Tämä seuraava kirjoitus ei ole mitenkään sidoksissa oikeaan elämään, ja kaikki yhteneväisyydet oikeasti eläneisiin ihmisiin tai rikostapauksiin ovat pelkkää sattumaa. Kun puhutaan ihmisten yksityiselämästä sekä rikollisuudesta, niin pitää muistaa, että tutkija etsii asioita, jotka eivät kuulu siihen ihmisee, mikä on tutkinnan kohteena. Joten he eivät ole mitenkään erityisen helposti harhautettavissa.
Syy siihen, mikä saa rikostutkijan epäilemään kohteen olevan tekemisissä organisoidun rikollisuuden kanssa johtuu usein siitä, että hän ei vastaa sitä kuvaa, minkä on antanut työkavereilleen itsestään sekä omista elintavoistaan. Jos otetaan esimerkiksi joku hukkunut henkilö, joka työtovereidensa sekä naapureiden mukaan viettää pääosin hilpeää ulkoilmaelämää, eli kaikki lomat menevät siihen, että hän ryyppää jatkuvasti aamusta iltaan, ja loman jälkeen on "filmi poikki" koko neljän viikon ajalta, niin voidaan kuitenkin ihmetellä esimerkiksi sitä, että miten vaikkapa hänen mökkinsä on kuitenkin siistissä kunnossa.
Pihat ajettuina sekä paikat imuroituna on tietysti mukavaa viettää aikaa mökillä, mutta jos henkilö on kaiket vapaa-aikansa laitamyötäisessä, niin hän ei todennäköisesti itse mökkiään siivonnut. Toki monissa tapauksissa ovat asialla olleet sukulaiset, jotka myös ovat käyttäneet tuota mökkiä, mutta jos mökillä ei ole muita käyttäjiä kuin tuo alkoholisti, niin silloin ei kaikki ole kunnossa. Samoin jos jollain rappio-alkoholistilla on käytössään esimerkiksi palsta, niin silloin kyllä alkaa mietityttää, että kuka noita tiloja oikeastaan hoitaa?
Varsinkin palstoilla on usein sellaiset säännöt, että sitä pitää myös viljellä, joten aika erikoinen alkoholisti on kyseessä, jos hän on esimerkiksi sipuleita tuolla kaupungin palstoilla viljellyt. Samoin noissa paikoissa on tietenkin myös omat järjestyssäännöt, joiden rikkomisesta viedään oikeus palstaan. Yksi niistä on se, että palstaa pitää viljellä, ja myös siellä pitää olla kunnolla, eli mitään kovaa ääntä ei niissä sallita. Joten miten puliukko voi enää esimerkiksi tuollaista palstaa edes viljellä?
Eli onko noissa kuvitteellisissa kiinteistöissä ehkä pidetty amfatamitehdasta, jos se on täynnä
koeputkia, asetonisäiliöitä sekä erilaisia tislauslaitteita. Tällainen asia johtaa varmasti tutkimuksiin, koska tuolloin voidaan epäillä, että tuota henkilöä on käytetty hyväksi, koska normaalisti puliukko on aika välinpitämätön noiden siisteys asioiden kanssa. Eli rikolliset olisivat ottaneet nuo kiinteistöt luvatta haltuun, jotta voisivat siellä pyörittää omia busineksiaan.
charelesfort.blogspot.fi
Comments
Post a Comment