puiden vahingoittamiselle ollut oikeastaan mitään järkevää syytä? Jos puita vahingoitetaan, niin tekijä kyllä saattaa joutua korvaamaan kyseisen rungon, joten onko tällä vahingoittamisella ollut jokin tietty tarkoitus?
Kun Neuvostoliitto poistui Porkkalasta, niin siellä oleskelleet henkilöt jättivät joskus maastoon ikään kuin pienen muiston, jos he sattuisivat joskus palaamaan. Mutta en usko että tällä merkitsemisellä on ollut mitään tekemistä ainakaan Porkkalan tukikohdan kanssa, joka purettiin jo 1950-luvulla, joten nämä merkit kyllä on veistetty sen jälkeen. Samaa tekevät kaikki muutkin esimerkiksi koulu- tai nuorisokotien lapset, kun he sitten joku päivä pääsevät lähtemään noista paikoista. Eli nämä henkilöt haluavat ikään kuin jättää muiston noihin heidän lapsuutensa kukkakedoille, jotta he sitten joskus ehkä palatessaan muistaisivat tuon paikan. Samoin myös aivan tavalliset lapset saattavat merkitä omia mökkipiirejään, osittain myös siksi, että he eivät menisi liian pitkälle metsään, ja löytäisivät takaisin omaan pihaan.
|
Kuva III
|
charelesfort.blogspot.fi
Comments
Post a Comment