Kansanäänestys EU:sta voidaan järjestää sitten parin vuoden kuluttua, jotta kukaan ei muista, mitä siitä on puhuttu
Tänään aamulla Timo Soini lupaili kansanäänestystä EU:sta joskus vuoden 2018 tienoilla, ja se tietenkin tuntuu varmasti upealta ratkaisulta. Näet kahdessa vuodessa voidaan sitten tehdä tarkkoja arvioita siitä, että onko maamme parhaaksi oikeasti kuulua EU:hun vai ei. Kun mietitään tarkasti tuota kansanäänestystä, niin toki se saattaisi sitten selkiyttää tuota maamme poliittisen johdon linjaa, joka on EU:ta kohtaan kovin kaksijakoinen. Eli poliittiset johtajat kuten ulkoministeri sekä tasavallan presidentti kaiken aikaa painottavat maamme suhdetta EU:hun, mutta samaan aikaan ikään kuin puhuvat siitä, brexit:in jälkeen EU ikään kuin on lakannut olemasta.
Kuten tiedämme, niin me emme voi aina olla kaikessa valtiona sellainen, joka ikään kuin saa vain rusinoita pullasta, kuten myös britit tulevat tämän saman asian huomaamaan. Toisin sanoen brexit-prosessi tulee kestämään brittien kohdalla kaksi vuotta, ja nyt jo on näkyvissä se, että sitä ei ehkä koskaan panna täysin toimeen. Mutta isona EU-maana Britannia on saanut toki enemmän anteeksi kuin Suomi olisi voinut saada. Kansanäänestyksessä ei voi kukaan äänestää väärin, mutta kuten olemme huomanneet, niin varsin erikoista linjaa tämän maan johto ulkopolitiikassa on alkanut vetää.
Eli samalla kuin me korostamme liittoutumattomuutta sekä hyviä suhteita Venäjään, niin maamme alueella harjoittelee suuri määrä amerikkalaisia sotilaita, joten kyllä varmaan Moskovassa tuohon asiaan suhtaudutaan vähän niin kuin ihmetellen. Nyt kun Putin tuli sitten käymään maassamme, niin silloin tietenkin presidenttimme sanoi, että "EU ei ollut ikuinen". Tämä varmasti on otettu sellaisella asenteella vastaan, että me olemme eroamassa unionista, ja haemme nyt tukea Venäjästä. Samoin Soinin lausunnot sekä hänen oman puolueensa näkyvällä paikalla oleva kansanedustaja viittaavat siihen, että maamme tulee vähintään tarkastamaan suhdettaan EU:hun, koska lehdistössä on sanottu hyvin näkyvästi, että myös "fixit" on mahdollinen sekä kansanäänestys EU:sta on toteutettava.
Ja tästä sitten varmasti myös Kremlissä vedetään tiettyjä johtopäätöksiä, koska jokainen EU:ta vastustava lausunto on ikään kuin kunniapaikalla maamme mediassa. Eli jos kerran todellista halua tuohon kansanäänestykseen on, niin tietenkin se olisi hyvä järjestää, niin maamme poliittinen johto sitten voisi alkaa vetää jotain yhteistä linjaa tämän asian kanssa. Tässä EU-ta koskevassa uutisoinnissa tulee mieleen sellainen asia, että maamme poliittisessa johdossa ei oikein osata vetää sellaista johdonmukaista linjaa EU:n suhteen, että joku sitten olisi selkeästi jotain mieltä suhteestamme EU:hun, vaan ikään kuin pompitaan kannasta toiseen. Ja Venäjän uhalla,pakolaisilla ja kolmannella maailmansodalla pelotellaan jatkuvasti ihmisiä, joten voisin kyllä kysyä, että olisiko aika nyt tehdä jotain konkreettista sekä pakolaisten että EU-kansanäänestyksen suhteen?
Se että me vain puhumme esimerkiksi juuri kansanäänestyksestä ei varmaan saa aikaan muuta kuin epävarmuutta, eli jos me sitten teemme jonkun päätöksen, niin se sitten takaisi jatkuvuuden ainakin vähäksi aikaa. Oli päätös se, että kuulumme tai emme kuuulu EU:hun on kuitenkin silloin merkki siitä, että meillä on jokin linja tuossa asiassa, vaikka se ei kuitenkaan milloinkaan jokaista ihmistä miellytä. Politiikassa tehdään aina päätöksiä, jotka eivät ole kaikille mieleen, koska viittä miljoonaa ihmistä ei koskaan voida miellyttää täysin, ja siksi pitää miettiä sitä, että mitkä seuraukset milläkin päätöksellä oikeastaan on? Eli sekin pitää sitten ratkaista, että kuinka pitkään kansanäänestys on sitova, eli koska sitten tehdään uusi kansanäänestys tuosta asiasta. Toisin sanoen kuinka pitkällä aikavälillä sitten tuota jäsenyyttä koskeva kansanäänestys järjestetään, jotta voidaan tarkastaa kansan mielipide tuosta asiasta.
pseudotiedetta.blogspot.fi
Comments
Post a Comment