Pankkien sekä yritysten toiminnasta, ja niiden eettisen toiminnan valvomisesta

Pankit sekä sjoitusyhtiöt ovat maailman taloudessa taustalla toimivia oikeushenkilöitä, joiden toimintaa ei mitata moraalisella tai millään muullakaan kulttuuriin perustuvalla mittarilla, vaan niissä on totuttu siihen, että liiketoiminnassa riittää se toiminnan laillisuus. Eli perinteisesti liiketoimintaa ohjaavat pelkästään materialistiset arvot, joista tärkein on tietenkin se, saadaanko toiminnalla voittoa ja kuinka suuri tämä voittoprosentti on. Toisin sanoen noiden yhtiöiden toimintaa ohjaa vain sellainen asia, mitä kutsutaan katetuottoprosentiksi. Ja liiketoiminnassa on perinteisesti riittänyt että vältytään oikeudenkäynneiltä. Nykyinen nopea tiedonvälitys kuitenkin takaa sen, että jos esimerkiksi kehitysmaassa ovat tuotanto-olosuhteet kovin huonot, niin se kyllä myös paljastuu erittäin nopeasti suurelle yleisölle.

Sijoitusyhtiöiden ongelma on siinä, että niiden toiminta on pääosin "back office""-työtä, mikä tarkoittaa sitä, että niiden oma nimi ei näy missään tuotantoprosessissa, ja siksi niiden toiminnan valvominen on hiukan työlästä. Ongelma on siinä, että termi "sijoitusyhtiö" on oikeastaan pelkästään arvopaperikauppaa käyvän yhtiön titteli, ja se tarkoittaa sitä, että tuo yhtiö sijoittaa rahaa muihin yhtiöihin käydäkseen osakekauppaa. Ja nykyaikainen tietojenkäsittely on tehnyt sellaisen asian mahdolliseksi, että koko yhtiö voidaan tunkea yhteen kannettavaan tietokoneeseen, jota voidaan säilyttää vaikka jossain vaatekomerossa. Tuo "sijoitusyhtiö" ei vaadi samoja vakuuksia kuin pankkitoiminta, ja kuka hyvänsä voi tuollaisen yhtiön perustaa, sekä ryhtyä käymään osakekauppoja, ja samalla tietenkin hän voi taata toisten lainoja eli toimia "business-enkelinä". Tämä tarkoittaa sitä, että hän sijoittaa muihin yhtiöihin rahaa, ja saattaa vaatia esimerkiksi jokaisesta sijoittamastaan eurosta takaisin 1,20 euroa.

Kyseisten yhtiöiden valvonta on erittäin vaikeaa, koska vaikka ne valmistaisivat aseita tai toimisivat muuten yleisen moraalikäsityksen vastaisesti, niin silti kyseiset yhtiöt voivat välttyä vastuulta yksinkertaisesti siksi, että niiden nimi ei näy missään vaiheessa siellä, missä todellista tuotetta tehdään. Tuo tuotantoyhtiö saattaa sijaita esimerkiksi jossain Bangladeshissa, ja siellä ei edes käy koskaan länsimaisia henkilöitä, ja kyseisen yhtiön prokuristeina häärii siellä joukko ehkä paikallisia sijoittajia, jotka eivät koskaan riko mitään lakeja. Eli kuten olen kirjoittanut, niin lakia on vähän vaikea rikkoa, jos sitä ei ole olemassakaan. Kyseinen yhtiö on näennäisesti noiden paikallisten omistama, enkä usko että noiden yhtiöiden omistajissa näkyy koskaan yhtään eurooppalaista nimeä. Mutta arabeja tai pakistanilaisia voi sen sijaan näkyä, ja nuo sijoitusyhtiöt toimivat siten, että ne ketjuttavat sijoituksia.

Eli tuo sijoittaminen näihin asekauppaa sekä muuta valonarkaa liiketoimintaa harjoittamiin yhtiöihin tapahtuu usein ketjusijoitusten avulla, jotta länsimaisten sijoittajien nimi ei näy suoraan jonkun Bangladeshilaisen ase- tai muun yhtiön omistajalistassa, ja toki nuo yhtiöt eivät ole aivan yhtä korkealla moraalilla varustettuja kuin suomalaiset toimijat ovat, eli niiden asiakkaina saattaa olla ihan mikä valtio tahansa. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että joku sijoitusyhtiö omistaa tuollaisia epäilyttäviä tuotantolaitoksia, niin silloin ei ehkä voida ollenkaan käyttää myöskään ketjuutettua sijoitusta jäljitystienä. Toisin sanoen tuo sijoittaminen hoidetaan siten, että länsimainen toimija tulee mukaan siten, että se takaa noiden yhtiöiden lainoja eli toimii ikään kuin "business-enkelinä" Se tarkoittaa sitä, että laina otetaan länsimaisten tai arabi sijoittajien hoidettavaksi, ja he perivät sitten maksu palveluksistaan.

Eli nuo tuotantomiehet avaavat tilin pankkiin, ja sitten antavat tuon tilin paperit länsimaisille toimijoille ja laina tietenkin siirretään tuolle tilille. Sitten tuo tuontoyhtiö vain maksaa ikään kuin korotettua korkoa tuosta rahasta, joka tietenkin on siirretty heidän omalle tililleen. Todellisuudessa kyseessä on lainan takaajan valvoma tili, ja tuo rahastus hoidetaan siten, että tuo länsimainen yhtiö ottaa maksun esimerkiksi siitä, että se pitää hallussaan tuon yhtiön papereita, mihin sillä on takaajana oikeus. Ja lainan takaaminen tietenkin edellyttää sitä, että tuo takaaja voi valvoa, sitä miten sen takaamaa lainaa hoidetaan. Sijoittajaksi pääsee kuka vain, mutta hänen on aina oltava rikosoikeudellisesti vastuussa oleva henkilö. Eli alentuneesti syyntakeellinen ei kuitenkaan voi noita liiketoimia harjoittaa. 

Tuo yhtiö omistetaan ikään kuin velkomismenettelyn avulla, jolloin sen omistamisesta ei jää ainakaan suoraan kiinni. Ja kun takaaja sitten asuu Suomessa tai Ruotsissa, eikä ole koskaan edes käynyt tuolla kaukana idässä, niin silloin hän voi selvitä vastuusta, jos noita tehtaita sitten lähdetään tarkastamaan. Toki hän voi pitää yhteyttä Bangladeshiin esimerkiksi Facebookin tai jonkun muun sosiaalisen median sovelluksen kautta, ja suomalainen nimi papereissa on hyvää valuuttaa tuolla kaukana idässä, missä maallamme on korkean moraalin maan maine. Siellä ei näy jos tuo suomlainen toimija on tatuointien peittämä vankilakundi, ja tietenkin hän voi olla jonkun MC-kerhon toimija, ja hankkia aseita omalle "klaanilleen" tuota kautta.

pseudotiedetta.blogspot.fi