Kun puhutaan Timo Soinin käyntiä britannian maaperällä, ja hänen haastatteluaan tuolla mediassa, niin olisi varmaan todella hienoa tietää, että voiko ulkoministeri sitten edustaa pelkästään omaa puoluettaan liikkuessaan ulkomailla. Omasta mielestäni hänet kyllä tunnetaan paremmin maamme ulkoministerinä kuin puoluejohtajana, ja maassamme on yleensä ollut sellainen tapa, että organisaation edustaja antaa maailmalla ollessaan vain niitä kommentteja, jotka on tuossa organisaatiossa virallisesti hyväksytty.
Eli itse kyllä kummastelen tätä hallituksen tilannetta, jossa päävastuussa hallitustyöskentelyssä olevista puolueista toinen ikään kuin muodostaa opposition keskelle hallitusta, juuri kun maassamme pitäisi vetää yhtä köyttä näistä asioista, mitä on hallituksen sisällä päätetty. Soinin kommentti siitä, että maassamme ei ehkä pidetä kansanäänestystä EU:sta ennen vuotta 2019 kertoo siitä, että hän on jotenkin eri linjalla puolueen nuorisosiiven Tynkkysen kanssa, joka näkyvästi puuhaa kansanäänestystä maamme EU-linjasta.
Joten missään miellyttävässä tilanteessa ei Soini tällä hetkellä ole, koska hän on nyt melko näkyvä ministeri hallituksessa, joka on hänen poliittisen uransa huipentuma. Mutta tuolla Sipilän hallituksessa hän ei ole kyllä näyttänyt oikeastaan mitään isännän otteita, kun puhutaan maamme suhteesta hallitukseen sekä EU:hun, koska Perussuomalaiset olivat sitten heti eroamassa tuosta hallituksesta, kun sen linja ei vastannut täysin heidän vaatimuksiaan tuolle puolueelle tärkeistä asioista.
Tuolloin viime kesänä sekä syksyllä puuhattiin kuumeisesti uutta eduskuntavaalia, kun ei Soini voinut sitten suoraan sanella muille ehtoja. Samoin tuota puoluetta rasittivat erilaiset ilmeisesti humalassa kirjoitetut repliikit, mutta nyt sitten ongelmana on ollut se, että tuon puolueen linjaa ei olla näköjään määritelty nimenomaan EU:ta koskevissa kysymyksissä, ja Soinilla on ikään kuin eri kanta kuin muulla puolueella, ja kuitenkaan maamme uskottavuutta ulkomaiden sijoittajien silmissä ei varmasti tuolloin syvimmän laman aikaan herättänyt se, että vasta kokoon saatua hallitusta lähdetään saman tien kaatamaan. Eli vain vakaat olot takaavat sen, että sijoittajat uskaltavat tähän maahan rahaansa kiinnittää.
Toisin sanoen Tynkkynen jatkuvasti pitää EU:sta eroamista ratkaisuna kaikkiin ongelmiin, ja hän on näköjään median suuri suosikki, jolta odotetaan ilmeisesti tulevaisuuden politiikassa paljon. Joten seuraavassa puoluekokouksessa Soini saa varmasti vastaansa tiukan kannatuksen hankkineen Tynkkysen puheenjohtajan vaaleissa. Tynkkynen voi olla vahalle kaartille paha vastustaja, koska hän on melko suosittu sekä tunnettu puolueen jäsen antamiensa tiukkojen kommenttien takia. Hallitusvastuu tietenkin on pakottanut Perussuomalaiset tarkastamaan lausuntojaan monista asioista, ja kaikki hallituspuolueet joutuvat kuitenkin aina tarkastamaan omia lausuntojaan, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien on tuolla eduskunnassa myönnytyksiä tehtävä, jotta hallitusyhteistyö olisi mahdollinen.
pseudotiedetta.blogspot.fi
Comments
Post a Comment